keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Juhannus, mittumaari, yöttömän yön juhla

Sadattuhannet suomalaiset matkustavat tänä viikonloppuna mökeille, toivoen kesäistä, tai edes vähäsateista säätä. On aika nauttia keskikesän juhlasta, mittumaarista, jota on vietetty Suomessa alun perin Ukko ylijumalan kunniaksi. Kristinuskon myötä Ukko vaihtui Johannes Kastajaksi ja juhlan nimi juhannukseksi.

Juhannukseen kuuluu lukuisia traditioita: juhannussaunassa viuhuvat vihdat ja vastat, ovien pielet koristellaan nuorilla koivuilla ja saaristossa tanssitaan salkojen ympärillä. Moni juhannuksen perinteistä on rantautunut Suomeen Ruotsista, jonne ne taas ovat kulkeutuneet esimerkiksi Saksasta. Juhannuskokkokaan ei ole vain meidän suomalaisten perinne – itseasiassa eri kokoiset kokot ja nuotiot kuuluvat keskikesän (tai maapallon eteäisellä puoliskolla oltaessa keskitalven) juhlallisuuksiin lähes kaikissa maailman kolkissa.

Teetkö juhannusvihtasi itse, vai haetko valmiin torilta? 
Tänä vuonna juhannuskokko saattaa tosin jäädä polttamatta, sillä pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi metsäpalovaroitus on voimassa koko eteläisessä Suomessa, myös Satakunnassa. Tilannetta kannattaa tarkkailla ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilta, jonne metsäpalovaroitustilanne päivittyy. Kokon tunnelmallisen loimun voi korvata tänä kesänä vaikkapa juhannustaioilla.

Ruoka on olennainen osa suomalaista juhannusta. Uudet perunat, silli ja grilliherkut täyttävät juhannksen herkkupöydät. Grilliin kannattaa sujauttaa perinteisten pihvien ja makkaroiden lisäksi myös kasviksia: kukkakaali, tomaatti, varhaiskaali ja kurkku sopivat kaikki kesälautaselle myös grillattuna! Herkuttelun kruunaavat kotimaiset mansikat, joita löytyy jo kaupoita ja mansikkatilojen omista puodeista.

Kesäisten grillireseptien myötä Sillai kai –blogin väki toivottaa lukijoilleen maukasta ja sikses parasta juhannusta!

Mansikkasesonki on juuri alkamassa!
Grillatut kurkut

avomaankurkkua (myös tavallinen kurkku käy)
mausteöljy:
2rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
mausteita maun mukaan, esim. sitruuna, valkosipuli, hunaja, tuore minttu ja/tai korianteri, chili

Leikkaa kurkuista sopivia paloja ja sivele niiden pinnat mausteöljyllä. Mausteöljyyn voit valita omat suosikkimausteesi. Grillaa niin, että kurkut saavat väriä, mutta eivät muutu mössöksi.

Grillatut kurkut ja kukkakaali kelpaavat niin lisukkeiksi kuin pääruuaksi.
Kukkakaalipihvit

kukkakaalia (yhdestä kaalista tulee 2-3 pihviä)
öljy
suola ja pippuri
mausteöljy

Leikkaa kaaleista suuret ”pihvit”, murut ja yli jääneen kaalin voi lisätä esimerkiksi salaatin joukkoon.
Sivele kukkakaalit mausteöljyllä ja paista, Kukkakaalit kaipaavat kypsyäkseen kurkkuja pidemmän paistosajan, mutta pihvit saavat silti jäädä hieman rapeiksi.

Varhaiskaaliveneet

varhaiskaali
öljy
mausteet maun mukaan 
(feta ja korianteri)

Leikkaa kaali lohkoiksi tai kiekoiksi, riippuen kaalin koosta. Iso kaali on helpompi leikata kiekoiksi.
Voit käyttää maustamiseen samaa mausteöljyä kuin kurkkujen kohdalla, tai tai paistaa kaalit vain öljyssä. Valmiiden kaalien päälle voi ripotella halutessaan fetaa ja korianteria sekä muita mausteita oman maun mukaan.

Varhaiskaali maistuu esimerkiksi grillipihvin kanssa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Tervetuloa maalle!


Mikä on maaseutumatkailua? Mikä on kaupunkimatkailua? Virallisesti kaupunki-maaseutu -luokitus on paikkatietopohjainen luokitus, jossa Suomen alueet luokitellaan seitsemään alueluokkaan. Satakunnassa luokituksen mukaan maakunnan kaakkois- ja eteläosat ovat ydinmaaseutua. Länsirannikolla ja maakunnan keskiosissa on kaupungin kehysaluetta sekä ulompaa ja sisempää kaupunkialuetta, joita ympäröi kaupungin läheinen maaseutu. Pohjois-Satakunta on kokonaan ydinmaaseutua tai harvaan asuttua maaseutua. Kuntaliitosten myötä Satakunta on mainio esimerkki siitä, kuinka saman kunnan alueella voi olla sekä kaupunkimaisia että maaseutumaisia alueita. 

Maalaisjärjellä miellän asian niin, että mikäli matkustan Ali-Ketolan tilalle Kokemäelle, on se idyllisintä maaseutumatkailua. Mikäli taas yövyn Rauman keskustan hotellissa, olen kaupunkimatkailija. Vai olenko? Tästä pääsemmekin maaseutumatkailun käsitteeseen. Maaseutumatkailu on maaseudun luontaisiin resursseihin perustuvaa asiakaslähtöistä yritystoimintaa ja sitä käytetään puhuttaessa maaseudun kehittämisestä. Maaseutumatkailu ei ole itsenäinen toimiala, vaan matkailuelinkeinon alatoimiala. Tärkeitä arvopohjia ovat kestävyys, vastuullisuus sekä hyvinvoinnin ja työllisyyden vaaliminen. Maaseutumatkailu edistää paikallistaloutta, työllisyyttä, kulttuuriperintöä – aivan kuten lähiruoka, oltiinpa sitten Raumalla tai Kokemäellä. 

Maatilamatkailuun kuuluu idyllinen maaseutunäkymä eläimineen ja vilja- ja öljykasvipeltoineen. Satakunnassa tähän idylliseen näkymään kuuluu lisäksi juures- ja vihannespellot sekä vankka maatalousrakentaminen. Satakunnan halki virtaava Kokemäenjoki, maakunnan pohjoisosien luontomatkailumahdollisuudet - vau! Matkailunäkökulmasta katsottuna satakuntalaisten vesistöjen (lähinnä jokien) hyödyntäminen on vielä pientä. 

Totta puhuakseni en koe olevani kaupunkimatkailija missään päin Satakuntaa. Yöpyessäni Raumalla koen olevani maalla. Katson maakuntaa ilmiselvästi siis idyllisten maaseutulasieni takaa. Maalaistyttönä en kuitenkaan koe näkemyksessäni olevan mitään väärää. Tänä kesänä suunnittelin sukeltavani Satakuntaan. Vaikka työni ja harrastukseni puolesta näen ja koen paljon Satakuntaa, en varmasti ole nähnyt ja kokenut kaikkea sitä, mitä esimerkiksi sympaattisilla kylillä on minulle antaa. 

Satakunta on Suomen ruoantuotannon kärkimaakuntia. Upea kotiseutumme on edelläkävijä myös ruokamatkailussa. Puhtaita, aitoja makuja ja upeita tarinoita. Eiköhän heitetä perinteinen satakuntalainen pessimismi nurkkaan ja todetaan yhdessä, että seuraava tavoitteemme on olla maaseutumatkailun kärkimaakunta? 

Tervetuloa Satakuntaan!

Sillai kai?
Tuuli


Satakuntalainen maaseutumatkailun sielunmaisena Ali-Ketolan tilalla Kokemäellä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Viljavan härkäpapujauhot – kotimaisena kasvanut


Viljava on tullut markkinoille Viljavan härkäpapujauhoilla haastamaan ulkomaiset palkokasvipohjaiset proteiinit. Kokemäellä sijaitsevalla tehtaalla valmistetaan jauhot ja rouheet kotimaisin voimin raaka-aineista, jotka saapuvat alle 200 km säteeltä. Viljelijä säästää rahtikustannuksissa, satakuntalainen raaka-aineen ostaja samoin.

Viljavan tuotteita voidaan käyttää puhtaasti kasvisraaka-aineena, mutta myös eläinperäisen tai ulkomaisen, GMO-raaka-aineen korvaajana. Eri karkeudet ja proteiinipitoisuudet tarjoavat käytölle erilaisia mahdollisuuksia, mutta myös uudenlaisia haasteita. Ulkoisesti tuotteet ovat jauhoja ja rouheita, mutta eivät ominaisuuksiltaan vastaa kuitenkaan perinteisiä viljoista valmistettuja jauhoja. Tässä Viljavan mallireseptit ja kokemusten vaihto auttavat puolin ja toisin maistuvien uusien kasvisruokien kehittämistä ja uusien hyvien ruokailukokemusten luomista terveellisen ruuan parissa.



Riittävästi proteiinia – vai onko?


Kuluneen talven aikana mediassa nousi esille virallisen ravintoneuvonnan vastaus proteiinibuumille ja kaiken kattavalle karppaukselle. Eikä suotta, hiilihydraateilla on oma sijansa ruokavaliossa – oikein syötynä ne jopa auttavat pääsemään uneen ja auttavat jaksamaan päivän rasituksissa. Proteiiniakaan ei voi pelkästään syödä, Atkinsin dieetti ja ketoosi ovat tulleet innokkaimmille dieettien testaajille liiankin tutuiksi. Entäpä jos proteiinin lähteitä olisikin useampia ja osa proteiinista voisi tulla kasviksista? Samalla lisätään kuin huomaamatta monityydyttymättömien rasvahappojen osuutta ruokavaliossa. Terveellinen välimerellinen keittiökin käyttää paljon kasviksia, ja Kauko-Idässä lihan ohella lämpimät ruuat sisältävät kotoista ruokaamme huomattavasti enemmän kasviksia.

Somen mielipidetsunamien ja yleisen informaatiotulvan keskellä on kuitenkin muistettava, että jokainen meistä on yksilöllinen ja niin myös ravitsemuksen tarpeemme ja ruokavaliomme. Koululainen, joka ei juurikaan syö lämmintä ruokaa – vanhus, jonka lihansyönti on ehkä vähentynyt ruuanlaiton vähenemisen, ruuan hinnan ja yksinkertaisesti ruokahalun vähenemisen vuoksi. Tai teini, joka ei enää suostu syömään pääsiäistipua, naapurin possua tai ylipäätään mitään eläinproteiinia. Puhumattakaan kiireisestä bisnesmatkaajasta tai kevyttä konttorityötä tekevästä aikuisesta. Jokaisella on omat haasteensa – harva meistä on tilastojen mukainen keskivertosuomalainen.

Kohtuus kaikessa – fleksaten kohti terveellisempää ruokaa


Kasvisruoan osuutta on neuvottu lisäämään, lihansyöjiä muuttamaan ruokailutottumuksiaan fleksaamalla enemmän kasviksia sisältäväksi. Ylipaino, kolesteroli, diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet ovat vakuuttava todiste siitä, että kasviksia meidän on syötävä entistä enemmän. Miksei siis myös osa tarvitsemastamme proteiinista voisi tulla kasvisruoassa? Ruoka voi maistua herkulliselta – tänä päivänä voi huoletta tilata ravintolassa kasvisruokaa tietäen saavansa vähintään yhtä maittavaa ruokaa kuin pihvin valinnut seuralainen.

Fleksaaminen voi olla myös keino, jolla perheissä opitaan syömään samaa ruokaa – eikä perheen ruuanlaittajan – äidin tai isän – tarvitse viettää kohtuutonta aikaa lieden ääressä valmistaessaan jokaiselle perheenjäsenelle omaa ateriaa. Voisiko se toimia myös vaikkapa kouluruokailussa?



Sikses parasta – maukasta kasvisruokaa

Satakunnasta  – Sikses parasta -hanke tarjoaa luontevan yhteistyökanavan elintarvikealan toimijoille sekä käyttäjien tarpeisiin tutustumiseen että uusien raaka-aineiden testaamiseen.

Jospa tällä tavoin syntyy vähitellen uusi suomalainen kasvisruokavalio – ehkäpä jonain päivänä sitä tarjotaan ylpeänä japanilaisille tai saksalaisille turisteille, joiden matkaoppaat ylistävät sen terveellisyyttä ja puhtaita makuja. Miksei?

Sillai kai? 
Kirsi Kaikkonen
Myyntipäällikkö, Suomen Viljava

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Sen seitsemää sorttia Satakunnasta ja vähän muualtakin


Sen seitsemää sorttia on kuulemma alkujaan Satakunnasta lähtöisin oleva sanonta. Sillä kuvataan osuvasti, että kyseessä on ruokamaakunta, jonka pidoissa ei säästellä. Alkujaan keskisuomalaisena kiinnitin ensimmäisenä huomiota satakunnan maakuntaleipään kakkoon. Piti oikein tarkistaa, mistä on kyse. Enää en muista, tuliko siitä ylipäätään leipä ensimmäisenä mieleeni. Keliaakikkona en ole valitettavasti päässyt maistamaan sitä. Lankkusiika olikin sitten vielä erikoisempi juttu. Ei ehkä se, että Satakunnalle on tyypillistä runsas kalaruokien käyttö, vaan lankkusiian toinen nimi (ristiinnaulittu siika) ja sen valmistustapa. Kolmantena erikoisuutena kiinnitin huomiota siihen, että rosollia syödään myös muulloin kuin jouluna.

Keskisuomalainen ruokakulttuuri on kooste ympäröivistä maakunnista. Yhden ruokakulttuuria käsittelevän julkaisun mukaan Keski-Suomesta puuttuu ruokakulttuurin lippulaiva, mikä on esimerkiksi savolaisilla kalakukko ja karjalaisilla piirakkakulttuuri. Edellä mainittuja piirteitä on kyllä runsaasti nähtävissä Keski-Suomessa. Juhlapyhien tai pitojen ruoka on ollut karjalanpaisti ja -piirakat.

En nyt niin tiedä onko kyse ruokakulttuurista, vaan pohjoisen Keski-Suomen arkiruuista, jolle on ainakin aikaisemmin ollut tyypillistä niukkuus ja perunapohjaisuus. Keitettiin maito- tai voiperut tai perupuuro. Ohrarieskaa myös leivottiin, kun otra (Otra oli aikoinaan yksi ohralajike) oli rukiin ohelle ainoa kasvatettava vilja. Illalla saatettiin kastella palasta paistiin. Ehkä maakunnasta puuttuu lippulaiva, mutta yksi keihäänkärki maakunnan pohjoisosissa on - muikku.  Googlatkaapa muikkuhyvän ohje ja keliaakikot muikkutirrin ohje.  

Pidetäänhän omista perinneruuista kiinni – oli kyseessä sitten pidot tai arki.  

Muikusta aloitin blogi-urani. Siihen se on hyvä päättääkin. Kiitän ja kumarran Sikses-hanketta ja kollegoita tästä työrupeamasta siirtyessäni uusiin haasteisiin.

Muikkuhyvää keskisuomalaisittain (Kuva: Ruokakulttuuria Keski-Suomesta)

Sillai kai? Jaana

torstai 19. huhtikuuta 2018

Haikuja höttömöttiäisille


Ajan merkit ovat kummallisia. Kun piintynyt lihansyöjä vielä eilen haaveili ikimuistoisesta annoksesta verta tihkuvaa koben härkää, niin nyt unissa hyppivät raamatulliset heinäsirkkalaumat ja lihaisan muhkeat matoset möngertävät aivolohkojen välillä. Oi aikoja, oi tapoja, oi muutosta! Tämä muutoksen kiihtyvä vauhti ruokaketjujen sisällä hämmentää pientä mieltäni. Kuka olisi uskonut viisi vuotta sitten, että Suomessa, byrokratian ihmemaassa, on nyt mahdollista kasvattaa ja myydä hyönteisiä ravinnoksi? Ja mihin suuntaan muutos jatkuu? Ovatko hyönteiset lautasillamme vain häviävän pienen hetken, ennen kuin nekin siirtyvät raaka-aineeksi kotibioreaktoreihimme?

EVIRAn www-sivujen mukaan Suomen markkinoilla on nyt sallittua myydä 6 erilaista hyönteistä (https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-ja-myynti/elintarvikeryhmat/hyonteiset/lista-sallituista-hyonteislajeista/). Suomessa on sallittua vain kokonaisten hyönteisten käyttö, mutta kokonaiset hyönteiset saa esimerkiksi kuivauksen jälkeen rouhia tai jauhaa. Vähittäiskaupoista voi jo löytää muun muassa leipää, snackseja, mysliä, smoothieita, joihin on lisätty hyönteisiä. Alan kasvuprosentit ovat tällä hetkellä kovat ja uusia kasvattamoja syntyy nopeaan tahtiin. Tänä kesänä tuskin vielä nähdään grilleissä sirkkamakkaraa, mutta kesällä 2019 sekin ihme voidaan nähdä. Ja pakkohan sitäkin olisi maistaa. Monia erilaisia hyönteistuotteita maistaneena vastaan ei vielä ole tullut ainuttakaan makuelämystä, ehkä alan nopea kasvu ja tarve päästä nopeasti markkinoille on aiheuttanut kunnon tuotekehitysprosessien ohittamista.

Monet uskovat, että hyönteisravinto pelastaa ihmiskunnan. Jos kerran arviolta 2 miljardia ihmistä jo nyt syö päivittäin hyönteisiä, mikseivät myös loput. Joidenkin mielestä se on myös eettisempää proteiinin tuotantoa kuin perinteinen lihantuotanto. On myös näkemyksiä siitä, että hyönteisten lisääntynyt kasvatus ja hyödyntäminen ohjaisivat perinteistä tehoviljelyä maataloudessa kohti ekologisempaa tuotantoa, jossa samalla viljelyalan tarve maailmassa vähenisi. Ja eläinrehujen viljelyyn nyt käytössä olevat viljelyalat vapautuisivat kasvisten viljelyyn, mikä edesauttaisi myös globaalin ruokapulan täyttämistä. Sieluni silmin näen jo itseni isäntänä pienellä luomupalstalla, jossa iloiset porkkanat ja pirtsakat palkokasvit kasvavat harmonisessa yhteydessä maaperää muohkeuttavien matojen ja viuluaan soittavien heinäsirkkojen kanssa. Ja minä, virttyneen vihreässä villapaidassani, lausun illan hämärtyessä palstani kaikille elämänmuodoille haikuja kaikkeuden olevaisuudesta ja yhteydestä. Oi elämää…

Muutos on jatkuvaa ja vauhti kiihtyvää, ne ovat faktoja. Mutta faktaa on myös se, että perinteinen ruoantuotanto ja ruoka eivät ole ihan lähiaikoina katoamassa mihinkään. Me suomalaiset saamme edelleen nauttia maailman puhtaimmasta ruoasta, jos yhteiskunta ja me kuluttajat mahdollistamme sen. Kaikilla erilaisilla syötävillä höttömöttiäisillä on oma paikkansa ravintoketjussamme, menestyksen suuruus riippuu tuotteistusten onnistumisista. Globaalien ongelmien ratkaisemiseen on vielä pitkä matka, sillä Suomessa tuotettujen hyönteisten, niin kuin myös kasvistenkin, kilohinta logistisine kustannuksineen lienee vielä aika kaukana siitä, mitä ruokapulan vaivaamissa maissa ollaan valmiita maksamaan. Ja ehkä lopuksi on hyvä miettiä sitä, että jotain niiden höttömöttiäistenkin, jotka toivottavasti koskaan eivät pääse kasvatuspaikoistaan karkuun tuholaisiksi luontoomme, on syötävä kasvaakseen. Siihen haikut eivät riitä. Ja jos niiden ravinnoksi ei voi käyttää rehulainsäädännön vaatimusten vuoksi ruokaketjujen kaikkia sivuvirtoja, niin miten silloin edes voimme vähentää perinteisiä ruoantuotantoketjujamme? Onko eettisempää tai ekologisempaa tuottaa rehua hyönteisille kuin lihakarjalle? Ja miten kauan on hyväksyttävää ottaa hyönteisiä hengiltä ravinnoksi?

Sillai kai? Marko

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Oodi lounaissuomalaisten elintarvikeyritysten kasvulle

Satakunnasta - Sikses parasta -hanke toteutti kasvuhalukkuuskartoituksen satakuntalaisille elintarvikealan yrityksille vuonna 2017. Kartoituksen avulla saatiin 30 elintarvikealan yrityksen näkymät muun muassa kasvun mahdollistavista tekijöistä ja kasvun haasteista. Vuosien 2016 ja 2017 aikana Innotori-hankkeen yritystarvekartoituksessa selvitettiin 47 lounaissuomalaisten elintarvikealan yrityksen innovaatiotoiminnan tarpeita pohjautuen yrityshaastatteluihin. Yrityshaastatteluja tehtiin Satakunnassa yhteensä 26. Yritystarvekartoituksen haastattelukysymykset keskittyivät yritysten tuotekehitykseen, osto-, myynti- ja markkinointikanaviin, laatu- ja ympäristöasioihin, vientiin, yritysyhteistyöhön, asiakastarpeisiin sekä tulevaisuudennäkymiin.  Molemmissa hankkeissa haastatellut yritykset toimivat ruokaketjun kaikissa vaiheissa ja ovat pääsääntöisesti mikro- tai pk-yrityksiä.

Yhteenvetona todettakoon, että lounaissuomalaisten elintarvikeyrityksien tahtia tehdä määrätietoista työtä kasvun eteen ei voi kuin ihailla. Molempien hankkeiden yrityshaastatteluiden vastauksista ilmeni, että valtaosa yrityksistä tavoittelee toiminnassaan maltillista kasvua – ääripäät voimakas kasvu tai nykytilan säilyttäminen olivat lähes tasoissa. Maltti on siis valttia ja järki on päässä!

Mitä kasvua mahdollistavia tekijöitä on olemassa?

Yritykset näkevät markkinointiyhteistyön tärkeyden: yritysten väliselle yhteistyölle ja kehitysprojekteille on tarvetta. Mikro- ja pk-yrityksissä markkinointi ja sen kehittäminen on jokapäiväinen ilmassa leijuva haaste. Kasvua edesauttavia tekijöitä ovat myös uudet tuotteet ja uudet markkinat. Eikö kuulostakin ihanteelliselta, että ammattikeittiöt käyttäisivät lähialueiden elintarviketuottajien tuotteita? Eilen julkistettu Vuoden lähiruokateko on myönnetty paikallisviljelijän ja lounasravintolaketjun väliselle yhteistyölle. Odotan innolla, milloin tämä konsepti rantautuu Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen. Mikä mainio tulevaisuuden aluevaltaus! Termi kuluttajalähtöisyys nousi haastatteluissa esiin monesti. Miten ihmeessä asettua asiakkaan saappaisiin? Missä välissä ehtii tehdä markkinamyyrän työtä?

Entäpä sitten ne haasteet?

Kasvua rajoittavia tekijöitä ovat muiden muassa potentiaalisten markkinakanavien löytäminen, pääoma (sen puuttuminen) sekä tuotantotilojen rajallisuus. Mikro- ja pk-yritykset haluavat itse tehdä tuotekehitystä, mutta kehitystyötä rajoittaa ajankäyttö ja taloudelliset resurssit. Myös tulevaisuus mietityttää - mihin suuntaan pitäisi kehittyä? Miten pysyä mukana trendien aallonharjalla? Myös osaavan työvoiman saatavuus koettiin haasteellisena. Kotimaassa ei osaavia tekijöitä ole tarjolla riittävästi ja osaavat tekijät siirtyvät nopeasti muihin tehtäviin. Käsityöt eivät saa arvostusta niin paljoa kuin kuuluisi. Huh. Satakuntalainen pessimismi yrittää nousta esiin!

Lista kasvun suurimmista haasteista saattaa olla pidempi kuin kasvun mahdollistavat tekijät. En antaisi tälle kuitenkaan kovin suurta roolia, sillä yritystoiminnasta puuttuisi suola ilman arkipäiväisiä, pitkäjänteisiä haasteita. Elintarviketuotannon ”boogie” maamme lounais- ja länsikolkassa on joka tapauksessa ennen kaikkea positiivinen! Siitä on oltava ylpeä. Ennen kaikkea ylpeä on oltava yrityksistä, jotka haasteista huolimatta näkevät valoisan tulevaisuuden ja tekevät uraauurtavaa työtä maakuntiemme elintarviketeollisuuden hyväksi.

