keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Satakunnassa kesäpäivänä voi kuulla merimiestarinoita tai nauttia leipomon herkuista

 Olen viimeisen kolmen kesän aikana huomannut, että retki voi monen tunnin matkaamisen sijaan löytyä läheltä omasta kotikunnasta. Lähiruokahankkeen parissa työskennellessäni olemme työryhmän kanssa käyneet vierailemassa satakuntalaisissa kohteissa, joihin suuntaamalla saa mukavan vapaapäivän ja hymyn kotiin vietäväksi.

Käsitöistä kiinnostuneille Liljan lankakauppa on ehdoton. Sen seinillä on hyllyt täynnä eri värisiä lankoja jokaiseen projektiin ja liikkeessä asiantunteva palvelu, jos kaipaa apua lankakerien valinnassa. Oikeaa väriä tai langan laatua miettiessä voi välissä juoda mietintäkahvit kaupassa ja sen jälkeen tehdä ostokset loppuun.

Matkalla Leväsjoelle lankakauppaan on syytä pysähtyä Kankaanpäässä maistelemaan leivoksia Kahvila-konditoria Postellissa, joka toimii vanhassa tiilirunkoisessa postitalossa.

Luvian Laitakari on oikea paikka kaikille, jotka pitävät merituulesta ja suolaveden tuoksusta. Siellä sijaitsee kaljaasi Ihanan kotisatama. Ihanan miehistö järjestää muutaman tunnin kestäviä yleisöpurjehduksia ja voin luvata, että tarinoita mereltä tulet varmasti kuulemaan. Miksi kapteeni Markku Hermosella ja poosu Jopi Alasella on aina yhteinen lakritsipussi purjehduksilla mukana? Siihen saattaa matkan aikana saada vastauksen, kun on ensin yhdessä tuumin matkustajien kanssa saatu purjeet nostettua ylös.

Jos mielesi tekee kuulla tarinoita, mutta meri ei ole sinua varten, kannattaa vapaapäivän kohteeksi ottaa Villilän kartano Nakkilassa. Vasta remontoidussa kartanoympäristössä niitä riittää. Kävimme työryhmän kanssa kartanossa aamupalalla ja kesän aikana on luvassa lisää retkiä! Seuraamalla hanketta sosiaalisen median kanavissa saat retkivinkit talteen ensimmäisten joukossa. 

Mukavaa kesää!
Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti