tiistai 27. maaliskuuta 2018

Luomutuotanto ja -elintarvikejalostus Satakunnassa

Luonnonmukainen tuotanto eli luomutuotanto tarkoittaa valvottua ja sovittuihin tuotantomenetelmiin sitoutunutta tuotantoa. Luomutuotantoa koskevat EU:n neuvoston ja komission asetukset määrittelevät tuotannon vähimmäisvaatimukset. Satakunta ei ole kärkitilastoissa luomupeltopinta-alassa tai luomueläinten määrässä. Luomualkutuotanto on täällä kuitenkin hitaassa, mutta varmassa kasvussa. Vuonna 2017 Satakunnassa oli 161 luomutilaa, joista 30 harjoitetaan kotieläintuotantoa. Peltoa luomussa on liki 9 500 ha, mikä on 6,7 % maakunnan peltopinta-alasta. Kolmessa vuodessa luomupeltopinta-ala on kasvanut liki 3 000 ha.

Luomuelintarvikejalostusta harjoittavia toimijoita ei ole kovin monia Satakunnassa, mutta edustettuina on kuitenkin niin pieniä kuin isojakin toimijoita. Luomuelintarvikkeiden koostumukselle on kolme pääsääntöä. Luomuelintarvikkeissa maatalousperäisten ainesosien osuuden on oltava suurempi kuin 50 %, maatalousperäisten ainesosien on oltava vähintään 95 % luomua ja 5 % ainesosista voi tietyin edellytyksin olla tavanomaisesti tuotettuja. Luomuelintarvikkeiden valmistusta valvoo Evira.

Vaikka varsinaisia luomuelintarviketoimijoita ei ole maakunnassa kovinkaan monta, luomutuotteita, kuten esimerkiksi hiutaleita, lihaa ja kasviksia saadaan myös paikallisesti. Alhaisen jalostusasteen valmistus on sopiva tapa aloittaa oman luomutilan tuotteiden valmistus, kuten hiutaleiden valmistuksen, mehujen valmistuksen pelkästään marjoista ilman lisättyä sokeria tai luomulihan myynnin.  Tämän valmistusmuodon valvonta kuuluu ELY-keskuksen valvontaan. Kun valmistuksessa käytetään yhtäkään tilan ulkopuolista ainesosaa, muuttuu toiminta luomuelintarvikkeiden valmistukseksi. Tästä ainoa poikkeus on luomuleivän valmistus tilan omista jauhoista, jolloin leipään on sallittua lisätä tilan ulkopuolisista ainesosista suolaa ja hiivaa.

Luomukulutus kasvaa maassamme. Pro Luomun mukaan viime vuonna luomutuotteita myytiin vähittäiskaupassa 13 % edellisvuotta enemmän. Korkein markkinaosuus luomussa on kasviöljyissä ja kananmunissa. Eniten luomuna myydään hedelmiä ja maitoa. Myös luomua ostavien kuluttajien osuus on kasvanut. Sitoutuneita luomukuluttajia on 28 % väestöstä. Sitoutuneisuus tarkoittaa, että luomua ostetaan vähintään kerran viikossa. Myös miesten osuus aktiivisina luomukuluttajina on Pro Luomun mukaan kasvussa.

Pääsiäinen on jo ovella. Tyypillisiä pääsiäisruokia, kuten karitsan tai lampaanlihaa ja kananmunia on ainakin saatavana luomutuotteina, myös satakuntalaisena tuotantona. Muutamilla satakuntalaisilla luomutiloilla on oma myymälä, joiden aukioloajat voi tarkistaa tilojen nettisivuilta tai Facebookista ja myös Porin kauppahallin Luomupuoti palvelee kuluttajia.



Lisätietoja Satakunnan luomutuotannosta Luomu Satakunnassa -koosteesta. Satakuntalaisista luomutiloista löytyy puolestaan esittelyjä täältä.


Myös mämmiä on mahdollista nauttia luomuna. Kuva Kymppi-Maukkaat

Sillai kai? Jaana