maanantai 15. kesäkuuta 2020

NYT on aika vaikuttaa elintarvikelain kokonaisuudistukseen - yrityksille suunnitteilla lisää vapauksia ja vastuuta





Elintarvikelain kokonaisuudistusta on valmisteltu jo pitkään. Nykyistä lakia on muutettu useaan kertaan ja luvalla sanottuna siitä onkin kehkeytynyt melkoinen sillisalaatti. Lukijalta vaaditaan melkoisia salapoliisin otteita etsimänsä tiedon löytämiseksi. Merkittävin uudistuksen tavoite onkin lakipaketin selkeyttäminen, vaikuttavuuden lisääminen sekä yhtenäistäminen EU-lainsäädännön terminologian kanssa. Näitä toivottavat tervetulleeksi varmasti kaikki elintarvikealalla työskentelevät.

Näkyvin muutosesitys koskee valvontamaksuja. Uudistuksessa esitetään kaikille suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan piiriin kuuluville kiinteää 150 euron suuruista vuosimaksua. Vuosimaksu laskutettaisiin jokaiselta, valvontatarpeesta riippumatta. Vuosimaksun lisäksi tulisivat valvontakäyntimaksut (Oiva-arvioinnit) kunnan taksan mukaisesti sekä ilmoitusten ja hyväksymisten käsittelymaksut. Joitain helpotuksiakin on ajateltu. Vuosimaksut eivät koskisi pienimuotoista ja vähäriskistä toimintaa, jossa vuotuinen liikevaihto olisi alle 10.000 €, alkutuotantoa, kyläkauppoja tai yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Vuosimaksun yhtenä tavoitteena on resurssoida elintarvikevalvonnan tekemää yritysneuvontaa. Neuvonnan ja opastuksen saaminen elintarvikevalvojalta sataa kaikkien yritysten laariin. Jokaisen meidän vastuulla onkin muistaa aktiivisesti hyödyntää tätä mahdollisuutta ja pyytää apua elintarvikevalvojalta.

Hallinnollista taakkaa halutaan keventää. Toimijoille annetaan enemmän vapautta esimerkiksi omavalvonnan toteuttamistapoihin. Omavalvonta-asiakirjavaateesta luovutaan. Toteuttamistapojen vapautuminen tuo samalla enemmän vastuuta ja haastaa yritysten elintarviketurvallisuusosaamista. Vaikka asiakirjamallista luovutaan, se ei poista omavalvonta velvoitetta. Jokaisen toimijan tulee tehdä ja noudattaa omavalvontaa. Yhden tai kahden hengen firmoissa omavalvonta saattaa olla kuvattuna työohjeissa. Toisaalta, elintarviketurvallisuuslaatujärjestelmät hyväksyttäisiin omavalvontana, mikä toisaalta vähentää tuplakirjauksien tarvetta. Muutosesityksistä huolimatta valvontatilanteessa omavalvonta, sen toimivuus ja kirjanpito pitää kuitenkin osoittaa elintarvikevalvojalle.

Uudistuksessa esitetään uusia keinoja valvonnan pakkokeinoiksi sekä toimijoiden luotettavuuden varmentamiseksi. Lisäksi Ruokavirastolle annettaisiin vastuuta elintarvikeviennin edistämistoiminnassa. Koko uudistuspakettiin voi tutustua täältä https://mmm.fi/elintarvikelain-kokonaisuudistus .

Valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke kerää kommentteja lausuntoa varten elintarvikealan mikro- ja pk-yrityksiltä sekä muilta sidosryhmiltä, jotta uudistuksesta saataisiin toimialan tarpeita palveleva. Vastaa ja vaikuta osallistumalla lyhyeen kyselyyn 23.6. mennessä https://link.webropolsurveys.com/S/AAB12576D6911CF6 .

Johanna Mattila, Turun yliopiston Brahea-keskus, johanna-mattila@utu.fi , 040 565 8121
Kirjoittaja toimii elintarvikealan asiantuntijana Turun yliopiston Brahea-keskuksen koordinoimassa Ruokasektorin koordinaatiohankkeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti