Mistä lähiruoka meille kertoo?

Lähellämme on tuotettu ruokaa toki jo vuosisatojen ajan, mutta sanana ”lähiruoka” alkoi kiinnostaa vasta kymmenisen vuotta sitten. Satakuntalaista ruokaketjuakin on kehitetty monipuolisilla hankkeilla koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, mutta ensimmäinen varsinainen hakemus lähiruokahankkeesta jätettiin Satakunnan ELY-keskukseen vasta 10.1.2012. Verraten lyhyessä ajassa lähiruoka on siis edennyt kauppoihin, Facebookiin, ravintoloihin, hallitusohjelmiin ja ennen kaikkea kuluttajien huomion keskipisteeseen. Mutta mitä kaikkea lähiruoka on ehtinyt meille jo opettaa tässä lyhyessä ajassa? Ainakin se on kiinnittänyt huomiotamme ruuan alkuperään ja tarinaan, talouteen ja vastuullisuuteen.

Alkuperästä ja tarinoista. Tulee ruoka sitten lähitilalta, kauempaa Suomesta tai muista maista, on lähiruuasta puhuminen nostanut kuluttajien kiinnostuksen ruuan alkuperän ja tuotannon selvittämiseen täysin uudelle tasolle. Joutsenlippu on vuosien ajan kertonut alkuperämaan, mutta tuon hienon merkin lisäksi tarvitaan jo lisää infoa: millä kylällä broileri on tuotettu, kuka on porkkananviljelijä ja minkälaisessa meijerissä maito on jalostettu. Myös ravintoloissa löytyy ilahduttavan monesti raaka-aineen alkuperä painettuna jo menusta ja ainakin sen kotimaa pystytään kysyttäessä ilmoittamaan. Hyvä merkki on nykyään sekin, että mikäli ravintoloissa käytetäänkin ulkomaista raaka-ainetta, niin sen käyttöä aina selitellään erikseen! Suomalainen raaka-aine alkaa olla siis lähtökohta – ei vaihtoehto.

Alkuperän ilmoittaminen ei silti aina riitä, vaan taustalle tarvitaan syvempää tarinaa sukutilan historiasta, makkaramestarin ansioista tai vaikkapa rantaniityistä, joilla tulevat pihvit laiduntavat. Tarinoiden vaatiminen haastaa tuottajat ja jalostajat oman itsensä markkinointiin ja ymmärtämään, että lopputuote ei ole pelkästään paketissa, vaan yhä enemmän myös sen ulkopuolella.

Taloudesta. Ruuan tuotannon vaikutuksista yhteiskuntaan on toisinaan puhuttu lähinnä ”huoltovarmuustekijänä”. Tuoreiden selvitysten myötä on onneksi saatu faktaa tiskiin ruokaketjujen vaikutuksesta aluetalouteen, eli arvonlisäykseen, työpaikkoihin ja verotuloihin. Pelkästään Satakunnassa ruoka-ala antaa työtä noin 13 000 ihmiselle ja tuottaa arvonlisäystä 500 miljoonaa euroa sekä verotuloja yli 100 miljoonaa euroa vuodessa! Ilman omaa jalostusta ja alkutuotantoa nuo työpaikat ja verotulot syntyisivät jossain muualla – todennäköisesti ulkomailla. Ei ole siis kansantaloudenkaan kannalta ihan yhdentekevää, minkä makkarapaketin tiskistä valitsee.

Vastuullisuudesta. Alkuperämaa tai tilan nimikään eivät vielä kerro peruskuluttajalle mitään siitä, miten ruoka on tuotettu. Lähiruoka-termiin on leivottu ikään kuin sanattomasti sisään mielikuva vastuullisesta tuotannosta. Tähän mielikuvaan sisältyy vielä paljon käyttämätöntä markkinointipotentiaalia, mutta samanaikaisesti tuo mielikuva aiheuttaa myös haasteita ja riskejä. Vastuullisuus ei ole markkinointikikka tai jokin projekti, vaan pitkäjänteinen tapa toimia ja ajatella. Se haastaa alkutuottajan miettimään ja tarvittaessa korjaamaan omia toimintatapojaan, tuomaan ne esiin ja olemaan niistä myös ylpeä.

Vastuullisuuden tarkastelu taitaa kuitenkin kohdistua vielä liikaa pelkästään alkutuottajaan. Seuraava askel lieneekin keinojen kehittäminen koko ketjun vastuullisuuden esiin tuomiseen kuluttajalle. Siihen sisältyvät esimerkiksi jalostavien yritysten ja vähittäiskauppojen toimintatavat, kuljetusmuodot, taloudelliset vaikutukset sekä ravintoloiden ja julkisten keittiöiden hankinnat.

Lopulta kuitenkin kuluttaja ratkaisee itse: vaikuttaako alkuperä, tukevatko ostokseni omaa aluetta, ovatko valintani vastuullisia vai olenko lähiruokaketjun heikoin lenkki?

Sillai kai? Timo Pukkila

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa.