keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Sikses paras kesätyö Satakunnassa

Helteiset, tai suorastaan tuskaisen hikiset Asuntomessut Porissa ovat vain muisto pakkasten kiristyessä ja iltojen pimetessä. Työni hankemaailmassa on päättymässä ja myös Satakunnasta – Sikses parasta -hanke on loppusuoralla. Niinpä ajattelin ottaa pienen katsauksen menneeseen.
Kuluneen kesän ja syksyn aikana hanke oli mukana useilla erilaisilla messuilla sekä järjesti erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia. Tuli nähtyä ja koettua paljon uutta, mitä tuskin muuten olisi tullut koettua. Uutena tuttavuutena minulle tulivat muun muassa Reko-ruokarenkaat, joista kirjoitin ensimmäisen uutiskirjejuttuni kesäkuussa. Olin myös yllättynyt, kuinka vilkasta torielämää Satakunnassa edelleen vietetään. 

Tapahtumista positiivisimpina mieleeni jäivät Kivikylän avoimet ovet Rauman Lapissa hyvän hengen ja suussa sulavien nyhtönautawrappien ansiosta sekä toimittajakierros. Toimittajakierroksella satakuntalaisten tuottajien panostus oli ihailtavaa ja heidän tarinoitaan oli mukava kuulla. Se oli todella silmiä avaavaa. Arvostukseni ja ymmärrykseni ruoantuottajia kohtaan on noussut kesän aikana huimasti ja usein kaupassa tuleekin nykyään katsottua, mistä tuote on lähtöisin. Lähiruoka maistuukin ihan sikses paljon paremmalta. 

Suomi Areena oli tosissaan keskustelutapahtuma. Hanke ja lähiruoka vaikuttivat kiinnostavan ihmisiä ja aiheesta syntyi paljon juttua. Myös oppilaat koulujen lähiruokapäivänä vaikuttivat olevan hyvin tietoisia lähiruoasta, sen puhtaudesta, eettisyydestä ja herkullisuudesta. Porin Prismoissa vietetyillä lähiruokapäivillä taas korostui tuottajien välinen yhteistyö ja hyvä yhteishenki.

Lähestulkoon jokaisessa tapahtumassa oli arvontaa ja sen ohessa erilaisia satakuntalaiseen lähiruokaan liittyviä kysymyksiä tai kyselyitä. Esimerkiksi mikä on Satakunnan maakuntaleipä? No sehän on tietysti kakko. Tiesitkö, että kakko kulkee eri nimillä Suomen eri maakunnissa? Toiset kutsuvat rieväksi, toiset kakkaraksi, jotkut jopa rieskaksi – se ihmetytti satakuntalaista. Rieskathan ovat ohuita ”lätysköjä”, joiden leipomiseen liitetään usein peruna?

Ennen kaikkea tämän työjakson aikana tuli tutustuttua moniin ihaniin ihmisiin ja huippuhyvän työryhmän kanssa oli ilo työskennellä, touhuta ja järjestää.

Kiitos!

Sillai kai?

Senni

tiistai 30. lokakuuta 2018

Sesonkiruokaa suoraan lähimetsästä lautaselle


Riistaa ei välttämättä aina mielletä lähiruoaksi, mutta mielestäni se on ilmastoystävällistä ja luonnonmukaista lähiruokaa parhaimmillaan, siinä missä esimerkiksi metsistä saatavat sienet ja marjatkin. Muun muassa lihojen säilytys, leikkuu ja mahdollinen jatkojalostus pyritään tekemään aina mahdollisimman lähellä ja asianmukaisilla tiloilla.

Riistasta on tullut arvostetumpi ruokatuote kuin aiemmin ja ihmiset tiedostavat sen olevan hintansa väärti. Sitä on myös paljon helpommin saatavilla kuin ennen. Hirveä tai peuraa voi bongata ravintoloiden listoilta ja hyvin varusteltujen ruokakauppojen lihatiskeiltä. Toisille nämä arvokkaat herkut löytävät tiensä suoraan metsästäjältä. Myös minä sain pakastimeni kautta pannulle aivan loistavaa peuran ulkofileetä.

Kehtaako tätä edes myöntää, että muiden kokkaamaa hirveä lautaseltani on joskus löytynyt, mutta en ainakaan muista aiemmin peuraa maistaneeni – enkä ainakaan valmistaneeni. Tiesin kuitenkin, että peura on lampaan tapaan vähärasvainen liha, josta saa helposti liian kuivaa ja sitkeää. Edessä oli pieni tutkimusretki internetin ihmeelliseen maailmaan ja peuranlihan valmistukseen. Muutamia ohjeita, vinkkejä ja blogikirjoituksia luettuani uskalsin toimia ja soveltaa ohjeista omannäköiseni sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Olen muutenkin vähän sellainen niin sanotusti silmä- ja nenätuntumalla työskentelevä kotikokki, mutta tätä varten kävin ostamassa paistomittarin. Se oli hyvä ostos, koska muuten lihaa olisi tullut pidettyä uunissa varmastikin liian pitkään, vaikka olenkin suht kypsän tai ainakin medium+ lihan ystävä.


Peuran ulkofilee
n. 750 g peuran ulkofileetä
4 rkl auringonkukkaöljyä
2-3 oksaa tuoretta rosmariinia
1 rkl kuivattua basilikaa
reilusti suolaa ja valkopippuria
voita paistamiseen

Valmistus:
1.       Ota ulkofilee pakastimesta jääkaappiin sulamaan paria päivää ennen valmistusta ja huoneenlämpöön muutamaa tuntia aiemmin.
2.       Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Valmista yrttiseos. Lisää kulhoon öljy, pilkottu rosmariini ja muut mausteet. Pyöritä liha kauttaaltaan mausteseoksessa.
3.       Sulata voi paistinpannulla ja käytä ulkofilee kuumalla pannulla niin, että saat kauniin paistopinnan (noin 1 min/per puoli).
4.       Laita liha uunivuokaan ja aseta paistomittari paikoilleen. Kun liha saavuttaa 54 asteen lämpötilan (tuon kokoisella lihalla aikaa meni noin 15 min), ota se pois uunista.
5.       Kääri liha folioon ja anna sen tekeytyä vähintään 15 minuuttia. Viipaloi ohuita siivuja, tarjoile ja nauti!

Vinkki: Mausteseokseen voi lisätä yrttejä oman maun mukaan ja tehdä sen esimerkiksi oliivi- tai rypsiöljyyn. Uskoisin myös valkosipulin sopivan tähän erinomaisesti.

Tällä kertaa tarjoilin lihan sienikastikkeen, valkosipulikermaperunoiden ja Härkälän kurkun kanssa. Mielettömän hyvää! Myös puolukkasurvos, pottumuusi, hunajoidut uunijuurekset ja/tai punaviinikastike olisivat sopineet oikein hyvin peuran kaveriksi – ehkä ensi kerralla!



Riistakausi on täydessä vauhdissa. Metsästyskausi alkoi 1. syyskuuta peltoruokailijoiden vähentämisellä. Koirien kanssa peurojen metsästys alkoi 29. syyskuuta ja hirvien 13. lokakuuta. Hirviä saa metsästää tammikuun puoleen väliin ja peurojen kaato jatkuu helmikuun puoleen väliin. Herkkuja on siis mahdollista lunastaa tuoreena vielä pitkään.

Hirvien ja peurojen kaatolupia on tänä vuonna paljon enemmän verrattuna viime vuoteen. Satakunnassa lupia tuli yhteensä 6 700 valkohäntäpeuralle ja noin 2 400 hirvelle. Metsäkeskuksen elinkeinopäällikkö Tapio Nummen mukaan hirvet päätyvät usein suoraan metsästäjien pakastimiin ja sitä kautta hyödynnettäviksi. Peurojen kanssa tilanne on hankalampi, koska niitä palvattaisiin tai jatkokäsiteltäisiin enemmän. Hän toivoo, että alueelle saataisiin lisää paikkoja peurojen jatkokäsittelyä varten.

#NAMSKISTA

Sillai kai?
Senni

torstai 11. lokakuuta 2018

Lähiruoka osana oppimiskokonaisuutta


Lähiruoka ja paikalliset tuottajat ovat olleet aiheena Vasaraisten koululla suurena oppimiskokonaisuutena. Uusissa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa perehdytään pohdittavaan aiheeseen monipuolisesti. Vasaraisissa lähiruokaan on tutustuttu tilavierailuin vilja- ja maitotiloille. Koulussa on piirretty sadonkorjuusta, leivottu itsepoimimista marjoista, käyty metsässä ja mietitty jokamiehenoikeuksia, laulettu aiheeseen sopivia biisejä ja vaikka mitä! Kaikki tämä huipentuen sadonkorjuujuhlaan koululla 28.9.2018. Päivän työpajoissa pohdittiin vielä tarkemmin: lähiruokaa, jokamiehenoikeuksia, luonnonantimien hyötykäyttöä, kasvisten tunnistusta ja tietysti herkuteltiin ja laulettiin.



Tällaiset päivät ovat aina antoisia ja aika kuluu kuin siivillä.  Sikses parasta -hankkeella oli ilo olla mukana päivässä. Tutustuimme oppipelillä ja videolla aiheeseen ja ne toimivat kivasti opetuksen tukena.  Oppipelissä ihan huomaamattaan on mukana satakuntalaisen ruokatuotannon juurilla, vaikka tehtävät ovat kevyitä. Video taas kertoo tuotannosta ja aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta suuresti. Oppilaat jaksavat yllättävän hyvin kiinnostua videosta, jota seuraamalla lapset huomaavat miten suuri vaikutus on lähituotetulla ruoalla. Ajatusleikkinä mietimme: "Mitä jos ei ole työtä Satakunnassa? Niin ei ole vanhemmillakaan töitä. Tällöin opettajan luokat tyhjenevät, jos moni perhe joutuu muuttamaan muualle töiden perässä."

Vakavan keskustelun päätti tietysti juhlahetki alkaen reippaalla musiikilla sekä nauttien itsetehtyjä herkkuja. Pöydässä oli puolukkavispipuuroa, puolukkapiirakkaa ja nokkosleipäsiä. Ainekset oli itse kerättyjä, tai lähituotantoa. Kaikki maistui todella hyvin lapsille ja aikuisille. Mukavuutta lisäsi ruokarauha ja iloinen ruokapuhe. Kaiken lopetti iloinen yhteislaulu.



Itselle päivästä jäi iloinen tunne, miten upeasti opettajat olivat aiheeseen perehtyneet ja miten pienetkin oppilaat oivalsivat ruokaketjun tärkeyden. Lokakuussa lähestyvä lähiruokapäivä sai siis loistava startin ja kuvakisaankin innostuttiin. Toimintatapaa saa siis kopioida ja laskeutua 17.10.2018 vietettävään aiheeseen ainakin videon ja oppipelin kautta.

Hyvää etkoilua!

Sillai kai? Anna

tiistai 25. syyskuuta 2018

Hästäg #metsäterapiaa

Sienestys on koukuttava harrastus. Metsässä tunteet heittelevät pettymyksestä valtaisaan riemuun. Kaikki ne hukkareissut ja pettymykset valtavien sienisaaliiden toivossa voivat yhtenä kauniina päivänä vaihtua iloon ja onnistumiseen, kun lähes sattumalta löytää sieniapajan. Polkuja tallaillessa ja mättäällä istuskellessa mieli ja keho virkistyvät.

Jännittävintä on kantarellien etsiminen ja kerääminen. Kutsummekin kantarellia sienestyskaverini kanssa valkeaksi unelmaksi. Olemme vasta parin edellissyksyn aikana oppineet tunnistamaan hyvät kantarelliapajat, mutta vielä emme ole löytäneet oppikirjamaista rypästä tätä valkeaa unelmaa. Tämä vuosi on ollut mainio kasvuolosuhteiden kannalta ja metsästä on löytynyt kantarellia säilöttäväksi. Kantarelli on meille niin suuressa arvossa, että niitä syödään vain juhlapyhinä ja tarjotaan muille vain erityistilanteessa.  


Valtavan suppilovahveroesiintymän osuessa kohdalle tolkku hämärtyy ja mikään määrä ei riitä. Joka kerta vakuutan itselleni, että käytän suppiksia ruoanvalmistuksessa vähintään viikoittain. Kunnes taas on syyskuu ja edellisvuotiset sienet pilkottavat pakastimen uumenista. Omavaraisuus aiheuttaa pihiyttä.

Sienimetsällä minun pitäisi malttaa mieleni. Käyttää kaikkia aisteja ja tsekata sienikirjaa tai -sovellusta. Opettelemalla vuosittain uusi sienilaji taito kasvaa ja sienimetsä saa uusia ulottuvuuksia. Mutta kun ei ehdi! Mitä jos tuolla hieman kauempana onkin se oppikirjamainen aarreaitta valkeaa unelmaa? Pakko edetä!

Vuosien varrella olen oppinut tunnistamaan kokeenempien sienestäjien avustamana mustatorvisienen, lampaankäävän sekä orakkaat. Kelvottoman sappitatin tunnistan myös hyvin – erheen kautta tietysti. 

Ensi syksynä opettelen malttia ja punikkitatit.

Sillai kai?
Valkeaa unelmaa.

Tuuli

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Kouluruokailun eväät elämään

Satakunnasta - Sikses parasta -hanke ja Satakunnan kuntien ruokapalvelut järjestävät 17.10.2018 lähiruokapäivän koululaisille. Kyseisenä päivänä koulujen ruokalistalle on valittu satakuntalaisista raaka-aineista valmistettua lähiruokaa. Suunnittelutyössä on ollut hieno huomata, että julkiset ammattikeittiöt käyttävät lähi- ja luomuruokaa parhaansa mukaan. Julkinen ruokapalvelu voi tukea lähialueen ruokatuotantoa ja olla keskeinen osa kestävää kehitystä. Kaiken kaikkiaan meidän on syytä olla ylpeitä ja onnellisia ilmaisen, puhtaan kouluruoan vuosikymmenistä. Tähän pätee hyvin sanonta: sitä osaa arvostaa vasta kun sen menettää. On muistettava, että suomalainen kouluruokailu ei ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tällä viikolla kouluruokatutkimuksen. Sen mukaan suurin osa nuorista osallistuu kouluruokailuun ja syö koululounaan, mutta vain harva koululainen syö kaikki aterian osat. Selvityksessä kerrotaan lisäksi, millä koululaiset korvaavat lounaan, jos kouluruoka ei maistu. Kyse ei ole siitä, etteikö koululaiset olisi kiinnostuneita, mitä koulussa on tarjolla. Tämä on ainakin allekirjoittaneelle huojentava tieto. Syy, miksi kouluruokaa ei syödä on, että lapsi tai nuori ei pidä kouluruoasta. Myönnän syyllistyneeni teini-iän tuskissani marisemaan kumiperunoista, mutta siitä huolimatta lautaselta löytyi perunaa. Peräänkuulutan ruokakasvatusta.

Vastaan kolmessa sekunnissa top-3 -kouluruokalistani. Pinaattikeitto lisäherkkuineen, teräsmiehenpuuro mehukiisselillä ja liha-perunasoselaatikko. Kaksi ensimmäistä olivat (ja ovat edelleen) perjantairuokia, laatikkoa syötiin torstaisin (nykyisin päivä on keskiviikko). Pinaattikeiton kruunaa keitetty kananmuna ja grahampiirakka. Vielä viidentoista vuoden jälkeen pinaattikeitto hivelee makuaistejani. Pinaatti on pop ja se jos mikä on Satakunnan ylpeydenaihe! Teräsmiehen puuro on ruoka, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Muistan kouluajoiltani, kuinka puuropäivänä ruokalassa oli tyhjiä penkkejä ruokavälkällä. Minä kuulun kuitenkin koulukuntaan, jonka lautaselta mehukeitto levisi tarjottimelle, koska puuron lautaselle lappaamisessa ei ollut tolkun häivää.  Puuropäivänä tarjolla oli (ja on edelleen) lisäksi sämpylä ja leikkele, jotka kruunasivat aterian. Jos pyysi nätisti, emäntä saattoi antaa luvan ottaa kaksi sämpylää. Lihaperunasoselaatikon päällimmäinen muistoni on, että se oli aina polttavan kuumaa. Siitä huolimatta se on kouluruokien aatelia, jota ei kotona juuri ollut tarjolla. Ja siinä se juju piilikin. Koulun kiertävä ruokalista oli aina yhtä yllätyksellinen – kotona taas tuntui, että samaa läskisoosia syötiin joka viikko.

Sillai kai emännille kiitos!
Tuuli

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Juhannus, mittumaari, yöttömän yön juhla

Sadattuhannet suomalaiset matkustavat tänä viikonloppuna mökeille, toivoen kesäistä, tai edes vähäsateista säätä. On aika nauttia keskikesän juhlasta, mittumaarista, jota on vietetty Suomessa alun perin Ukko ylijumalan kunniaksi. Kristinuskon myötä Ukko vaihtui Johannes Kastajaksi ja juhlan nimi juhannukseksi.

Juhannukseen kuuluu lukuisia traditioita: juhannussaunassa viuhuvat vihdat ja vastat, ovien pielet koristellaan nuorilla koivuilla ja saaristossa tanssitaan salkojen ympärillä. Moni juhannuksen perinteistä on rantautunut Suomeen Ruotsista, jonne ne taas ovat kulkeutuneet esimerkiksi Saksasta. Juhannuskokkokaan ei ole vain meidän suomalaisten perinne – itseasiassa eri kokoiset kokot ja nuotiot kuuluvat keskikesän (tai maapallon eteäisellä puoliskolla oltaessa keskitalven) juhlallisuuksiin lähes kaikissa maailman kolkissa.

Teetkö juhannusvihtasi itse, vai haetko valmiin torilta? 
Tänä vuonna juhannuskokko saattaa tosin jäädä polttamatta, sillä pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi metsäpalovaroitus on voimassa koko eteläisessä Suomessa, myös Satakunnassa. Tilannetta kannattaa tarkkailla ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilta, jonne metsäpalovaroitustilanne päivittyy. Kokon tunnelmallisen loimun voi korvata tänä kesänä vaikkapa juhannustaioilla.

Ruoka on olennainen osa suomalaista juhannusta. Uudet perunat, silli ja grilliherkut täyttävät juhannksen herkkupöydät. Grilliin kannattaa sujauttaa perinteisten pihvien ja makkaroiden lisäksi myös kasviksia: kukkakaali, tomaatti, varhaiskaali ja kurkku sopivat kaikki kesälautaselle myös grillattuna! Herkuttelun kruunaavat kotimaiset mansikat, joita löytyy jo kaupoita ja mansikkatilojen omista puodeista.

Kesäisten grillireseptien myötä Sillai kai –blogin väki toivottaa lukijoilleen maukasta ja sikses parasta juhannusta!

Mansikkasesonki on juuri alkamassa!
Grillatut kurkut

avomaankurkkua (myös tavallinen kurkku käy)
mausteöljy:
2rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
mausteita maun mukaan, esim. sitruuna, valkosipuli, hunaja, tuore minttu ja/tai korianteri, chili

Leikkaa kurkuista sopivia paloja ja sivele niiden pinnat mausteöljyllä. Mausteöljyyn voit valita omat suosikkimausteesi. Grillaa niin, että kurkut saavat väriä, mutta eivät muutu mössöksi.

Grillatut kurkut ja kukkakaali kelpaavat niin lisukkeiksi kuin pääruuaksi.
Kukkakaalipihvit

kukkakaalia (yhdestä kaalista tulee 2-3 pihviä)
öljy
suola ja pippuri
mausteöljy

Leikkaa kaaleista suuret ”pihvit”, murut ja yli jääneen kaalin voi lisätä esimerkiksi salaatin joukkoon.
Sivele kukkakaalit mausteöljyllä ja paista, Kukkakaalit kaipaavat kypsyäkseen kurkkuja pidemmän paistosajan, mutta pihvit saavat silti jäädä hieman rapeiksi.

Varhaiskaaliveneet

varhaiskaali
öljy
mausteet maun mukaan 
(feta ja korianteri)

Leikkaa kaali lohkoiksi tai kiekoiksi, riippuen kaalin koosta. Iso kaali on helpompi leikata kiekoiksi.
Voit käyttää maustamiseen samaa mausteöljyä kuin kurkkujen kohdalla, tai tai paistaa kaalit vain öljyssä. Valmiiden kaalien päälle voi ripotella halutessaan fetaa ja korianteria sekä muita mausteita oman maun mukaan.

Varhaiskaali maistuu esimerkiksi grillipihvin kanssa.