maanantai 22. elokuuta 2016

Muikku – hymyä huuleen

On ilo ja kunnia aloittaa Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeen Sillai kai -blogin kirjoittaminen. Heti alkuun täytyy tehdä pari tunnustusta: Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä, ja voissa vastapaistetut muikut ovat herkkuruokaani. Tähän kirjoittamisen jamaan päädyin, kun menin kehuskelemaan, että kotopitäjän vaakunassa on seitsemän muikkua punaisella pohjalla. Vastaukseksi sain kommentin, että onneksi edes seitsemän muikkua. Kommentti sopinee henkilölle, joka on asunut maamme muikkurikkaimmaksi sanotun järven, Säkylän Pyhäjärven, rannalla.

Järviwikiin onnistuin tutustumaan vasta aiemmin tänä keväänä ja heti totesin sen mielenkiintoiseksi tietopankiksi. Sieltä pääsin päivittämään tietojani Säkylän Pyhäjärvestä (sijaitsee Säkylän, Euran ja Pöytyän kuntien alueella), jonka pinta-ala on 155 km2 ja keskisyvyys 5,5 m. Samaisesta tietopankista löytyy tieto, että muikku on siirretty kyseiseen järveen, mutta kanta on nyt omavarainen. Maassamme on muuten 38 muuta Pyhäjärveä! Toinen mainitsemisen arvoinen tietolähde on kala-atlas, johon en ollut myöskään aikaisemmin törmännyt.

Muikkukokemukseni perustuvat muikkujen puhkomiseen, paistamiseen ja syömiseen sekä kuoreiden erottamiseen talvisaaliista pikkulikkana ja kesänuottauksessa mukanaoloon. Joskus ollaan myös keitelty rantakalakeittoa muikuista padassa nuotiolla. Tätini oli ekspertti tässä hommassa. Keittoon laitettiin muuten paketillinen voita!

Miten sitten valmistan muikkuja? Itse karttelen isoja muikkuja. Ensimmäiseksi puhkon muikut. Tähän vaiheeseen kannattaa ottaa myös lapset mukaan. Meillä ainakin auttaa syömisprosessissa se, että lapset ovat olleet mukana valmistamassa ruokaa. Kukapa ei haluaisi syödä itse valmistamaansa ruokaa. Eipä silti, meillä lapsille kelpaavat niin paistetut muikut kuin muikkukeittokin. Puhkomisen jälkeen seuraa kalojen huuhtelu ja valutus. Keliaakikkona leivitän muikut suolalla maustetussa tattarijauhoissa. Sitten ne laitetaan paistumaan pannulle runsaaseen voihin. Itse käytän teflonpannua, mutta äitini paistaa muikut valurautaisessa pannussa. Väittänen, että valurautaisella pannulla saa aikaan kaikkein rapsakammat muikut. Miten muikku sitten syödään? Kokonaisena, päineen ja pyrstöineen.

Bongasin koululaisille tarkoitetusta opetusmateriaalista muikun tuntomerkin – muikku murjottaa (alaleuka on yläleukaa pitempi). Nyt ei murjoteta - syksy on tulossa ja se on muikun kutuaikaa. Mikä onkaan sen parempaa kuin paistettu mätimuikku. Nam! Mädin lypsämiseen ja sen jalostukseen voitaneen palata toisella kertaa.


Kuvassa suomalaista kesäistä makumaisemaa parhaimmillaan.


Sillai kai? 
Jaana L.

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti