keskiviikko 28. elokuuta 2019

20-vuotias ruokaketjun kehittäjä; Satafood

Elokuun puolessavälissä Satafood Kehittämisyhdistys ry vietti 20-vuotisjuhliaan yhdessä asiakkaiden, henkilöstön ja muiden sidosryhmien kanssa Huittisten Kuninkaisissa. Kutsuvieraita oli paikalla yli sata henkilöä.




Juhlassa maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä korosti puheessaan, että Satakunnan elintarvikestrategiassa painotetaan vahvasti ruokaketjun kasvua nyt ja tulevaisuudessa. ”Satakunta tuottaa vastuullisesti parasta ruokaa”. Maakunnassa on vahvaa alkutuotantoa ja menestynyttä kuluttajalähtöistä elintarvikejalostusta. Myös maakunnan bio- ja kiertotalouden kehittämisohjelma sisältää monia ruokaketjun kannalta merkittäviä kiertotaloutta edistäviä mahdollisuuksia. 

Virallisen ohjelman lopuksi kuulimme Satarehu Oy: hallituksen puheenjohtajan varsin konkreettisen kuvauksen ko. yrityksen menestyksestä kovin kilpailulla siipikarjarehu markkinalla. Hän kertoi myös siitä, miten kova ammattitaito ja riskinotto ruokaketjussakin tuo parhaimmillaan alueelle työtä ja hyvinvointia.
Ohjelmapuolen kruununa oli saksofonisti Jukka Perkon ja pianisti Mikael Myrskogin huikeat esitykset.




Satafood on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka jäsenenä on ruokaketjun yrityksiä pääasiassa Lounais-Suomen alueelta – erityisesti Satakunnasta. Yritystoimeksiantojen lisäksi Satafood on toiminut vuodesta 1999 lähtien yli 100:ssa kehittämishankkeessa, joskus yksin, mutta nykyisin yhä useammin yhdessä alan muiden kehittäjien kanssa.

Yksi suurimmista käynnissä olevista hankkeista on Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta lähiruokaa -hanke, jossa on mukana myös ProAgria Länsi-Suomi ja Pyhäjärvi-Instituutti. Tavoitteena on parantaa satakuntalaisen ruoan tunnettavuutta ja tuoda esille alueen jalostavia yrityksiä sekä tuottajia maakunnan sisällä ja sen ulkopuolella. Lisäksi parannamme yritysten ja tuottajien verkostoitumista.

Satafoodin tiimissä toimii tällä hetkellä 14 henkilöä, joilla on laajaa ruokaketjun ja biotalouden osaamista. Lisäksi Satafood on hyvin verkostoitunut hankkeissa alueen muiden osaajien, kuten esimerkiksi Satakunnan AMK:n, Pyhäjärvi-Instituutin, ProAgrian, Prizztechin ja Turun Yliopiston kanssa.
Uskon, että Satafood pystyy osaamisellaan yhdessä kumppaniensa kanssa edesauttamaan ruokaketjun toimijoiden menestystä myös seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä. Tärkein resurssi on osaava ja motivoitunut henkilöstö. 

Koko Satakunta, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa – ja laajemminkin Ruokaketju – ovat tärkeä osa alueen elinvoimaisuuden ja positiivisen kehityksen vahvistamista. Joskus on kiva katsoa vähän taaksepäin ja miettiä menestymisen perusteita, mutta sitten nopeasti pitää katse taas kääntää kohti tulevaa, ja miettiä miten parhaiten voimme auttaa ruokaketjun toimijoita menestymään alueellamme. Siitä hienona esimerkkinä juuri tämän blogin julkaisija, Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta lähiruokaa -kehittämishanke.



Sillai kai!?

Jari Lehmusvaara
Toimitusjohtaja, Satafood Kehittämisyhdistys ry

perjantai 9. elokuuta 2019

Herkullinen grillivege maistuu myös lihansyöjälle sellaisenaan tai lisukkeena

Grilliruoka kuuluu kesään, eikä sen aina tarvitse olla raskasta ja lihaisaa, vaan myös kevyempi ruoka ja herkulliset kasvikset valmistuvat helposti grillissä. Grillivartaat ovat jo monta vuotta kuuluneet kesäisiin suosikkeihini niiden monipuolisuuden ja helppouden vuoksi. Vartaisiin voi laittaa mitä ikinä keksikään ja niitä on helppo soveltaa erilaisiin ruokavalioihin. Niitä on myös mukava napostella ja vartaisiin on kiva yhdistellä erilaisia makuja ja värejä.

Erilaiset kasvikset, vihannekset ja juurekset valmistuvat grillissä kätevästi myös folioon käärittynä, eivätkä näin pääse palamaan niin helposti. Ne sopivat erinomaisesti lisukkeeksi tai pääruoaksi vartaiden tavoin.

Tätä vegeteemaista postausta varten lähdin kiertelemään paikalliseen markettiin grilliherkut mielessä. Löysin ostoskoriin säkyläläistä tilliä, nippusipulia ja tomaattia, huittislaista varhaisperunaa ja kesäkurpitsaa, naapurimaakunnasta olevaa närpiöläistä paprikaa, Lapinlahdella kotimaisesta maidosta valmistettua grillijuustoa sekä espoolaista kaurafraichea.



Päätin tehdä grillivartaita ja valitsin vartaille kaveriksi hyviä hiilihydraatteja sisältävän perunan, joka pitää hyvin nälkää ja on täyttävää.

Koska rakastan erilaisia kastikkeita ja soosseja, ensiksi valmistin kasviksille dipin jääkaappiin tekeytymään. Tämä ohje sopii myös täysin vegaaneille.

Sikses paras dippikastike kasviksille

Tarvitset:

200 g    Kaurafraichea
2 tl        Paprikamaustetta
2 tl        Sitruunapippuria
1 rkl      Grillimaustetta
1 rkl      Sokeria
noin korkillinen omenaviinietikkaa

1.    Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi.
2.    Laita jääkaappiin maustumaan vähintään 15 minuutiksi.
3.    Nauti vasta grillattujen kasvisten kanssa!

Vegevartaat


1 kpl        Kesäkurpitsaa
1 nippu    Nippusipulia
1 kpl        Keltaista paprikaa
1 kpl        Punaista paprikaa
1 rasia      Miniluumutomaatteja
200 g       Grillijuustoa

Marinadi:

1-2 dl    Ruokaöljyä
1 tl        Maustepippuria
1 rkl      Basilikaa
1 rkl      Grillimaustetta

1. Valmista ensin marinadi sekoittamalla kaikki siihen tulevat ainekset keskenään.
2. Viipaloi vihannekset sopivan kokoisiksi ja laita maustumaan marinadiin. Kuutioi juusto.
3. Kokoa vartaat laittamalla niihin tasaisesti kaikkia aineksia.
4. Grillaa kunnes vihannekset ovat pehmenneet.

Vinkki: Jos käytät puisia grillitikkuja, ne kannattaa liottaa vedessä ennen käyttöä, jotta ne eivät syty niin herkästi palamaan.

Vinkki 2: Juustot kannattaa sijoittaa vartaiden päihin, koska ne eivät tarvitse niin kuumaa ja pitkää kypsymisaikaa kuin esimerkiksi paprika tai kesäkurpitsa.



Varhaisperunat grillissä
Tarvitset:
•    Satakuntalaisia varhaisperunoita
•    Kelta- ja/tai valkosipulia
•    Ruokaöljyä
•    Mausteita maun mukaan (esimerkiksi tuoretta tilliä ja merisuolaa)

1. Huuhtele perunat ja pilko sipulit.
2. Lorauta kulhoon reilusti öljyä ja lisää joukkoon mausteet sekä sipuli. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää marinadin joukkoon perunat ja sekoita.
4. Ota marinoidut perunat kulhosta ja kääri sopiva määrä perunoita nyytiksi folioon. Toista.
5. Grillaa hyvässä hiilloksessa pieniä perunoita noin puoli tuntia.

HUOM! Pienet perunat kypsyvät nopeammin kuin isot. Myös grillin lämpötila vaikuttaa kypsymisaikaan. Kypsyys kannattaa varmistaa esimerkiksi haarukalla painamalla.



Ateria sai paljon kehuja kanssa ruokailijoilta, vaikka kaikki pöydän ääressä olivatkin vannoutuneita lihansyöjiä!

Aina on hyvä sää grillata!
Sillai kai?

Senni