keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Loppuuko kaikki, kun hanke loppuu?

 Hankekaudet ovat pitkiä ja joskus lyhyempiä. Meillä on ollut ilo tehdä taas kolme vuotta lähiruokaviestintää yhdessä Pyhäjärvi-instituutin, ProAgria Länsi-Suomen sekä Satafood kehittämisyhdistyksen kanssa. Onneksi ihan kaikki ei tähän lopu, vaan saamme vuoden vaihteen jälkeen jatkaa yhteistyötämme uusin ideoin. 

Hankkeiden avulla tehtävä kehitystyö on tärkeää ja arvokasta. Voimme kokeilla hankkeissa monia asioita. Välillä ei onnistuta, mutta jotkin hankkeessa synnytetyt toimintatavat saavat jatkua pitkäänkin. Erityisesti tällä hankkeella olemme voineet puhua avoimesti koko satakuntalaisesta ruokaketjusta ja sen tärkeydestä. Pienetkin toimijat ovat päässeet näkyviin hankkeen viestinnässä. Olemme olleet mukana tukemassa satakuntalaisen ruokaketjun kehittymistä ja kasvua ruokamaakunnan brändäyksellä.

Vuonna 2019 maailma näytti kovin erilaiselle ja silloin saimme edetä tutun ja turvallisen suunnitelmamme mukaisesti. Työ eteni hienosti ja saimme tavattua ihmisiä kasvotusten. Emme ehkä vieläkään tajua miten maailma on muuttunut kahdessa vuodessa, mutta kaiholla katsomme taaksemme - katsommeko? / kannattaako edes katsoa?

Vuonna 2020 Covid 19 tuntui ohimenevältä asialta. Toimittiin niissä rajoissa mitä oli annettu. Muututtiin etäilyyn, liveilyyn ja someiluun. Viestintää tehtiin ja yritimme tavoittaa mahdollisimman monia. Samalla taloudelliset haasteet erityisesti ravintola-alalla masensivat. Moni kyllä selvisi, mutta moni joutui lopettamaan. Toisaalta kaupassa kauppa kävi ja ihmiset valmistivat itse ruokaa kodeissaan. Kotiruoka ja lähikohteet tuntuivat nousseen aarteiksi. Läheltä löytyikin vaikka mitä, ruokaa, matkailua ja elämyksiä.

Alkuvuonna 2021 työryhmämme oli vielä toiveikas tulevasta kesästä. Olimme kuitenkin jo syksyllä aloittaneet yhteistyön keittiömestari Pasi Kurosen kanssa, 16 makua Satakunnasta videoiden tekemisestä. Satakunnan jokainen kunta tultaisiin nostamaan esiin omassa videossa ja koko satakuntalainen ruokaketju saisi näkyä vahvasti vuonna 2021. Tämä oli loistava idea. Kesän tapahtumien muuttaessa muotoaan ja todellisuuden taas paljastuttua syksyllä olimme jälleen haasteiden edessä. Jouduimme tekemään muutoksia hankkeen alkuperäisiin suunnitelmiin.

Onneksi olimme kaukaa viisaita ja toteutimme 16 makua Satakunnasta videosarjaa koko vuoden. Erityisesti marras- ja joulukuussa onkin eletty ihmeellisiä aikoja. Olemme saaneet viestiä 16 makua Satakunnasta videoista eri kanavissa tehden nostoja koko maakunnasta. Olemme voineet tehdä artikkeliyhteistyötä, digimarkkinointia ja someyhteistyötä. Olemme yhdistäneet perinteistä hankeviestintää ja kaupallista viestintää ja tulokset ovat olleet vaikuttavia. Moni on törmännyt satakuntalaiseen lähiruokaan seikkaillessaan somessa. Toivottavasti lähiruoka päätyy yhä useamman lautaselle joulun jälkeenkin.

Kiitokset rahoittajalle, Satakunnan Ely -keskukselle nopeista reagoinneista ja avusta hankkeen edetessä. Kiitos kollegat yhteistyöstä hankkeen aikana. Kiitos yhteistyöverkostot, mitä kaikkea upeaa Suomessa tapahtuukaan ruoan ympärillä. Kiitos työryhmä, venymisestä ja muuntautumisesta. Kaikki yhdessä olemme saaneet taas kerran upeita tuloksia aikaan. Mikä parasta saamme jatkaa tästä 2022 uusin ja jalostunein ideoin.







Työryhmä kesällä 2020.


Sillai kai, hankevetäjä Anna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti