tiistai 5. toukokuuta 2020

Pidä tauko ja lähde eväsretkelle reppu täynnä lähiruokaa



Poikkeusolot hallitsevat tällä hetkellä elämäämme vahvasti. Tuntuu lohduttomalta ajatella hallituksen mainintaa siitä, ettemme tule palaamaan samanlaiseen maailmaan tilanteen rauhoittumisen jälkeen.

Opiskelen toista vuotta viestintää ja journalismia Turun ammattikorkeakoulussa. Opiskelukavereideni kanssa jutellessa puheenaiheeksi nousee epävarmuus tulevasta ja siitä, millaiseen työtilanteeseen tässä kouluttaudumme. Tällä hetkellä työt ja opiskelu tapahtuvat etänä koneiden välityksellä. Taukojumppana esseiden kirjoitukseen suuntaan usein metsän huminan keskelle tuulettamaan ajatuksia.

Eväsretket ovat ehdoton suosikkini ja suosittelen niitä jokaiselle. Päivän kohokohta on kaataa kahvit termospulloon, ottaa pakkasesta itse tehtyä pullaa ja suunnata nauttimaan iltapäiväkahvista rantakallion päälle. Matkalla saatan napata kaupasta eväsreppua täydentämään kirsikkatomaatteja. Suosin aina paikallisia tuotteita, sillä varsinkin nyt kotimaiset yrittäjät tarvitsevat kaiken tuen.

Poikkeustilanne on vaatinut arkirutiinien uudelleensuunnittelua ja kohdallani herättänyt henkiin myös vanhan harrastuksen! Aloitimme yhdessä siskoni kanssa nuorempina geokätköilyn, jossa puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla pääsee omaan lähimaastoonsa aarrejahtiin. Se sopii kaiken ikäisille, on jännittävä ja hauska tapa ulkoilla!

Herkulliset lähiruokaeväät ulkoilmassa ja soitto kaverille virkistää kummasti. Jotenkin se elämä kummallisella tavalla aina kantaa ja järjestää asiat. Tsemppiä kaikille ja aurinkoista kesän odotusta!

Kaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti