torstai 31. tammikuuta 2019

Suosituksista satakuntalaiseen ruokapöytään

Tammikuussa THL julkaisi FinRavinto 2017-tutkimuksen. Moni varmasti huomasi tutkimuksen pohjalta tehtyjä uutisia iltapäivälehdissä ja muualla mediassa. Itseäni huolestutti erityisesti miesten ja naisten kasvisten syönnin vähyys. Suositusten mukaisesti kasviksia söi 14 % miehistä ja naisista 22 %. Toki tämä tutkimus kertoo laajasti, mitä suomalaiset syövät kokonaisuudessaan.

Kuultuani tuloksista päätin tarttua paremmin kasviksiin ja lupauduin syömään ainakin tuon ½ kg kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä. Mikä siis onkin suositus. Haastoin perheeni mukaan ja samalla taisin innostaa mukaan myös omat työkaverini ProAgria Länsi-Suomesta. Mitään en pyytänyt poistamaan ruokavaliosta, vain lisäämään kasviksia. Yksi asia kerrallaan.

Nyt kun tätä iloa on kestänyt hetken, kutsuin myös ystäväni lounaalle. Puhuimme ruoasta ja tästä tutkimuksesta, taas. Samalla ojensin salaattia ja vieraani tiedusteli mistä tomaatit ovat? Satakunnasta, Porista. Samalla katsoimme koko ruokapöytää. Aika moni tuote on tutusti satakuntalainen ja tunnemme myös näitä ruokaketjun toimijoita ihan kasvoista. No, siinä samalla toki kerroin, että työni Satakuntalaisen ruokaketjun ympärillä jatkuu – Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta lähiruokaa- hankkeen ympärillä.

Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta lähiruokaa -nimestä tunnistat uuden lähiruokahankkeemme, jonka päätavoitteena on tukea satakuntalaisen ruokaketjun kehittymistä ja kasvua ruokamaakunnan brändäyksellä. Satakuntalaista ruokaketjua nostetaan esiin korostamalla kestävää ja vastuullista toimintaa.

Suomi syö Satakunnasta – Sikses parasta lähiruokaa jatkaa aiempien satakuntalaisten lähiruokahankkeiden työtä hyödyntäen toimijaverkoston kokemuksia. Hankkeen hallinnoijana on tällä kertaa ProAgria Länsi-Suomi ja mukana yhteistyötahoina ovat Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood Kehittämisyhdistys.

Sillai kai,
Anna


p.s. Haastan lukijat syömään tuon ½ kg kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti