Sen seitsemää sorttia on kuulemma alkujaan Satakunnasta
lähtöisin oleva sanonta. Sillä kuvataan osuvasti, että kyseessä on
ruokamaakunta, jonka pidoissa ei säästellä. Alkujaan keskisuomalaisena
kiinnitin ensimmäisenä huomiota satakunnan maakuntaleipään kakkoon. Piti oikein
tarkistaa, mistä on kyse. Enää en muista, tuliko siitä ylipäätään leipä
ensimmäisenä mieleeni. Keliaakikkona en ole valitettavasti päässyt maistamaan sitä.
Lankkusiika olikin sitten vielä erikoisempi juttu. Ei ehkä se, että
Satakunnalle on tyypillistä runsas kalaruokien käyttö, vaan lankkusiian toinen
nimi (ristiinnaulittu siika) ja sen valmistustapa. Kolmantena erikoisuutena
kiinnitin huomiota siihen, että rosollia syödään myös muulloin kuin jouluna.
Keskisuomalainen ruokakulttuuri on kooste ympäröivistä
maakunnista. Yhden ruokakulttuuria käsittelevän julkaisun mukaan Keski-Suomesta
puuttuu ruokakulttuurin lippulaiva, mikä on esimerkiksi savolaisilla kalakukko
ja karjalaisilla piirakkakulttuuri. Edellä mainittuja piirteitä on kyllä
runsaasti nähtävissä Keski-Suomessa. Juhlapyhien tai pitojen ruoka on ollut
karjalanpaisti ja -piirakat.
En nyt niin tiedä onko kyse ruokakulttuurista, vaan pohjoisen
Keski-Suomen arkiruuista, jolle on ainakin aikaisemmin ollut tyypillistä
niukkuus ja perunapohjaisuus. Keitettiin maito- tai voiperut tai perupuuro. Ohrarieskaa
myös leivottiin, kun otra (Otra oli aikoinaan yksi ohralajike) oli rukiin
ohelle ainoa kasvatettava vilja. Illalla saatettiin kastella palasta paistiin.
Ehkä maakunnasta puuttuu lippulaiva, mutta yksi keihäänkärki maakunnan
pohjoisosissa on - muikku. Googlatkaapa
muikkuhyvän ohje ja keliaakikot muikkutirrin ohje.
Pidetäänhän omista perinneruuista kiinni – oli kyseessä
sitten pidot tai arki.
Muikusta aloitin blogi-urani. Siihen se on hyvä päättääkin. Kiitän
ja kumarran Sikses-hanketta ja kollegoita tästä työrupeamasta siirtyessäni
uusiin haasteisiin.
Muikkuhyvää keskisuomalaisittain (Kuva: Ruokakulttuuria Keski-Suomesta) |
Sillai kai? Jaana