torstai 20. joulukuuta 2018

Onnellisten ihmisten jouluateria


Tapahtuipa näinä päivinä, että jouluvalmisteluihin en ole oikein vielä löytänyt aikaa. Mutta onneksi perinteiset kiire ja ahdistus ovat kiihtyvällä vauhdilla voimistumassa. Oi sitä syvää tyhjyyden tunnetta sielussa, kun koko maakunta on tyhjentynyt juuri siitä Ryhmä Haun lelusta, jota lapsi eniten toivoo.  Ja se pelonsekainen odotus ihmisyyden viimeisetkin rippeet luhistavasta aattoillasta, jolloin avautuvista paketeista tuleekin väärän värisiä, väärän kokoisia tai ylipäätään jotenkin vääränlaisia lahjoja. Lahjakasan pienentyessä paljastuu myös hankitun joulukuusen virheet. Ja jäikö joku perintökoriste pois oksilta. Muistinkohan edes imuroida kuusen alustaa. Tai pyyhkiä pölyjä. Muistinko sahata palan pois, laitoinko vettä. Tässä vaiheessa joulun henki alkaa tuntumaan jo kiirastorstain tuskalta. Mutta joulupöytä herkkuineen, voisiko se poistaa tämän dantemaisen tunnetilan? Ainakin sen suunnittelu ja toteutus kuljetti minut läpi Danten helvetin yhdeksän piirin..

Joulupöydän eri ruokalajien suunnittelu alkaa salakavalasti jo syksyllä sadonkorjuun aikana. Satakunta on makujen ihmemaa.  Vehreän hernepellon tuoksu, oranssisuuttaan hehkuvat porkkanat, lystikkäät perunat ja muodokkaat lantut synnyttävät alitajuntaani jo hämäriä mielikuvia edessä odottavasta makujen ja värien ilolaulusta. Kesän aikana pyöristyneet possut, ärhäkkäästi pöyhistelevät kalkkunat ja hopean kirkkaina singahtelevat siiat virittävät makuhermoja oikeisiin tunnetiloihin. Jouluisen aterian suunnittelu jatkuu unissakin.

Lanttu- ja porkkanalaatikkoa… imellettyä perunalaatikkoa… mmmhh… joululimppua… piimäjuustoa… rosollia… graavia siikaa… muikunmätiä… mmmhh… herkullinen, rasvaa sinappihunnun läpi tihkuva kinkku… mmmhh… (kuola alkaa valumaan)… possu maistuu ihanalta… mmmhh… possulla on omena suussa… possu syö omenaa… possu kirmailee onnellisena.. ”Isä, ei possua voi syödä!” … mitäh?... possu kirkuu ja kirves heilahtaa… (syviä puhalluksia, käännän kylkeä ja asetan posken kuivempaan kohtaan tyynyllä)… kauniimpia ajatuksia nyt… takaisin uneen… hyviä ajatuksia… ihminen on hyvä… minä voin olla hyvä… maailma on paha… tehdään maailmasta hyvä… anna possun elää… anna kalkkunankin elää… anna siian uida… anna niiden syödä… mitä ne syövätkään… rehua ja jyviä… jyviä… kauraa… nyhtökauraa… pysyyköhän se uunissa verkon sisällä… tofu… seitankinkku… porkkalaa… miltä ne maistuu… voiko niitä syödä… haluan olla hyvä… olen parempi ihminen… olen vegaaAARGH! Herään kylpien kylmässä hiessä.

Ympäröivä yhteiskunta, ja erityisesti media, luovat paineita jouluaterian suunnittelulle. Ruokalehtien kauniit kuvat ja monimutkaiset reseptit tuovat usein tyhjyydentunnetta luottamuksessa omiin kokkaustaitoihin. Jokaisella mediakanavalla tuntuu olevan oma ravitsemusasiantuntijansa ja yleensä ne ovat erimieltä jokaisen raaka-aineen ja valmistustavan terveellisyyden osalta. Ilmastonmuutos, Itämeren tila, mikromuovit, ravinteiden ja sivuvirtojen tehokas kierto, ekologisuus, eettisyys – kaikki nämäkin tulisi hyvän ihmisen huomioida valintoja tehdessä. Mutta missä menevät hyvyyden rajat ja tasot?

Joidenkin mielestä ”liha on murhaa”. Onko tällöin samalla jokainen pellosta väkisin kiskottu porkkana harkittua kasvin kidutusta? Onko mustikoiden poiminta metsässä suorastaan kansanmurhaa, kun syömme joka vuosi miljardeja syntymättömiä uusia mustikan alkuja? Voiko edes koivusta pudonnutta lehteä keitellä teeksi, kun lehti ei pääse maatumaan uuden kasvun ravinteiksi?

Ehkä joulu voisi olla se ajankohta, jolloin me kaikki voimme hetkeksi unohtaa liian syvälliset pohdinnat? Ei ajatella liian kapeakatseisesti, jätetään edes kerran vuodessa raja-aidat rakentamatta ruokavalintojen välille. Jokainen syököön mitä haluaa ja mikä omasta mielestä maistuu joulupöydässä parhaalta. Sikses parhaalta. Eikä arvostella toisten valintoja. Ollaan kaikki onnellisia. Onnellisuus on hyvyyden alku. Ollaan kaikki hyviä. Eli hyviä, hyvältä maistuvia jouluja kaikille hyville ihmisille!

Sillai kai?
Marko

maanantai 17. joulukuuta 2018

Porkkanalaatikkoa joulupöytään!


Menneeseen vuoteen on mahtunut paljon Sikses parhaita uutiskirjeitä, sometusta, monia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä ennen kaikkea paljon uutta oppia ja ikimuistoisia kokemuksia.  Vuosi 2018 on lopuillaan ja samoin myös työni Pyhäjärvi-instituutissa sekä Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeessa ovat tulossa päätökseen.

Vuoden aikana olen päässyt toteuttamaan monipuolisia viestintä- ja tiedonvälitystehtäviä lähiruoan parissa ja sen ympärillä. Erilaisista viestintätehtävistä yritysvierailut ja -haastattelut ovat jääneet vahvasti mieleeni. Yritysvierailuilla pääsee näkemään ja kuulemaan hyvin läheltä, miten asiat todellisuudessa hoituvat ja mistä tuotteet oikeasti saavat alkunsa. Kokeneilta yrittäjiltä olen myös saanut mieleenpainuvia vinkkejä elämään yleisesti, liittyen esimerkiksi ruoanlaittoon tai gradun kirjoittamiseen.

Sirkkoja maisteltiin
kesällä OKRAssa.
Kuluneen vuoden aikana olemme myös järjestäneet hankkeessa erilaisia tilaisuuksia sekä olleet mukana monissa tapahtumissa viestimässä Satakunnan elintarvikeosaamisesta. Tapahtumissa ja tilaisuuksissa on ollut hienoa huomata, miten ihmisten tietoisuus lähiruoasta, satakuntalaisista tuotteista sekä tuottajista on kasvanut. Koko vuoden jännittävimpiä (sirkkojen maistelun jälkeen), mutta opettavaisimpia kokemuksia oli kesätyöntekijän rekrytointi hankkeeseen. Tätä haasteellista tehtävää en sentään tehnyt yksin, mutta tämän tehtävän myötä sain huimasti kokemusta tulevaa työelämää ajatellen.



Makuelämysmatkalla koettuja maisemia Noormarkussa.


Menneen kesän kohokohta oli ehdottomasti ruokatoimittajille ja -bloggaajille järjestetty makumatka Satakuntaan. Matkan järjestelyt vaativat paljon työtä, mutta kliseisesti sanottuna kaikki työ oli kyllä matkan arvoista! Matka avarsi myös omia silmiäni ja pääsin vierailemaan unohtumattomissa kohteissa kuten Kuuselan ankkatilalla ja Ahlströmin ruukissa Noormarkussa. Matkan jälkeen oli äärimmäisen palkitsevaa lukea toimittajien ja bloggaajien kirjoittamia juttuja makuelämyksien Satakunnasta. Viimeistään tämän matkan ja vuoden työrupeaman jälkeen on helppoa todeta, että Satakunta tosiaan on monipuolinen ruokamaakunta, ja siitä meidän kannattaa ihan tosissaan olla ylpeitä!

Tätä vuotta on jäljellä enää 15 päivää, mutta koko vuoden herkullisin juhla on onneksi vielä edessä. Minä ainakin aion jouluna herkutella ja rentoutua yllin kyllin, ehkä jopa kyllästymiseen asti. Yksi joulupöydän ehdoton kestosuosikkini on porkkanalaatikko, joka valmistuu seuraavalla reseptillä, ja tietenkin satakuntalaisista porkkanoista.


  • Keitä vesi ja lisää puuroriisi veteen. Anna riisien kiehua ja veden imeytyä riiseihin. Lisää maito ja anna hautua kypsäksi.
  • Keitä kuoritut porkkanat vähäisessä vedessä. Soseuta keitetyt porkkanat.
  • Sekoita yhteen puuro, porkkanasurvos, munat, kerma, siirappi ja mausteet. 
  • Kaada seos voideltuun vuokaan, ripottele korppujauhoja laatikon päälle ja laita muutama voinokare. 
  • Lopuksi laatikko uuniin (175, runsas tunti). Kas näin, porkkanalaatikko joulupöytään on valmis!


Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Sillai kai?
Heidi