Haikuja höttömöttiäisille

Ajan merkit ovat kummallisia. Kun piintynyt lihansyöjä vielä eilen haaveili ikimuistoisesta annoksesta verta tihkuvaa koben härkää, niin nyt unissa hyppivät raamatulliset heinäsirkkalaumat ja lihaisan muhkeat matoset möngertävät aivolohkojen välillä. Oi aikoja, oi tapoja, oi muutosta! Tämä muutoksen kiihtyvä vauhti ruokaketjujen sisällä hämmentää pientä mieltäni. Kuka olisi uskonut viisi vuotta sitten, että Suomessa, byrokratian ihmemaassa, on nyt mahdollista kasvattaa ja myydä hyönteisiä ravinnoksi? Ja mihin suuntaan muutos jatkuu? Ovatko hyönteiset lautasillamme vain häviävän pienen hetken, ennen kuin nekin siirtyvät raaka-aineeksi kotibioreaktoreihimme?

EVIRAn www-sivujen mukaan Suomen markkinoilla on nyt sallittua myydä 6 erilaista hyönteistä (https://www.evira.fi/elintarvikkeet/valmistus-ja-myynti/elintarvikeryhmat/hyonteiset/lista-sallituista-hyonteislajeista/). Suomessa on sallittua vain kokonaisten hyönteisten käyttö, mutta kokonaiset hyönteiset saa esimerkiksi kuivauksen jälkeen rouhia tai jauhaa. Vähittäiskaupoista voi jo löytää muun muassa leipää, snackseja, mysliä, smoothieita, joihin on lisätty hyönteisiä. Alan kasvuprosentit ovat tällä hetkellä kovat ja uusia kasvattamoja syntyy nopeaan tahtiin. Tänä kesänä tuskin vielä nähdään grilleissä sirkkamakkaraa, mutta kesällä 2019 sekin ihme voidaan nähdä. Ja pakkohan sitäkin olisi maistaa. Monia erilaisia hyönteistuotteita maistaneena vastaan ei vielä ole tullut ainuttakaan makuelämystä, ehkä alan nopea kasvu ja tarve päästä nopeasti markkinoille on aiheuttanut kunnon tuotekehitysprosessien ohittamista.

Monet uskovat, että hyönteisravinto pelastaa ihmiskunnan. Jos kerran arviolta 2 miljardia ihmistä jo nyt syö päivittäin hyönteisiä, mikseivät myös loput. Joidenkin mielestä se on myös eettisempää proteiinin tuotantoa kuin perinteinen lihantuotanto. On myös näkemyksiä siitä, että hyönteisten lisääntynyt kasvatus ja hyödyntäminen ohjaisivat perinteistä tehoviljelyä maataloudessa kohti ekologisempaa tuotantoa, jossa samalla viljelyalan tarve maailmassa vähenisi. Ja eläinrehujen viljelyyn nyt käytössä olevat viljelyalat vapautuisivat kasvisten viljelyyn, mikä edesauttaisi myös globaalin ruokapulan täyttämistä. Sieluni silmin näen jo itseni isäntänä pienellä luomupalstalla, jossa iloiset porkkanat ja pirtsakat palkokasvit kasvavat harmonisessa yhteydessä maaperää muohkeuttavien matojen ja viuluaan soittavien heinäsirkkojen kanssa. Ja minä, virttyneen vihreässä villapaidassani, lausun illan hämärtyessä palstani kaikille elämänmuodoille haikuja kaikkeuden olevaisuudesta ja yhteydestä. Oi elämää…

Muutos on jatkuvaa ja vauhti kiihtyvää, ne ovat faktoja. Mutta faktaa on myös se, että perinteinen ruoantuotanto ja ruoka eivät ole ihan lähiaikoina katoamassa mihinkään. Me suomalaiset saamme edelleen nauttia maailman puhtaimmasta ruoasta, jos yhteiskunta ja me kuluttajat mahdollistamme sen. Kaikilla erilaisilla syötävillä höttömöttiäisillä on oma paikkansa ravintoketjussamme, menestyksen suuruus riippuu tuotteistusten onnistumisista. Globaalien ongelmien ratkaisemiseen on vielä pitkä matka, sillä Suomessa tuotettujen hyönteisten, niin kuin myös kasvistenkin, kilohinta logistisine kustannuksineen lienee vielä aika kaukana siitä, mitä ruokapulan vaivaamissa maissa ollaan valmiita maksamaan. Ja ehkä lopuksi on hyvä miettiä sitä, että jotain niiden höttömöttiäistenkin, jotka toivottavasti koskaan eivät pääse kasvatuspaikoistaan karkuun tuholaisiksi luontoomme, on syötävä kasvaakseen. Siihen haikut eivät riitä. Ja jos niiden ravinnoksi ei voi käyttää rehulainsäädännön vaatimusten vuoksi ruokaketjujen kaikkia sivuvirtoja, niin miten silloin edes voimme vähentää perinteisiä ruoantuotantoketjujamme? Onko eettisempää tai ekologisempaa tuottaa rehua hyönteisille kuin lihakarjalle? Ja miten kauan on hyväksyttävää ottaa hyönteisiä hengiltä ravinnoksi?

Sillai kai? Marko