torstai 20. joulukuuta 2018

Onnellisten ihmisten jouluateria


Tapahtuipa näinä päivinä, että jouluvalmisteluihin en ole oikein vielä löytänyt aikaa. Mutta onneksi perinteiset kiire ja ahdistus ovat kiihtyvällä vauhdilla voimistumassa. Oi sitä syvää tyhjyyden tunnetta sielussa, kun koko maakunta on tyhjentynyt juuri siitä Ryhmä Haun lelusta, jota lapsi eniten toivoo.  Ja se pelonsekainen odotus ihmisyyden viimeisetkin rippeet luhistavasta aattoillasta, jolloin avautuvista paketeista tuleekin väärän värisiä, väärän kokoisia tai ylipäätään jotenkin vääränlaisia lahjoja. Lahjakasan pienentyessä paljastuu myös hankitun joulukuusen virheet. Ja jäikö joku perintökoriste pois oksilta. Muistinkohan edes imuroida kuusen alustaa. Tai pyyhkiä pölyjä. Muistinko sahata palan pois, laitoinko vettä. Tässä vaiheessa joulun henki alkaa tuntumaan jo kiirastorstain tuskalta. Mutta joulupöytä herkkuineen, voisiko se poistaa tämän dantemaisen tunnetilan? Ainakin sen suunnittelu ja toteutus kuljetti minut läpi Danten helvetin yhdeksän piirin..

Joulupöydän eri ruokalajien suunnittelu alkaa salakavalasti jo syksyllä sadonkorjuun aikana. Satakunta on makujen ihmemaa.  Vehreän hernepellon tuoksu, oranssisuuttaan hehkuvat porkkanat, lystikkäät perunat ja muodokkaat lantut synnyttävät alitajuntaani jo hämäriä mielikuvia edessä odottavasta makujen ja värien ilolaulusta. Kesän aikana pyöristyneet possut, ärhäkkäästi pöyhistelevät kalkkunat ja hopean kirkkaina singahtelevat siiat virittävät makuhermoja oikeisiin tunnetiloihin. Jouluisen aterian suunnittelu jatkuu unissakin.

Lanttu- ja porkkanalaatikkoa… imellettyä perunalaatikkoa… mmmhh… joululimppua… piimäjuustoa… rosollia… graavia siikaa… muikunmätiä… mmmhh… herkullinen, rasvaa sinappihunnun läpi tihkuva kinkku… mmmhh… (kuola alkaa valumaan)… possu maistuu ihanalta… mmmhh… possulla on omena suussa… possu syö omenaa… possu kirmailee onnellisena.. ”Isä, ei possua voi syödä!” … mitäh?... possu kirkuu ja kirves heilahtaa… (syviä puhalluksia, käännän kylkeä ja asetan posken kuivempaan kohtaan tyynyllä)… kauniimpia ajatuksia nyt… takaisin uneen… hyviä ajatuksia… ihminen on hyvä… minä voin olla hyvä… maailma on paha… tehdään maailmasta hyvä… anna possun elää… anna kalkkunankin elää… anna siian uida… anna niiden syödä… mitä ne syövätkään… rehua ja jyviä… jyviä… kauraa… nyhtökauraa… pysyyköhän se uunissa verkon sisällä… tofu… seitankinkku… porkkalaa… miltä ne maistuu… voiko niitä syödä… haluan olla hyvä… olen parempi ihminen… olen vegaaAARGH! Herään kylpien kylmässä hiessä.

Ympäröivä yhteiskunta, ja erityisesti media, luovat paineita jouluaterian suunnittelulle. Ruokalehtien kauniit kuvat ja monimutkaiset reseptit tuovat usein tyhjyydentunnetta luottamuksessa omiin kokkaustaitoihin. Jokaisella mediakanavalla tuntuu olevan oma ravitsemusasiantuntijansa ja yleensä ne ovat erimieltä jokaisen raaka-aineen ja valmistustavan terveellisyyden osalta. Ilmastonmuutos, Itämeren tila, mikromuovit, ravinteiden ja sivuvirtojen tehokas kierto, ekologisuus, eettisyys – kaikki nämäkin tulisi hyvän ihmisen huomioida valintoja tehdessä. Mutta missä menevät hyvyyden rajat ja tasot?

Joidenkin mielestä ”liha on murhaa”. Onko tällöin samalla jokainen pellosta väkisin kiskottu porkkana harkittua kasvin kidutusta? Onko mustikoiden poiminta metsässä suorastaan kansanmurhaa, kun syömme joka vuosi miljardeja syntymättömiä uusia mustikan alkuja? Voiko edes koivusta pudonnutta lehteä keitellä teeksi, kun lehti ei pääse maatumaan uuden kasvun ravinteiksi?

Ehkä joulu voisi olla se ajankohta, jolloin me kaikki voimme hetkeksi unohtaa liian syvälliset pohdinnat? Ei ajatella liian kapeakatseisesti, jätetään edes kerran vuodessa raja-aidat rakentamatta ruokavalintojen välille. Jokainen syököön mitä haluaa ja mikä omasta mielestä maistuu joulupöydässä parhaalta. Sikses parhaalta. Eikä arvostella toisten valintoja. Ollaan kaikki onnellisia. Onnellisuus on hyvyyden alku. Ollaan kaikki hyviä. Eli hyviä, hyvältä maistuvia jouluja kaikille hyville ihmisille!

Sillai kai?
Marko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti