Junnilan Timo summasi joulukuussa pitkän uransa vaiheita ProAgrian palveluksessa. En voi kuin ihailla Timon satakuntalaisen maaseudun ja maatalouden eteen tekemää kehittämistyötä ja sille omistautumista. Kiitos Timo!
Aloitin ProAgria Länsi-Suomen toimitusjohtajana vuodenvaihteessa ja ensitöikseni sain kutsun tulla mukaan Sillai kai -bloggaajaksi. Heti uusi aluevaltaus minulle. Ehkä näin alkajaisiksi hiukan taustoitan, kuka oikein olen.
Olen 48-vuotias satakuntalainen pirkanmaalainen, joka on ollut kirjoilla kahdessa eri kunnassa, koskaan muuttamatta. Kotipaikkani selvinnee jossain kohtaa tätä kirjoitusta, mutta sen voin jo kertoa, että ”tyynnä kyntää aurallansa maata isien” saa aina rintani kohoamaan ja ryhdin ojennukseen.
Koulutukseltani olen agronomi ja olen myös sivutoimiviljelijä ja pyörittänyt viljatilaa koko EU-ajan, siinä yksi syy kotipaikkauskollisuuteeni.
Ruuan kotimaisuus, lähiruoka ja vastuullisuus ruuan tuotannossa ovat hyvin lähellä sydäntäni. Kauppareissuilla joutsenlipun metsästys on minulle itsestäänselvyys. Lähiruuan suosiminen ei maaseudun asujalle ole kuitenkaan välttämättä niin helppoa kuin voisi luulla. Meilläpäin ei ole toimivia lähiruokarinkejä, eikä pienistä lähikaupoista löydy Lähellä tuotettu -hyllyjä. Toki herkullista oman pitäjän kutunjuustoa on aina tarjolla ja Kiikoisten torilta saa kesäisin maailman parhaiden tomaattien lisäksi kaikkia muitakin kausituotteita.
Kun tarkemmin mietin, ihan ilman lähiruokaa ei vatsamme taida talvellakaan täyttyä. Vaikka oman tilan viljaa ei käytetä hevosten tarvetta enempää, on kotitarveviljely säilynyt isovanhempien perintönä näihin päiviin. Perunan kylvö ja nosto ovat suvun yhteinen harrastus ja rypistys keväisin ja syksyisin. Edesmenneen isoisäni himo mustaviinimarjamehuun näkyy edelleen parinkymmenen viinimarjapuskan ja terveellisen viinimarjamehun muodossa. Pakastin meillä täytetään syksyisin mustikoilla ja puolukoilla, sinne löytää tiensä myös hirvi- ja peurapaistit. Mummoni sienisalaattia ei voita mikään ja paistetut kanttarellit tai suppilovahverokeitto vievät kielen mennessään. Yrttiviljelmät usein pääsevät hieman huonoon kuntoon kesän aikana, mutta yritystä on silläkin rintamalla. Pääsiäisenä viulu haetaan naapurin lammastilalta (jos on muistettu tilata ajoissa) ja joulukinkkukin saadaan naapuripitäjän sikalasta.
Mitä sitten on vastuullinen ruuan tuotanto tai kuluttaminen. Riittääkö, että ruoka on tuotettu lainsäädännön normien mukaan vai pitäisikö ostaa luomua? Onko vastuullista syödä lihaa? Voinko olla varma, että leivässäni käytetty vilja on tuotettu ympäristötukijärjestelmän ehdot täyttäen tai maito, jonka ostin on tuotettu lypsykarjatilalla, jolla lehmiä laidunnetaan? Missä menee raja? Onko ekologisesti vastuullista lähteä ostamaan sieltä kaupungin marketista lähellä tuotettua ruokaa vai tyytyä lähikauppiaan tarjontaan? Onko sosiaalisesti vastuullisempaa ostaa oman kylän kauppiaalta, jotta hänkin pärjäisi ja palvelut säilyisivät kylällä? Entä jos hänellä onkin tarjota vain ulkomaista leikkelettä?
Vastuullisuutta voi pohtia monelta kannalta ja yhtä oikeaa vastausta ei ole. Vastuullinen kuluttaminen on yksilöllinen ja henkilökohtainen asia, johon vaikuttavat monet ekologiset, eettiset ja sosiaaliset näkökulmat. Päätöksiä tehdessään kuluttaja ottaa myös taloudelliset realiteettinsa huomioon.
Lähtökohtaisesti kotimainen ruoka on tuotettu ehkä maailman tiukinta lainsäädäntöä noudattaen ja sen voi turvallisin mielin sanoa olevan vastuullisesti tuotettua. Lähiruuassa myös kuljetusmatkat ovat lyhyitä, väliportaita on tuskin lainkaan ja siten sen voi hyvin väittää olevan vastuullisemmin tuotettua.
Kuluttajat ovat entistä tietoisempia ja haluavat tietää ruuan alkuperästä ja sen tuotantotavoista. Päätöksentekoa varten onkin kehitetty erilaisia sertifikaatteja ja merkkejä, joilla kuluttaja voi itse arvioida ja valita millaista ja miten tuotettua ruokaa hän ostaa ja miten vastuullisesti tuotetuksi hän sen kokee. Tulevaisuudessa tulemme varmasti löytämään pakkauksista myös CO2-merkinnän, joka kertoo, miten ilmastoystävällisesti ruoka on tuotettu. Työtä tällä saralla riittää jatkossakin.
Vastuullisuus on myös tärkeässä roolissa meillä ProAgrian toiminnassa. Haluamme olla mukana kehittämässä kotimaisen ruuan ja lähiruuan tuotantoa, josta hyvänä esimerkkinä on tämä Suomi syö Satakunnasta - Sikses parasta lähiruokaa -yhteistyöhanke.
Sami Iltanen
Toimitusjohtaja, ProAgria Länsi-Suomi