Sillai kai?
Tuuli

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Luomutuotanto ja -elintarvikejalostus Satakunnassa

Luonnonmukainen tuotanto eli luomutuotanto tarkoittaa valvottua ja sovittuihin tuotantomenetelmiin sitoutunutta tuotantoa. Luomutuotantoa koskevat EU:n neuvoston ja komission asetukset määrittelevät tuotannon vähimmäisvaatimukset. Satakunta ei ole kärkitilastoissa luomupeltopinta-alassa tai luomueläinten määrässä. Luomualkutuotanto on täällä kuitenkin hitaassa, mutta varmassa kasvussa. Vuonna 2017 Satakunnassa oli 161 luomutilaa, joista 30 harjoitetaan kotieläintuotantoa. Peltoa luomussa on liki 9 500 ha, mikä on 6,7 % maakunnan peltopinta-alasta. Kolmessa vuodessa luomupeltopinta-ala on kasvanut liki 3 000 ha.

Luomuelintarvikejalostusta harjoittavia toimijoita ei ole kovin monia Satakunnassa, mutta edustettuina on kuitenkin niin pieniä kuin isojakin toimijoita. Luomuelintarvikkeiden koostumukselle on kolme pääsääntöä. Luomuelintarvikkeissa maatalousperäisten ainesosien osuuden on oltava suurempi kuin 50 %, maatalousperäisten ainesosien on oltava vähintään 95 % luomua ja 5 % ainesosista voi tietyin edellytyksin olla tavanomaisesti tuotettuja. Luomuelintarvikkeiden valmistusta valvoo Evira.

Vaikka varsinaisia luomuelintarviketoimijoita ei ole maakunnassa kovinkaan monta, luomutuotteita, kuten esimerkiksi hiutaleita, lihaa ja kasviksia saadaan myös paikallisesti. Alhaisen jalostusasteen valmistus on sopiva tapa aloittaa oman luomutilan tuotteiden valmistus, kuten hiutaleiden valmistuksen, mehujen valmistuksen pelkästään marjoista ilman lisättyä sokeria tai luomulihan myynnin.  Tämän valmistusmuodon valvonta kuuluu ELY-keskuksen valvontaan. Kun valmistuksessa käytetään yhtäkään tilan ulkopuolista ainesosaa, muuttuu toiminta luomuelintarvikkeiden valmistukseksi. Tästä ainoa poikkeus on luomuleivän valmistus tilan omista jauhoista, jolloin leipään on sallittua lisätä tilan ulkopuolisista ainesosista suolaa ja hiivaa.

Luomukulutus kasvaa maassamme. Pro Luomun mukaan viime vuonna luomutuotteita myytiin vähittäiskaupassa 13 % edellisvuotta enemmän. Korkein markkinaosuus luomussa on kasviöljyissä ja kananmunissa. Eniten luomuna myydään hedelmiä ja maitoa. Myös luomua ostavien kuluttajien osuus on kasvanut. Sitoutuneita luomukuluttajia on 28 % väestöstä. Sitoutuneisuus tarkoittaa, että luomua ostetaan vähintään kerran viikossa. Myös miesten osuus aktiivisina luomukuluttajina on Pro Luomun mukaan kasvussa.

Pääsiäinen on jo ovella. Tyypillisiä pääsiäisruokia, kuten karitsan tai lampaanlihaa ja kananmunia on ainakin saatavana luomutuotteina, myös satakuntalaisena tuotantona. Muutamilla satakuntalaisilla luomutiloilla on oma myymälä, joiden aukioloajat voi tarkistaa tilojen nettisivuilta tai Facebookista ja myös Porin kauppahallin Luomupuoti palvelee kuluttajia.



Lisätietoja Satakunnan luomutuotannosta Luomu Satakunnassa -koosteesta. Satakuntalaisista luomutiloista löytyy puolestaan esittelyjä täältä.


Myös mämmiä on mahdollista nauttia luomuna. Kuva Kymppi-Maukkaat

Sillai kai? Jaana