Merikarvian
kalastusmuseolla järjestettiin lauantaina 18.5. Kuha o kalaa nimeä kantava pop-up-ravintolapäivä. Tapahtuman
järjestivät yhteistyönä Kalaliike Eljas Santa Ky ja Merikarvian kunta.
Museo oli valjastettu
päiväksi ravintolakäyttöön. Sisällä oli noutopöydällä tarjolla erilaisia
lähikalasta valmistettuja ruokia. Lohitartar –leipää, uunisilakoita, sillikaviaaria
ja monia muita toistaan maukkaampia herkkuja. Lautasta täyttäessä saattoi
katsella erilaisia välineitä, jotka ennen museoon päätymistä oli ollut
kalastajien käytössä.
Merikarvian kunnan
kulttuuri- ja matkailutuottaja Noora-Mari Iisakkala kertoo idean
ravintolapäivään tulleen päähänpistosta, jota lähdettiin jalostamaan:
”Täällä on hienosti
Merikarvian kalastusperinne näytillä esineinä. Päämääränä on tuoda tapahtuman
kautta kalastusmuseoaluetta esille. Toisena tarkoituksena pyritään tuomaan
näkyviin paikallisia ruokia ja yrittäjiä.”
Sää oli ravintolapäivälle
suopea. Loppuunmyydyssä tapahtumassa vierailijat nauttivat tarjottavista ulkona
auringon paistaessa lämpimästi ja tuulen tuodessa virkistäviä tuulahduksia
mereltä. Päivän aikana paikallinen Ouraooppera-yhdistys kävi museolla
viihdyttämässä ruokailijoita. Ryhmä esitti kohtauksen kesällä esitettävästä
musiikkinäytelmästä. Esitys oli mukava ohjelmanumero ruokailun ohessa.
Päivän lopuksi oli rannan
kalamökissä vielä tarjolla maukkaat pullakahvit. Kävijät istuivat hetken mökin
portailla katsellen kalastusmuseon kaunista ympäristöä, ajatukset poissa arjen
kiireistä.
Elokuuksi samaa? Olen tulossa vierailuulle, olisi kiva maistaa.
VastaaPoista