keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kesä lähiruuan parissa




Moikka! Olen säkyläläislähtöinen Tampereella opiskeleva bioteekkari ja tänä kesänä Pyhäjärvi-instituutin harjoittelijana mukana Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta hankkeessa

Kesästä jäävät tänä vuonna pois monet erilaiset tapahtumat, joissa pääsisimme tapaamaan lähiruuan ystäviä ja tekijöitä kasvokkain, mutta odotan silti innolla kohtaamisia satakuntalaisten elintarvikealan toimijoiden kanssa vierailujen ja haastattelujen muodossa. Minulla on itselläni aikaisempaa työkokemusta ruuantuotannon parista niin pellolta kuin teollisuudesta, ja on erittäin mielenkiintoista päästä nyt tarkastelemaan alaa hieman erilaiselta, entistäkin laajemmalta näkökulmalta. Kesän aikana tulen jakamaan näitä kohtaamisia ja kokemuksiani hankkeen kanavilla.

Vapaa-ajalla tykkään lähteä monenlaiseen mukaan ja kesälläkin minut saattaa löytää niin kaveriporukalla luonnosta liikkumasta, opiskelijajärjestöhommien parista kuin vanhempieni kotipuutarhasta poimimasta kesän satoa. Useimpien festareiden peruuntumisesta huolimatta kesäviikonloppuihin saa onneksi helposti lomafiilistä ja juhlan tuntua lähtemällä kukkaseppele päässään makumatkalle oman maakunnan herkkuja maistellessa vaikkapa mökkilaiturilla tai piknikillä puistossa.

Laura Reuna
Pyhäjärvi-Instituutti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti