Sikses parasta kesä on ollut lähiruoan ja viestinnän täyteinen

Kulunut kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja ollut samalla täynnä uutta ja ihmeellistä.  Työskentelin kesän Pyhäjärvi-instituutissa Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeen kesätyöntekijänä. Kesäni kuluikin pitkälti lähiruoan ja viestintätehtävien parissa.

Yksi kesätyöni tehtävistä oli kiertää ympäri Satakuntaa kesän lähiruokatapahtumissa ja tutustuttaa ihmisiä satakuntalaiseen lähiruokaan sekä Sikses parasta -hankkeeseen. Tapahtumissa kohtaamani ihmiset olivat yllättävän kiinnostuneita lähiruoasta ja usein totesivat lähiruokateeman olevan tärkeä aihe monenkin näkökulman kannalta. Pitkin kesää kuitenkin huomasin, että lähiruoka on monelle toisaalta vieras ja ehkä hieman haastavakin aihe. 

Kesän aikana tutustuin moneen uuteen satakuntalaiseen 
tuotteeseen jasuosittelen muitakin tutustumaan!
Löytyy vaikka mitä tarjontaa.

Osa ei välttämättä tiedä, mitä lähiruoalla tarkoitetaan tai miten se tarkemmin määritellään. Osa taas ajattelee, ettei muista tai tiedä ollenkaan paikallisia tuottajia tai tuotteita. Kuitenkin, kun heille hieman muistuttelee mieleen tuttuja tuottajia ja tuotteita, alkaa ne tupsahdella ihmisten muistiin. ”Niin joo, kyllähän mä niitä kaupasta ostan viikoittain”, kuului monen suusta pienen pohdinnan jälkeen.

Yksi kesän mieleenpainuvimmista tapahtumista oli heinäkuussa Porissa
järjestetty SuomiAreena. Muun muassa Tarja Halonen kävi puolisonsa
Pentti Arajärven kanssa Sikses parasta -osastolla 
maistelemassa satakuntalaisia makuja!

Ihmiset siis kyllä tietävät ja tuntevat, mutta saattavat olla hieman ruosteessa, lähiruoan suhteen. Sikses parasta -hankkeen yhtenä tavoitteena onkin lisätä satakuntalaisen lähiruoan tunnettuutta. Toivottavasti meidän kesän tapahtumissa ruoste lähiruokateeman ympäriltä edes osittain katosi, ja satakuntalainen lähiruoka paikallisine tuottajineen ja tuotteineen jäivät moniin mieliin!

Erilaiset viestintätehtävät ovat kiehtoneet itseäni opintojeni myötä. Sikses parasta -tiedonvälityshankkeessa työskentely olikin erinomainen tie omien viestintätaitojen kehittämiseen. Kuluneen kesän aikana sain tehdä mitä moninaisempia viestintätehtäviä. Työstin muun muassa uutiskirjeitä, tein yrityshaastatteluja, päivitin sosiaalista mediaa ja valokuvasin monenmoista lähiruokaa. Myös erilaiset palaverit, kohtaamiset tuottajien sekä kesän tapahtumissa käyneiden ihmisten kanssa kehittivät varmasti viestintä- ja työelämätaitojani.

Sikses parasta -hankkeen kesätyö tarjosi hyvin monipuolista tekemistä niin tietokoneen näppäimistön kuin lähiruoankin äärellä. Kuluneen kesän myötä satakuntalainen lähiruoka on vielä enemmän lähellä sydäntäni. Lisäksi olen yhä varmempi siitä, että viestintäala on yksi tulevaisuuden työelämän haaveistani.

Ja pääsihän sitä omiakin makunystyröitä hellimään
lähiruoalla moneen otteeseen kesän aikana.
Reposaaressa sijaitsevan Merry Monkin
openburger oli äärimmäisen hyvää!

Valokuvaaminen on mukavaa puuhaa ja 

sitä sai tehdä kesällä yllin kyllin!

Kiitos kaikille Sikses parhaasta kesästä – toivottavasti vielä nähdään! 

Sillai kai? Heidi

Mistä lähiruoka meille kertoo?

Lähellämme on tuotettu ruokaa toki jo vuosisatojen ajan, mutta sanana ”lähiruoka” alkoi kiinnostaa vasta kymmenisen vuotta sitten. Satakuntalaista ruokaketjuakin on kehitetty monipuolisilla hankkeilla koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, mutta ensimmäinen varsinainen hakemus lähiruokahankkeesta jätettiin Satakunnan ELY-keskukseen vasta 10.1.2012. Verraten lyhyessä ajassa lähiruoka on siis edennyt kauppoihin, Facebookiin, ravintoloihin, hallitusohjelmiin ja ennen kaikkea kuluttajien huomion keskipisteeseen. Mutta mitä kaikkea lähiruoka on ehtinyt meille jo opettaa tässä lyhyessä ajassa? Ainakin se on kiinnittänyt huomiotamme ruuan alkuperään ja tarinaan, talouteen ja vastuullisuuteen.

Alkuperästä ja tarinoista. Tulee ruoka sitten lähitilalta, kauempaa Suomesta tai muista maista, on lähiruuasta puhuminen nostanut kuluttajien kiinnostuksen ruuan alkuperän ja tuotannon selvittämiseen täysin uudelle tasolle. Joutsenlippu on vuosien ajan kertonut alkuperämaan, mutta tuon hienon merkin lisäksi tarvitaan jo lisää infoa: millä kylällä broileri on tuotettu, kuka on porkkananviljelijä ja minkälaisessa meijerissä maito on jalostettu. Myös ravintoloissa löytyy ilahduttavan monesti raaka-aineen alkuperä painettuna jo menusta ja ainakin sen kotimaa pystytään kysyttäessä ilmoittamaan. Hyvä merkki on nykyään sekin, että mikäli ravintoloissa käytetäänkin ulkomaista raaka-ainetta, niin sen käyttöä aina selitellään erikseen! Suomalainen raaka-aine alkaa olla siis lähtökohta – ei vaihtoehto.

Alkuperän ilmoittaminen ei silti aina riitä, vaan taustalle tarvitaan syvempää tarinaa sukutilan historiasta, makkaramestarin ansioista tai vaikkapa rantaniityistä, joilla tulevat pihvit laiduntavat. Tarinoiden vaatiminen haastaa tuottajat ja jalostajat oman itsensä markkinointiin ja ymmärtämään, että lopputuote ei ole pelkästään paketissa, vaan yhä enemmän myös sen ulkopuolella.

Taloudesta. Ruuan tuotannon vaikutuksista yhteiskuntaan on toisinaan puhuttu lähinnä ”huoltovarmuustekijänä”. Tuoreiden selvitysten myötä on onneksi saatu faktaa tiskiin ruokaketjujen vaikutuksesta aluetalouteen, eli arvonlisäykseen, työpaikkoihin ja verotuloihin. Pelkästään Satakunnassa ruoka-ala antaa työtä noin 13 000 ihmiselle ja tuottaa arvonlisäystä 500 miljoonaa euroa sekä verotuloja yli 100 miljoonaa euroa vuodessa! Ilman omaa jalostusta ja alkutuotantoa nuo työpaikat ja verotulot syntyisivät jossain muualla – todennäköisesti ulkomailla. Ei ole siis kansantaloudenkaan kannalta ihan yhdentekevää, minkä makkarapaketin tiskistä valitsee.

Vastuullisuudesta. Alkuperämaa tai tilan nimikään eivät vielä kerro peruskuluttajalle mitään siitä, miten ruoka on tuotettu. Lähiruoka-termiin on leivottu ikään kuin sanattomasti sisään mielikuva vastuullisesta tuotannosta. Tähän mielikuvaan sisältyy vielä paljon käyttämätöntä markkinointipotentiaalia, mutta samanaikaisesti tuo mielikuva aiheuttaa myös haasteita ja riskejä. Vastuullisuus ei ole markkinointikikka tai jokin projekti, vaan pitkäjänteinen tapa toimia ja ajatella. Se haastaa alkutuottajan miettimään ja tarvittaessa korjaamaan omia toimintatapojaan, tuomaan ne esiin ja olemaan niistä myös ylpeä.

Vastuullisuuden tarkastelu taitaa kuitenkin kohdistua vielä liikaa pelkästään alkutuottajaan. Seuraava askel lieneekin keinojen kehittäminen koko ketjun vastuullisuuden esiin tuomiseen kuluttajalle. Siihen sisältyvät esimerkiksi jalostavien yritysten ja vähittäiskauppojen toimintatavat, kuljetusmuodot, taloudelliset vaikutukset sekä ravintoloiden ja julkisten keittiöiden hankinnat.

Lopulta kuitenkin kuluttaja ratkaisee itse: vaikuttaako alkuperä, tukevatko ostokseni omaa aluetta, ovatko valintani vastuullisia vai olenko lähiruokaketjun heikoin lenkki?

Sillai kai? Timo Pukkila

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

100 syytä lähiruoalle!

Keskellä parasta syksyn satoa Satakunnan Osuuskauppa ja Sikses parasta -hanke järjestivät yhteistyössä lähiruokatapahtuman Porissa Mikkolan Prisman yhteydessä. Tapahtuman toteutus oli erinomainen. Paikalla oli kymmenen lähiruokatuottajaa, ohjelmaa lapsille ja kaksi lähiruokateemaan keskittyvää paneelikeskustelua.

”Meidän tulee olla ylpeitä  erinomaisesta lähiruokamaakunnastamme”, todettiin paneelissa yhteen ääneen. Satakunnassa on ensinnäkin hyvin paljon alkutuottajia ja runsaasti monen kokoisia jalostavia yrityksiä. Lisäksi me kaikki ruoan parissa työskentelevät tunnistamme, että satakuntalaista lähiruokaa on tarjolla monessa eri tuoteryhmässä. Monipuolisuus onkin satakuntalaisen lähiruoan ehdoton valttikortti. Kaikkiaan Satakunta on ruokamaakunta parhaasta päästä, ellei paras.

Paneelikeskusteluissa todettiin useaan otteeseen myös satakuntalaisen ruoan tuoreus, laatu ja maku. Ruoan maulla, tuoreudella ja laadulla on merkitystä nykypäivänäkin. Valistuneet asiakkaat vaativat yhä enemmän myös tietoutta ruoan alkuperästä, kotimaisuudesta ja ekologisuudesta. Ja juuri näihin kysymyksiin suomalainen lähiruoka vastaa mitä parhaiten. Lähiruoka on in.

Lähellä tuotetun ruoan työllistämisen vaikutuksia ei voi myöskään unohtaa. Meillä on Satakunnassa tuhansia alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden työpaikkoja, jotka parhaalla tavalla varmistavat, että täällä ansaittu raha ohjautuu ruokaostoksien osalta tukemaan maakunnan kehitystä ja elinvoimaisuutta. Suosi satakuntalaista, parannat maakuntasi elinvoimaisuutta!

100 syytä ellei tarinaa löytyisi kertomaan tämän satakuntalaisen lähiruoan puolesta. Niiden kertominen lienee kuitenkin enemmän "ostetun mainoksen" näköistä. Täten suosittelen vahvasti kaikkia tutustumaan lähikaupassa ruokatuotteiden tarjontaan sekä maistamaan, kokeilemaan ja ihastumaan oman maakuntamme tuotteisiin. Takaan ettet pety. Pidetään Satakunnan "kullasta" ‒ lähiruoasta yhdessä huolta. 

Sillai kai? Jussi Kaartinen

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Marja-aronia ‒ todellista superfoodia!

Viime keväisellä Sikses parasta -hankkeen tiedonhankintamatkalla poikkesimme Winklhofin omenan- ja marjanviljelytilalla Baijerissa (www.winklhof.de). Siellä allekirjoittaneelle tuli eteen erittäin mielenkiintoinen tuttavuus ‒ terveellinen aronia marja. Aroniamehua oli tilalla myynnissä 0,5 litran lasipullossa ja 3 litran kartonkilaatikossa. Lisäksi tilalla viljeltiin myös merkittäviä määriä omenaa. Kaiken kaikkiaan marja- ja omenatuotteiden myynnistä 95 % tapahtui verkon kautta, vain 5 % tuotannosta myydään perinteisen kaupan kautta. Aikaisemmin Winklhofin isäntä oli tuottanut muun muassa sianlihaa, mutta kannattavuusongelmien vuoksi vaihtanut tuotannonalaa.

Aroniamarjat ovat alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, mutta Suomessa esiintyvä marja-aronia (Aronia mitschurinii) on saanut nimensä venäläiseltä kasvitieteilijältä Ivan Michurinilta, joka teki 1900-luvun alussa risteytyskokeita kehittääkseen uusia hyötykasveja.

