tiistai 18. kesäkuuta 2019

Juhannus ja ruokakauppa - leppoisaa vai pahinta mahdollista operointia?

Ystäväni päivitti sosiaaliseen mediaan kärsivänsä juhannusahdistuksesta. Huvittuneena mietin, että onpa hölmöläisten hommaa stressata moisesta. Kuinka ollakaan, muutamaa päivää myöhemmin havahduin itse pohtivani kuumeisesti, mitä tänä mittumaarina syötäisiin minäkin päivänä sekä mistä, miten ja milloin raaka-aineet hankittaisiin. Tilanne vaati toimintasuunnitelman laatimista.

Kaupassakäynti on nykyisin helppoa kellonajasta riippumatta. Toista oli yli toistakymmentä vuotta sitten, kun parin-kolmen päivän juhlan tarpeet haettiin automarketista torstaina. Tai kun pyöräiltiin mökkikylälle kauppa-autolle – ihan parasta! Liekö peruja tuolta ajalta, että meihin suomalaisiin on iskostunut toimintamalli suorittaa juhannusostokset torstaina, vaikka tarkalleen ottaen kaupassa voisi viettää koko juhannuksen. Minun pääni ei kuitenkaan kestä ajatusta, että joutuisin juhannusaattona operoimaan marketissa.

Maailmalla ruoan verkkokaupasta on tullut arkipäivää. Suomessa verkkokauppa kehittyy hitaasti, ja alueelliset erot ovat suuria. Vuonna 2018 ruoan verkkokaupan osuus Suomen päivittäistavaramarkkinoista oli  0,4 prosenttia. Maaseudulla kauppaketjujen ruoan verkkokauppojen nouto- ja kotiinkuljetuspalveluja on vielä harvakseltaan. Luonnollisesti pääkaupunkiseutu on edelläkävijä. Lapsiperheet ja nuoret ovat suurin yksittäinen ruoan verkkokaupan käyttäjäkunta. Toinen suuri käyttäjäkunta ovat eläkeläiset. Ruoan verkkokauppa tuo helpotusta sekä kiireiseen arkeen että juhlapyhävalmisteluihin. Kuinka houkutteleva ajatus…

Juhannusruokien ostoslista vaikuttaa (ajatustasolla) toimintasuunnitelmassani yksinkertaiselta siihen saakka, kunnes laadin ostoslistan paperille. Varhaisperunaa, silliä, tuoreita varhaisvihanneksia ja -kasviksia, monen eri jalostusasteen lihaa, herkkusieniä, grillijuustoa… Loputon lista ja tässähän oli vasta juhannusaatto! Juhannuspäivän pelastajaburgerin raaka-aineita on samanlainen määrä kuin aaton sapuskoissa. Miten ihmeessä saan kaikki ostokset ostoslistaan järjestykseen niin, että mitään ei jää puuttumaan? 

Alkuperäisen toimintasuunnitelmani mukaan juhannusta edeltävä torstai-iltapäivä on pyhitetty kauppareissulle. Juhannusahdistustasoni noustessa houkutus verkkokaupan käyttämiseen vain vahvistuu. Juhannuksena en sen koommin ruokahifistele.  Sen sijaan nautin. Nautin perinteisestä ruoasta, juomasta, seurasta ja kesästä. Juhannusvalmisteluihini kuuluu vihdan metsästys ja pallogrillin kokoaminen, ei marketissa operointi. Täten klikkaan tarkkaan laaditun toimintasuunnitelmani sähköiseen avaruuteen ja operointivastuun jollekin, joka saa siitä korvauksen. Sillä välin metsästän täydellistä rauduskoivun tuuheista oksista syntynyttä vihtaa ja ihailen kympin pallogrilliä.

Mikäli minulle tulee tarve päästä kauppaan, lataan puhelimesta mobiilisovelluksen ostoslistan älykärryihin. Iisiä!
 
Stressitöntä juhannusta ja hulvatonta oloa!
Sillai kai?
Tuuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti