perjantai 21. lokakuuta 2016

Miksi juuri MINÄ haluan ostaa lähiruokaa ja mahdollisimman paljon?

Nyt tuli minun vuoroni kirjoittaa lähiruuasta. Kun on koko ikänsä asunut ja elänyt satakuntalaisen ruoan keskellä, ei tahdo enää hahmottaa koko asiaa. Piti oikein istua alas miettimään, miksi lähiruoka on minulle niin tärkeää.

Työni puolesta ensin mieleen nousivat hyödyt paikallistalouteen, työllisyyteen ja maaseudun elinvoimaan. Tärkeitä asioita - mutta tylsää luettavaa. Entäs sitten pinnalla olevat ekologisuus, hiilijalanjälki ja ilmastonmuutos? Tai terveellisyys ja hyvinvointi? Kaikki nämäkin asiat liittyvät lähiruoan käyttöön, mutta niistä on kirjoitettu jo aika paljon.  

Koska haluan tietää mitä suuhuni laitan, ja luotan siihen, että satakuntalaiset tuottajat ja jalostajat osaavat hommansa ja tekevät työnsä kunnolla. Kyse on siis luottamuksesta satakuntalaiseen tuottajaan ja jalostajaan. Ja jos asiat haluaa varmistaa, voi ottaa yhteyttä ja käydä paikan päällä toteamassa asian. Päiväsaikaan ja yrittäjän luvalla tietenkin.  Olen käynytkin katsomassa, miten Niina hellii lehmiään ja kuinka Tommi pui viljaansa. Olen nähnyt, kuinka Marita valvoo kurkkusäilykkeidensä laatua tiukalla silmällä. Voi olla, että Alejandrokin on yhtä tarkka tomaattiensa suhteen, mutta kyllä minä mieluummin ostan Mikon kasvattamia - kun kerta olen nähnyt, miten homma toimii.

Uskon, että monet ovat samaa mieltä kanssani - niin hyvin REKO-toiminta on nostanut suosiotaan. Kuluttajat kaipaavat kasvoja ja tarinoita; on mukavampaa ostaa Juhan kasvattamaa ja teurastamaa lihaa, kuin suojakaasuun pakattua marketin hyllystä. Eikä tarvitse lukea pientä printtiä varmistaakseen, onko tuote nyt varmasti kotimaista.
Lähiruualla on kasvot. Sen on kasvattanut joku lähellä sinua. Joku, joka kehtaa asua lähelläsi vielä senkin jälkeen, kun on tuotteensa sinulle myynyt. Takuu ei niin sanotusti häviä, kun perävalot sammuvat.

Toki Satakunnassa tuotetaan paljon myös laadukkaita raaka-aineita teollisuuden tarpeisiin, eihän kaikilla voi olla näitä herkkuja näin lähellä. Mutta niidenkin tuottajilla on kasvot ja tuotteet ovat jäljitettävissä.

Sillai kai? Sari

Kuvassa yksi Niinan lehmistä. 

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeessa. 

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

”Ottakaa vieraat, omat on jo ottanu!”

Satakuntalainen juomakulttuuri on runsasta ja vieraanvaraista


Ruokakulttuuriin kuuluu olennaisesti juomakulttuuri, mutta mitä on juomakulttuuri? Miten määritellä käsite juomakulttuuri ja kuka sen määrittää? Puhuttaessa suomalaisesta juomakulttuurista monet näkevät silmissään ”pää täyteen” – mentaliteetin. Tämä lienee ennemminkin juomiskulttuuri - ehkäpä kärjistetty sellainen. Juomakulttuuri on kuitenkin monimuotoisempi. Se on lasillinen maitoa lounaalla, päivän mittaan kahvia lempimukista, lasillinen mehua välipalalla. Se on viiniä illallisella, kuohuviiniä juhlan hetkellä, oluttuopillinen kuulumisien vaihdon yhteydessä. Mukista tuoppiin ja viinilasista maitolasiin - olkaamme ylpeitä kuinka rikas juomakulttuurimme on!

Juomateollisuus on yksi elintarviketeollisuuden alue. Tätä korostamme hankkeessamme entistä enemmän. Satakuntalainen juomateollisuus on hyvissä kantimissa, voinemme nimittäin vallan mainiosti käyttää käsitettä lähijuoma! Maakunnasta löytyy meijeri, panimoita, pieniä mehu- ja limonaditehtaita sekä viinitila. Oman kulttuuriperinnöllisen kunniamainintansa ansaitsee pohjoissatakuntalainen sahti. Lähijuoma käsitteenä on kuitenkin vielä vakiintumaton, vaikka lähijuomia saa kaupoista aivan kuten lähiruokaa. Suosimalla lähijuomia, oli se sitten maitoa tai olutta, edistämme satakuntalaista paikallistaloutta, työllisyyttä ja juomakulttuuria, puhumattakaan alkutuotannon mahdollisuuksista, sillä raaka-aineet ovat useimmiten lähialueilta. Maalaisjärkikin jo sanoo, että kun kuljetusmatka lyhenee, kuormittuu ympäristökin vähemmän.

Satakuntalainen olutkulttuuri on aina ollut täyttä asiaa. Tällä hetkellä maakunnassa on neljä pienpanimoa -  koko maassa pienpanimoita on lähes 80. Lakiteksti pienpanimosta kertoo, että pienpanimo määritellään panimoksi, jonka kalenterivuoden aikana tuottaman oluen määrä on enintään 15 000 000 litraa. Pienpanimoala on murroksessa ja panimoita perustetaan kovaa tahtia. Lainsäädäntö ei ole pienpanimoiden puolella, joskin lakiuudistuksia on onneksi tekeillä. Pienpanimot eivät ole hierarkiakangistuneita yrityksiä. Päinvastoin, kaveriporukoiden tai kotiolutharrastajien puuhailuista oluen parissa syntynyt liikeidea ja sittemmin perustettu yritys on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Näiden yritysten ja tuotteiden taakse kätkeytyy mielenkiintoisia tarinoita. Odotan innolla satakuntalaisen panimomatkailukulttuurin nousua!

Karhu on aina karhu, kaikkihan sen tiedämme. Kannustan kaikkia (käsityöläis-)oluiden ystäviä tutustumaan satakuntalaisiin oluihin! Kaada tuoppiin seuraavalla kerralla Diplomi-insinööriä, Pi.La:a, Muflonatoria tai Kuukkarin kreippiä. Jo pelkästään oluiden nimet on hauska keskustelunaihe! Mikä sen mukavampaa kuin järjestää rento olutpruuvi ystävien kanssa? Näin voi testata itsensä oluttyyppien tuntemuksessa! Paikallisiin mallasjuomiin voi tutustua myös löylyjen jälkeen, maukkaalla aterialla, talkoissa, terassilla - nautintotapoja on yhtä monta kuin oluiden ystävää. Kukin tavallaan, sillä jokaisella on oma juomakulttuurinsa.  

Hölkynkölkyn, kippis, terveydeksi! 

Sillai kai? Tuuli


















Olutpruuvista voi tehdä omannäköisen keksimällä illalle teeman.