Marja-aroniaa on siis viljelty Venäjällä jo vuosikymmeniä. Myös Puolassa ja muissa Itä-Euroopan maissa sitä on käytetty jo kauan lääkemarjana. Nykyisin sitä myydään myös valmisteina, kuten tabletteina tai teenä. Saksassa aronia tuli tunnetuksi vasta noin 1990-luvun lopulla. Ensimmäiset aroniat Winklhofin tilalle tuli vuonna 2006. Nyt viljelyalaa on jo monta hehtaaria. Jo aiemmin tila aloitti omenan viljelyn ja sitä on nykyisin seitsemän hehtaarin alalla.

Suomessa marja-aronian tuotanto on melko vähäistä, mutta tavallisen supermarketin hyllyltä löytyy esimerkiksi kotimaista marja-aronia mehua vaikka luomuna. Parhaita käyttötarkoituksia ovatkin mehujen lisäksi hillot ja hyytelöt. Marjojen sisältämien parkkiaineiden vuoksi ei aronia sovellu tuoreena naposteluun. Siinä menee niin sanotusti suu suppuun.

Winklhofin isännän jakaman artikkelin mukaan aronia sisältää muun muassa antioksidantteja enemmän kuin muut marjat. Marjalla on myös paljon muita terveysvaikutuksia. No, varmasti näinkin on, sillä aronia on esimerkiksi Yhdysvalloissa noussut tunnetuksi terveysmarjaksi. Meillä Suomessa on julkaistu monia artikkeleja, joissa on tuotu esiin marjojen sisältämiä flavonoidimääriä sekä B-, C- ja E- ryhmien vitamiineja. Myös kivennäisaineita, kuten magnesiumia, rautaa ja jodia on tässä marjassa runsaasti.

Winklhofin isännän terveysjuomaresepti

kuumaan kesäpäivään:

   • 60-100 ml marja-aroniaa sekoitettuna yhteen litraan raikasta vettä 

        • Juodaan päivän aikana ‒ terveysvaikutukset tulevat silloin parhain esiin. 

Makua unohtamatta!

Sillai kai? Jari

Tämän blogi-sarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Kohta niitä saa – toivottavasti!

Marjahullu välttelee viimeiseen asti kaikkia muita kesämenoja heinäkuussa kuin marjastamista. Aikaisimpina kesinä marjahullun marjastamisen ja pakastamisen ilo alkaa heti juhannuksen jälkeen mansikan itsepoiminnalla. Iloa jaetaan marjahullun omien pakastinten lisäksi mummuille. Heti kohta mansikan jälkeen lintujen jättämät siniset läikät maassa herättävät marjahullun ”Joko nyt?!” 

Kohta niitä saa – toivottavasti! 

Marjahullun pääkohde on metsiemme supermarja mustikka. Sitä kerätään niin kauan kuin marjahullun omat (ja mummujen) pakastimet ovat liki täynnä – toisina vuosina enemmän, toisina vähemmän. Marjahullu ei usko Marttojen keväisiä neuvoja pakastinten tyhjentämisestä. Ylivuotisia marjoja pitää olla pahojen vuosien varalle. Marjahullu ei koskaan unohda kesää 2008, jolloin marjahullun omilta reviireiltä ei löytynyt mitään poimittavaa. Tällöin marjahullun piti käydä torilta kalliilla hinnalla ostamassa ei niin hyvälaatuisia marjoja. Marjahullu kyllä arvostaa torikauppiaita ja heidän poimijoitaan! Mutta tämä ketju ei ole niin nopea kuin marjahullun oma – aamulla metsään ja illalla siivotut marjat ovat jo pakastimessa.

Marjahullulla on omat marjareviirit. Niistä marjahullu puhuu korkeintaan kuntatasolla. Marjahullun pinnaa kiristää, jos joku marjahullun mielestä onneton on eksynyt marjahullun reviirille. Suurempiin toimiin kuin marjahullun omiin jupinoihin marjahullu ei kuitenkaan ryhdy. Osaa marjahullu sentään käyttäytyä, vaikka tässä vaiheessa marjahullun mielikuviin saattaa nousta kotimainen elokuva, jossa lakkasuolla tehtiin kaikenlaista epätoivoista poimijoiden karkottamiseksi. Marjahullun pinnaan kiristävät myös omien reviirien avohakkuut. Tai oikeastaan ne saavat marjahullun liki pois tolaltaan. Kun marjahullu on suurella vaivalla löytänyt hyvän marjapaikan, marjahullu toivoo sen säilyvän ikuisesti! Marjahullu ei pidä uuden reviirin etsimisestä. Marjahullu on selvästi paikkauskollinen. 

Marjahullun ja marjahullun miehen saalista kesältä 2016

Kyllä marjahullu avohakkuistakin oikeasti tykkää. Silloin kun hakkuun kohteena on ollut kuusikko, jonka tilalle kasvaa muheva vatukko. Marjahullu tykkää oikeastaan vatun poiminnasta vielä enemmän kuin mustikan poimimisesta. Marjahullukin tykkää säästää omaa selkäänsä. Yhtenä vuonna marjahullun selkä oli niin kipeänä – onneksi vain lyhyen aikaa – että marjahullun piti poimia mustikoita kontaten. Tämäkin onnistui hyvin, kun kyseessä oli rinteinen maasto. Kas näin, marjahullu osaa kääntää haasteetkin optimismiksi! Marjahullu muistaa juuri kyseisen poiminta- ja siivousrupeaman hyvin, kun marjahullu oli kerrankin tyytyväinen viikonlopun loppumisesta ja töihin lepäämään pääsemisestä.

Marjahullu kiittää itseään, ettei ole hurahtanut lakanpoimintaan. Marjahullua kauhistuttaa ajatus, että jossakin mansikan, mustikan ja vatun välissä pitäisi pyörähtää jollakin pohjoisella lakkasuolla. Marjahullu kyllä ymmärtää oman rajallisuutensa. Miksi marjahullu sitten marjastaa? Marjahullun mielestä mikään ei voita vähän sulatettuja marjoja iltapalana maun, vitamiinien ja kuitujen takia. Terveellistä, halpaa ja hyvää!

Sillai kai? Marjahullu Jaana toivottaa marjastamisen iloa muillekin

Nyt metsään luvan kanssa!

Innostus luonnonyrtteihin tarttuu aina näin kesän korvalla. Itse kerään ja käytän luonnonyrttejä monipuolisemmin vuosi vuodelta. Mukaan mahtuu hyviä ja vähän huonompia keruukokeiluja. Tänä keväänä ilmasto on ollut kaikkea muuta kuin suosiollinen aikaiselle keruukaudelle. Keruuretken voi tehdä omassa pihassa tai metsässä sekä luvalla naapurin mailla. Jokamiehen oikeuksien mukaisesti meillä kaikilla on lupa kulkea toisen maalla, yöpyä tilapäisesti ja kerätä sieniä, marjoja, kukkia ja ruohomaisia kasveja. Lupa on fiksua kysyä maanomistajalta voimallisempaan luonnontuotteiden keruuseen eli oksien, kerkkien ja sammaleen keräämiseen.

Nykypäivänä monet puhuvat luonnonyrteistä kreikkalaisperäisellä sanalla horta. Horta on kreikkaa, ja tarkoittaa villiä vihreää luonnosta löytyvää syötävää. Luonnonyrtit tai villivihannekset ovat todellista aitoa lähiruokaa ja varsin ekologista. Viljelypanoksia ei juurikaan tarvita ja kuljetusmatkaa on vähän tai ei lainkaan. Luonnonyrtit voidaan poimia omasta pihasta ja ovat lähes ilmaisia.

©Sari Toikkanen

Luonnonyrtit sisältävät runsaasti antioksidantteina toimivia vitamiineja, hivenaineita ja flavonoideja. Kuten ruokavaliossa yleensä, kannattaa myös luonnonyrttien käytössä suosia monipuolisuutta ja vaihtelevuutta. Rohdosmaisesti vaikuttavia aineita sisältäviä luonnonyrttejä ei suositella käytettäväksi päivittäin viikkoa pidempään (kamomillasaunio, kultapiisku, mustikka, puolukka, peltokorte ja siankärsämö).  Nokkonen, mesiangervo, kataja, väinönputki ja koivunlehti voivat taas lisätä virtsaneritystä ja pitkään käytettynä rasittaa munuaisia. Oksaalihappoa sisältävät kasvit (raparperi, suolaheinät, ketunleipä ja mustikanlehti) voivat puolestaan haurastuttaa luustoa ja rasittaa munuaisia.  Munuaissairauksia sairastavia suositellaankin välttämään oksaalihappoa kokonaan. Luonnonyrttien tunnistuksessa ja käytössä onkin aluksi hyvä pysyä helposti tunnistettavissa ja turvallisissa kasveissa.

Kymmenen tuttua luonnonyrttiä

Luonnonyrtit ovat kuitenkin oikein kerättynä ihana lisä ruokavaliossa tai ruoassa ennen kesän sadon kypsymistä. Tässä kymmenen tuttua luonnonyrttiä ja käyttökohdetta, joiden käyttöön löytää helposti lisätietoa: www.arktisetaromit.fi

1. Nokkonen, kuivattuna ihanaa ohukaisissa
2. Pihlaja, nuoret lehdet juomana
3. Maitohorsma, nuoret versot parsan tapaan
4. Koivu, salaateissa nuorina lehtinä tai tee aineksina
5. Kuusenkerkkä, herkullista siirapiksi keitettynä
6. Voikukka, nuoret lehdet salaateissa
7. Vadelma, hiostettuna teeaineksina
8. Poimulehti, salaateissa nuorina versoina
9. Ketunleipä eli käenkaali, maustamassa esimerkiksi kotijuusto
10. Mesiangervo, jalkahauteissa tai hiostettuna teeaineissa

Moni villivihannes kannattaa hyödyntää nuorina versoina heti alkukeväästä. Ne rikastuttavatkin ruokavaliotamme ja valikoimaamme ennen varsinaisen viljellyn satokauden alkua ja samalla lisäämme hyvinvointiamme luonnossa liikkuen. 

Vinkki! Maitohorsman kuivatut lehdet sopivat mainiosti maustamaan pannukakku- tai ohukaistaikinaa. Annoksen kruunaa kuusenkerkkäsiirappi. Mikäli siirappia jää syksyyn, on se oiva helpotus yskäiselle.

 ©Sari Toikkanen

Kuusenkerkkäsiirappi 

5-6 l kuusen vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä
1 kg sokeria
vettä

1. Huuhtele kerkät. Peitä kylmällä vedellä niin, että ne juuri peittyvät. Anna seisoa vedessä yön yli. 
2. Keitä kerkkiä liotusvedessä noin 2 tuntia sekoittaen koko ajan, ettei seos pala pohjaan. 
3. Siivilöi seos. Nestettä pitäisi olla jäljellä noin 1,5 litraa. 
4.  Lisää sokeri ja keitä seosta vielä toiset 2 tuntia sekoittaen (kattilan pohjaa myöten).
5.  Seos on nyt siirappimaista ja kovettuu vähitellen. Kaada seos kuumennettuihin lasipurkkeihin. 

Kovaa marmelosta saa lisäämällä hyydytysaineitta. Valmiin marmelon väri on punaruskea.

Huom! Kerkkien keräämiseen tarvitaan lupa maanomistajalta, eli se ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Sillai kai? Anna

Yrttien täyteistä kesää kaikille!

Kuten tiedämme, kevät eteni melko hitaasti ja myös kesä on tänä vuonna hieman myöhässä. Nyt alkaa kuitenkin olla se aika vuodesta, kun luonnonyrttejä kannattaa poimia talteen ja hyödyntää esimerkiksi ravintona ja ruoanlaitossa. Itse en ole ollut mikään luonnonyrttien tietäjä tai suurkerääjä, mutta tänä keväänä olen skarpannut asian suhteen. Viime kuukausien aikana olenkin tutustunut luonnonyrttien ihmeelliseen maailmaan. Tässä teillekin oppimani vinkit – aloittelijan näkökulmasta tosin.

Luonnonyrttien maailmaan tutustumista
kirjallisuuden avulla.

Aivan ensimmäiseksi tutustuin luonnonyrtteihin, niiden keruuseen ja käyttöön lainaamalla lähikirjastosta kirjallisuutta 

aiheeseen liittyen sekä etsimällä netistä tietoa. Lisäksi pääsin myös tapaamaan paikallista yrttiyrityksen omistajaa, jolta sain vielä lisäoppia. Luonnonyrtit ovat äärimmäisen ravintorikkaita ja niissä on vitamiineja hurjat määrät. Esimerkiksi kuusenkerkissä on paljon C-vitamiinia, flavonoideja, kalsiumia, kaliumia ja magnesiumia. Monia luonnonyrttejä voi käyttää suoraan sellaisenaan, vaikka salaattien joukossa, mutta yrttejä voi myös säilöä esimerkiksi kuivaamalla. Kuivaaminen onkin yrttien pääsääntöinen säilömistapa ja se on tehtävä heti keruun jälkeen. Joitakin yrttejä, kuten nokkosta, on myös mahdollista ryöpätä ja sen jälkeen pakastaa.

Luonnonyrtit ovat lähiruokaa parhaimmillaan

Tiedonhankinnassa yllätyin siitä, että ravinnoksi kelpaavia ja ruoanlaitossa hyödynnettäviä yrttejä löytyy luonnosta aivan valtava määrä. Yksi lainaamista opaskirjasista (Viettelevät villiyrtit) esitteli yli 30 luonnonyrttiä erilaisine resepteineen. Opin myös muun muassa sen, että siankärsämöä on mahdollista käyttää keittojen mausteena! Kannattaa kuitenkin aina selvittää, miten luonnonyrttejä voi käyttää ravintona ja kuinka paljon tai usein. Lisäksi kannattaa olla tarkkana, ettei kerää myrkyllisiä lajikkeita. Ensikertalaisen on siis hyvä ottaa jokin opaskirja mukaan keruureissulle – ainakin jos aikoo kerätä tuntemattomampia yrttejä.

Voikukassa kannattaa suosia
pyöreälaitaisempia lehtiä.

Löysin myös paljon mielenkiintoista nippelitietoa yrttien keräämiseen ja käyttöön liittyen. Voikukissa sahalaitaiset lehdet ovat kaikista kitkerämpiä, joten niitä ei kannata kerätä. Koivunlehtiä sen sijaan ei suositella diabeetikoille niiden nopean verensokeria alentavan ominaisuuden vuoksi. Niin ja ennen kaikkea, luonnonyrtit ovat puhdasta lähiruokaa parhaimmillaan – niitä voi löytää ihan omalta takapihalta!

Yrtteihin tutustumisen jälkeen suuntasin lähimetsään sillä ajatuksella, että löytäisin yrttejä kerättäväksi. Otin varoiksi kirjastosta lainaamani opaskirjasen mukaan, jos yrttien tunnistaminen käykin metsässä haastavaksi. Mukaani tarttui kuitenkin ensimmäisellä reissulla vain tuttuja ja turvallisia lajikkeita: nokkosta, voikukanlehtiä ja maitohorsmaa. Sen lisäksi, että mukaani tarttui muutama yrtti, sain myös aimo annoksen liikuntaa ja ulkoilmaa lähimetsässä samoillessani. Luonnonyrttien keräily voikin olla myös mieluisa harrastus.

Voikukanlehteä smoothien joukkoon!

Keruureissun jälkeen muistelin vielä, mitä yrteille pitikään seuraavaksi tehdä. Nokkonen kuivumaan, maitohorsmille huuhtelu ja voikukista keskiosa pois sekä myös niille huuhtelu. Pikkusiskoni hieman epäileväisenä ihmetteli puuhaamistani keittiössä, mutta vakuutin hänelle homman olevan täysin hanskassa ja yleisesti rikkaruohona pidetyn voikukan toimivan tulevan välipalasmoothiemme yhtenä ainesosana äärimmäisen hyvin. Kaikki keräämäni yrtit päätyivätkin lopulta käyttöön ja makunystyrätkin suhtautuvat niihin yllättävän lempeästi. Totesin, että tätä hommaa kannattaa siis toteuttaa jatkossakin. 

Seuraavaksi suunnitteilla olisikin ottaa hieman suurempi ja haastavampi askel eteenpäin. Vuorossa ovat kuusenkerkät ja niistä kuusenkerkkäsiirapin valmistaminen. Sen jo ainakin tiedän, että kuusenkerkkiä kerätessä pitää muistaa kysyä maanomistajalta lupa. Siirapin valmistaminen on sen sijaan vielä hepreaa – lopputulosta odotellessa siis.

Tässä vielä oppimani vinkit aloittelijoille:

• Tutustu luonnonyrtteihin ja niiden käyttöön netin tai lähikirjaston kirjavalikoiman avulla.
• Kun lähdet luontoon, kerää vain yrttejä, jotka varmasti tunnistat. Myrkyllisiäkin lajikkeita nimittäin löytyy.
• Kerää yrtit mahdollisimman puhtaista paikoista – vältä esimerkiksi isojen teiden pientareita.
• Totuttele makuun vähitellen – alkuun vain muutama luonnonyrtti esimerkiksi salaatin tai smoothien joukkoon.
• Ja ennen kaikkea, nauti uuden oppimisesta sekä uusista makuelämyksistä!

Sillai kai? Heidi