Hunajata, hunajata, hunajata mulle!

Gallen Kallelan Lemminkäisen äiti –maalaus kuvaa Wikipedian mukaan kohtausta Kalevalasta, missä Lemminkäinen on tapettu ja ruumiin palat heitetty tummaan Tuonelan virtaan. Lemminkäisen äiti on haravoinut poikansa ruumiinosat joesta ja ommellut hänet taas kokonaiseksi. Maalauksessa äiti odottaa katse ylös suunnattuna mehiläistä, joka toisi hunajaa Ukko ylijumalan halleista. Hunaja herättäisi Lemminkäisen taas henkiin. Viime aikoina Lemminkäisen äiti –maalaus on saanut somessa uuden nimen: Miesflunssa. Nimi ei liene täysin tuulesta temmattu, sillä hunajalla uskotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia, vaikkei niitä todistetusti olekaan pystytty osoittamaan.

Hunajaa pidetään luonnon omana makeutusaineena, jota voi käyttää ruoanvalmistuksessa tavallisen sokerin sijaan. Se on 100% aito luonnontuote, mikä sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Muita ainesosia hunajassa on vain 3 %, mutta niillä on suuri merkitys. Nämä aineet ovat suojaravintoaineita. Koska mehiläiset valmistavat hunajia erilaisista kasveista, eivät kaikki hunajatkaan ole täysin identtisiä.

Itse kuulun kotimaisen hunajan suurkuluttajiin ja pyrin ensisijaisesti käyttämään lähellä tuotettuja hunajia. Ikävä kyllä viime vuoden pieneksi jäänyt sato alkaa näkyä jo kauppan hyllyillä tyhjyytenä ja kotimaisen hunajan arvellaankin loppuvan kevään aikana. Onneksi olen ennakoinut tilanteen ja varannut kaappiin muutamia hunajapurnukoita – ihan vaikka vain pahan päivän varalle. Käytän hunajaa päivittäin teessä ja ruoanvalmistuksessa – joskus myös leivonnassa. Se on mielestäni terveellistä ja hyvän makuista ja luotan sen terveyttä edistävään voimaan. Ainakin syksyllä pysyin flunssattomana! Hunajasta saa myös hyvää ja luonnollista energiaa. Liikuntasuoritukset sujuvat, kun viherpirtelöön lisää lusikallisen suussa sulavaa luonnon sokeria.

Satakunnassa on monia hunajan tai hunajavalmisteiden tuottajia. Mehiläiset näyttelevät tietysti pääroolia lentäessään kukasta kukkaan siitepölypallot kintuissaan. Vaikka en erityisesti pidä mehiläisistä – vaan enemminkin pelkään niitä -  arvostan ja kunnioita heidän tärkeää työtään. Ilman heitä en voisi käydä marjastamassakaan. Jo varhaiset kulttuurit ovat ymmärtäneet näiden karvaisten kavereiden merkityksen pitämällä hunajaa arvokkaana ja tärkeänä ravinnonlähteenä. Hunajalla onkin ollut merkittävä rooli varhaisten kulttuurien lääketieteessä ja jopa uskonnollisissa menoissa. 

Erkki Liikanenkin sen tiesi – maali, maali, maali se on hunajata! 

Sillai kai? Ansa

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Pakastin täynnä, eikä!

Pakastin löytyy lähes joka kodista. Tyypillinen tilanne on, että näin talvella syksyiset marjat pakastimessa odottavat käyttäjäänsä. Pakastimesta ei kannata tehdä museota, vaan ottaa varastot käyttöön, kun luonto on vielä talvilevossa.

Pakastimet yleistyivät kotitalouksissa 70-luvulla ja pakastaminen helpotti arjessa monin tavoin. Maa- ja kotitalousnaiset järjestivät suosittuja pakastusemäntä-kursseja. Silloin opittiin sarjatyöhön mm. leipomalla kerralla monenmoista leivonnaisista - jopa pitsaa. Niistä päivistä into ihan kaiken pakastamisesta on laantunut ja kotipakkaset täyttyvät lähinnä marjoista ja riistasta sekä leivonnaisista.

Pakastaminen on edelleen helppo tapa säilöä kesän maut talven varalle.  Lisäksi tuoremehut, kuten omena- ja puolukkamehut, säilyvät pakastimessa hyvin. Samoin syksyn ylijäämäkasviksia; kukkakaalia, herneitä ja kesäkurpitsaa, voi säilöä valmiina ryöpättyinä tai raasteina kätevästi annospusseihin. Tärkeää on kuitenkin tietää, mitä pakastimessa on ja vielä huolehtia, että se todella tulee käytetyksi.

Kotivara on osa varautumista, kun kauppaan ei pääse

Sairastuessa tai sään yllättäessä on hyvä muistaa kotivara. Tämä tarkoittaa, että varataan muitakin elintarvikkeita, kuin pelkkiä pakasteita. Ajatuksena on selvitä poikkeusolon aikana kotona löytyvillä tarvikkeilla. Yleensä nämä kotivaran elintarvikkeet ovat juuri niitä, mitä muutenkin kotoa löytyy. Sähkökatkon yllättäessä pakastimen turhaa avaamista on syytä välttää, mutta toki sen sisällöstä on hyötyä kriisistä selviämiseen. 

Toki lisäksi tarvitaan muitakin välttämättömyystarpeita, kuten paristoja, taskulamppu, lääketarpeita, radio jne. Lisätietoa aiheesta voi hankkia osoitteesta:http://www.spek.fi/Suomeksi/Turvatietoa/-Onnettomuudet-ja-hairiotilanteet/Kotivara

Satakuntalaisille pakaste on enemmän kuin kotipakastimen sisältö tai sinne leivotut tuotteet.

___

Rakasta pakastaa!

Kasvisten pakastaminen on tehokkain, mutta samalla myös hellävaraisin tapa säilöä kasviksia. Satakuntalaiset vastuuviljellyt kasvikset ovat sekä ekologinen että terveellinen vaihtoehto. Valttina on ääretön nopeus. Kaikki kasviksethan alkavat luonnollisesti pilaantumaan heti sadonkorjuun jälkeen. Mitä nopeammin tuotteet saadaan pakkaseen, sitä parempaa on kasviksen laatu ja ravitsemukselliset ominaisuudet. Esimerkiksi satakuntalainen herne on pakastettuna varastossa 2 tunnin sisällä sadonkorjuusta – uskomatonta mutta totta! Pakastusprosessi rakentuu esim. juureksilla pesuista, kuorinnasta, paloitteluista, värilajittelusta, ryöppäyksestä ja leijupakastuksesta. Erityisesti tärkeitä vaiheita ovat ryöppäys, jossa tuhotaan kaikki haitalliset mikrobit ja pysäytetään luonnollinen entsymaattinen toiminta, ja leijupakastus, jossa tuotteet irtopakastuvat ja kasviksiin syntyvät jääkiteet ovat mahdollisimman pieniä. Liian hitaassa pakastuksessa jääkiteet jäävät liian isoiksi, jolloin sulatus vaiheessa tuote ”luhistuu” muhjuiseksi. Tuoreena nopeasti pakastetut kasvikset ovat ominaisuuksiltaan tuoreita myös vuoden päästä, ilman lisäaineita.

Teolliset pakasteet ovat oiva tapa täydentää omia pakastevarastoja aina tarpeen niin vaatiessa. Niin pientä pakastinta ei olekaan, mihin ei omien marja-, sieni-, kala- ja lihapussien väliin ei muutamaa pakastevihannespussia mahdu! J

__

Teollinen säilöminen

Satakunta on Suomen vihannesaitta, jossa on optimaaliset olosuhteet (hietamaat, laajat peltoalueet, laadukas kasteluverkosto) erilaisille kasviksille. Satakuntaan kasvoi myös nopeasti sokeritehtaan perustamisen (v.1950) jälkeen suuri joukko Suomen ammattitaitoisimpia erikoiskasvien viljelijöitä, mikä mahdollisti jo vuonna 1960 kasvissäilykkeiden ja –pakasteiden teollisen tuotannon aloituksen Säkylässä Lännen Tehtailla. Lisäksi Huittisiin perustettiin Saarioisten säilyketehdas v. 1972 pääpainon ollessa aluksi punajuurissa, mutta nopeasti mukaan tulivat myös kurpitsat. Vuosien kuluessa on tapahtunut useita yritysjärjestelyjä ja kasvissäilykkeitä valmistetaan nykyään teollisessa mittakaavassa Satakunnassa enää Euran Paneliassa.

Vuonna 1994 perustettu Kurkkumestarit säilöö vuosittain reilut 200 tonnia paikallisia avomaan kurkkuja, punajuuria ja kurpitsaa. Kurkkumestarit on ainoa alan pk-yritys Suomessa, joka käyttää raaka-aineenaan kotimaista kurpitsaa. Paikallisuus ja kotimaisuus ovat yrityksen toiminnan keskiössä, siksi myös tillit, valkosipulit ja mustaherukan lehdet tulevat lähitiloilta. Käytetty sokeri on Satakunnassa jalostettua ja lisäksi kotimainen käymisteitse valmistettu etikka varmistaa sen, ettei kuluttajan tarvitse pohtia minkä petrokemianlaitoksen jätevirroista etikkahappo on valmistettu ennen purkkiin laittamista.

Säilöminen on hyvä, edullinen ja tehokas tapa vangita kesän maut ja vitamiinit!

Sillai kai? Anna ja Marko

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Suositaan lähiruokaa kouluruokailussa

Suomi on ainoa maa maailmassa Ruotsin ohella, jossa tarjotaan maksuton kouluruoka. Saamme olla siitä suunnattoman ylpeitä. Omat muistoni kouluruokailusta ovat myönteisiä. Alakoulussa koulun keittäjä Ellu oli ruokalan sielu ja sydän; ruoka tarjoiltiin rakkaudella ja hymyn kera. Ja miten hyvää ruokaa! Pienestä koulusta yläkoulun satojen oppilaiden ruokalaan siirtyessä muuttui myös ruokailun sisältö ja ruokakin. Silti muistot ovat hyviä.

Muualla maailmassa on ateriasta maksettava tai tuotava omat eväät mukaan kouluun.

Suomessa kouluruokailun historia juontaa juurensa vuoteen 1943, jolloin Suomi sääti lain, joka velvoitti kansakoulut tarjoamaan lämpimän aterian. Siinä vaiheessa ensimmäisistä kouluaterioista oli kulunut jo sata vuotta. Ruokalistat olivat pitkään lyhyitä sisältäen mm. lihakeittoa, hernekeittoa tai jotain puuroa. Silloin kun ruoka sisälsi perunoita, joutuivat oppilaat osallistumaan perunoiden kuorintaan ennen koulun alkamista.

Suomi 100 -juhlavuoden teemana on yhdessä. Kouluruokailusta juuri annettu suositus korostaakin yhdessä syömistä. Kouluruokailu on silloin onnistunutta, kun se houkuttelee kaikki syömään. Olemme ainoa maa, joka tarjoaa kouluruoan osana opetussuunnitelmaa. Ateria on oppimistilanne ja osa opettajien työtä.

Kouluateria on tärkeä kasvatuksellinen tehtävä. Se luo hyvinvointia ja uuden oppimista sekä on sosiaalinen tapahtuma, jossa opitaan vuorovaikutustaitoja. Ruokailulle tulisi antaa myös aikaa ja siihen pitäisi keskittyä kunnolla. Laadukas ruoka vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin kasvuiässä ja perehdyttää heitä siihen, miten ravinto vaikuttaa ihmiseen ja ruoantuotanto ympäristöön.

Uudessa suosituksessa opastetaan käyttämään enemmän vaaleaa lihaa, kalaa ja kasviksia. Se kuulostaa oikein hyvältä. On erittäin tervetullut ajatus, että suosituksessa kehotetaan vähentämään punaisen lihan, sokerin ja suolan käyttöä. Kuten tiedämme, juuri näiden ruoka-aineiden runsas käyttö aiheuttaa monia kansantauteja kuten esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksia ja 2-tyypin diabetesta. Kun lapset ja nuoret oppivat jo kouluiässä terveelliset ruokatottumukset, on sillä suuri merkitys tulevalla elämän polulla.

Kouluissa tulisi entisestään lisätä puhtaan ja terveellisen lähiruoan käyttöä. Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaisi syödä nimenomaan kotimaista ruokaa. Julkisissa ruokapalveluissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaista ruokaa ihmiset haluavat syödä. Se on myös arvovalinta, millaista ruokaa julkisin varoin hankitaan. On hankala perustella, miksi keskellä viljapeltoja sijaitseva koulu maatalouspainotteisessa kunnassa ei hankkisi ruuan aineksia lähituottajilta. 

Eduskunta käsitteli hankintalain uudistusta viime syksynä ja uusi laki astui voimaan tämän vuoden alusta. Uudistettu hankintalaki ei millään tapaa ole esteenä lähiruoan hankkimiseen julkisissa hankinnoissa. Keväällä valittavat uudet kuntapäättäjät muun muassa ratkaisevat tulevaisuuden painotukset julkisissa ruokailuissa.

Sillai kai? Annika Saarikko, keskustan kansanedustaja
  
Huittisten Sallilan koulun, Pellonpuiston koulun ja Lauttakylän lukion entinen oppilas

Läheisyys ja lähiruoka kuuluvat jouluun

Jouluna syömme yhdessä ja hyvin. Kun perheemme kokoontuu muutaman päivän päästä joulupöytään, on siinä monia samoja ruokia, joita oli jo lapsuuden jouluina. Perinteiset jouluruuat ovat aina olleet lähiruokaa, koska niiden raaka-aineet on ennen tuotettu itse. Joulupöydässämme pitää olla ainakin imellettyä perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, sallattia, salaattia sekä piimä- ja maitojuustoa. Siihen kuuluvat myös kinkku tai kalkkuna, graavattu siika sekä lohi ja tietenkin pakasteherneet.

Selvennyksesi sallatin ja salaatin ero: Perinteisen sallatin raaka-aineet ovat porkkana, punajuuri ja sipuli – muita raaka-aineita ei tarvita, paitsi tietenkin punaiseksi värjättyä kermavaahtoa päälle. Salaatissa on  oman maakunnan ruukkusalaattia, kurkkua sekä tomaatteja.

Punajuuren, porkkanan ja myös lantun viljely on keskittynyt vahvasti Satakuntaan. Myös sian- ja kalkkunanlihan osalta olemme maamme tärkeimpiä tuotantoalueita. Meillä on oman meijerin omassa maakunnassa tuotettua maitoa ja piimää. Kalojen osalta pitää olla tarkempi, jotta löytää lähellä kalastettua tai kasvatettua. Tätä helpottaa kalatiskin alkuperätaulu.

Tänä vuonna on puhuttu paljon proteiinikasveista ja markkinoille on tullut monia uusia jalosteita. Maakunnan omassa superruoassa - pakasteherneessä - olisi ainesta myös paljon monipuolisempaan käyttöön. Meille tuodaan ja resepteihin lisäillään mitä erilaisempia tuontipapuja. Meiltä hernettä taas viedään ruokakulttuuristaan tunnettuun Italiaan, jossa sitä arvostetaan erinomaisen laatunsa ja makunsa vuoksi.

Herne ei tietenkään pitkään markkinoilla olleena tuotteena ole trendikäs, kuten uutuudet. Voisin tässä haastaa Sikses parasta -hankkeen keittiöammattilaiset kehittelemään uusia reseptejä pakasteherneelle. Minusta se kuuluu joulupöydässä kinkun ja kalkkunan rinnalle.

Sillai kai? Timo

Tämän blogi-sarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Tarinaa ja brändiä lähiruoalle!

Lähiruoan myynti on tasaisessa kasvussa ympäri Suomea – myös Satakunnassa. Se on löytänyt myyntikanavia niin vähittäiskaupan hyllystä kuin tilojen suoramyynnistä sekä esim. REKO-piirien kautta. Lähiruokaa löytää myös enenevässä määrin ravintoloiden ruokalistoilta – ainakin kotimaisuus on siellä nousussa. Toisaalta, paljon on vielä varaa parantaa.

Muutama vuosi sitten tehtiin yhteenveto kaikista silloisista lähiruoan markkinointia ja sen käytön edistämistä koskevista julkisista hankkeista Suomessa. Yhteenvedon otsikoksi tuli: ”Ei tehdä tästä nyt numeroo”. 

Hyvä brändi tarvitsee tuekseen myös muita asioita. Siihen olisi hienoa yhdistää tarinaa joko tuotteesta itsestään, sen tuottajista/valmistajista tai vaikkapa alueesta, josta tuote on peräisin (tila, kylä, maakunta). Myös paikallinen kulttuuri voi näkyä lähiruoan taustalla.

Monien hyvän tuotteen valmistajien on varmaan vaikeaa myöntää, että pelkkä hyvä tuote ei aina riitä tuotteen erottautumiseen muista hyvistä tuotteista. Todellisuudessa lukemattomien tuotteiden ja palveluiden hinnat määräytyvät aivan muilla perusteilla kuin pelkkä tuote itse. Hintoihin ja asiakastyytyväisyyteen vaikuttavat todella paljon mielikuvat ja niihin liittyvät tarinat tuotteista tai niiden taustoista.


Eli vaikka lähiruoan kysyntä kulkee nyt parempaan suuntaan, on sen tuottajilla ja valmistajilla todellakin syytä tehdä asiasta myös ”numeroo”!  Vaikka kokonaisuudella menee nyt paremmin, on oma tuote saatava erottautumaan muusta tarjonnasta. Onnistunut markkinointi ja brändäys tuo pienemmän kokoluokan tuottajalle/valmistajalle mahdollisuuden menestyä ruokamarkkinoilla. 


On tietysti huomattava, että pelkästään hyvä brändi tai markkinointi ei riitä. Kaiken perusta on hyvä tuote ja tuotteen laatu. Maku säilyttää aina kuningasasemansa kuluttajan valintaperusteena, mutta rinnalle tulee maun, hinnan ja terveellisyyden lisäksi muitakin valintatekijöitä. Kuluttaja haluaa tietää mistä raaka-aineet tulevat ja esimerkiksi siihen liittyvät ympäristöarvot.

Muistakaa, että nykymaailmassa pienellekin tuottajalle paras keino brändin luomiseen ja tarinan kertomiseen ovat visuaalisesti houkuttelevat omat nettisivut. Ja, että kaikelle edellä lausutulle paras mittari on TYYTYVÄINEN ASIAKAS!

Sillai kai? Jari

Tämän blogi-sarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Apua, enhän minä tunne yhtään viljelijää!

Tämä on tuttu huudahdus ja tunne Satakunnasta – Sikses parasta –hankkeen oppilaitospäivissä. Oppilaitospäivissä kerromme tietysti hankkeestamme, mutta pääpaino on osallistavassa toimintaradassa, minkä tehtäväpisteillä pohditaan satakuntalaista elintarviketuotantoa monelta kantilta. Tilaisuuksien lopuksi moni toteaa, että onhan meidän naapurissa se viljelijä, tai että olenhan minä ostanut niitä lähitomaatteja - huomaamattani.

Syksyllä Ansa kirjoitti blogissaan muistoja, jotka oli saanut päiväkodissa pidetystä kasvispäivästä. Vähän samalla idealla toteutamme Sikses parasta -oppilaitospäivissä toimintarataa. Alussa opiskelijat vähän kyräilevät ja pahoittelevat, että eivät ole satakuntalaisia. Ei oikein kiinnosta ja väsyttääkin. Yleensä opiskelijat ovat kuitenkin huomanneet tapahtuman hyödyllisyyden oman oppimisen kannalta ja lähteneet lopulta innostuneesti mukaan.  

Oppilaitospäivissä yhdellä rastilla pohditaan kuvitteellista ruokaohjetta, josta lopulta valmistetaan oikea ohje. Ohjeita onkin sosiaalisessa mediassa julkaistu useita. Samalla opiskelijat ovat löytäneet meidät SOMEsta ja olemme saaneet uusia seuraajia.

Toimintaradalla pitää olla kuin lapsi - heittäytyä ja innostua tehtävistä! Jokainen joutuu itse ryhmässä pohtimaan lähiruoan olemusta ja mitä iloa siitä on itselle. Ja miten lähiruokapainotteinen ruokalista voisi olla kilpailuetu verrattuna muihin alan toimijoihin tulevassa työpaikassa. Oppilaitospäivässä moni löytääkin viljelijälle nimen tai huomaa, että tuttu tuote onkin satakuntalainen.

Oppilaitospäivissä nuoret ovat eripuolilta Satakuntaa ja tuotteita on löytynyt hurjasti. Satakunta onkin todellinen runsaudensarvi. Satakunnasta - Sikses parasta –hankkeen Instagram-tililtä ja Facebook-sivuilta löytää tuotteet ja tuottajat kuvista ja tarinoista. Sivustojen seuraaminen kannattaa, ihan vain oppimisenkin kannalta. Samalla oppilaitospäivänvetäjä oppii itsekin.  

Sillai kai? Anna

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeessa. 

Miksi juuri MINÄ haluan ostaa lähiruokaa ja mahdollisimman paljon?

Nyt tuli minun vuoroni kirjoittaa lähiruuasta. Kun on koko ikänsä asunut ja elänyt satakuntalaisen ruoan keskellä, ei tahdo enää hahmottaa koko asiaa. Piti oikein istua alas miettimään, miksi lähiruoka on minulle niin tärkeää.

Työni puolesta ensin mieleen nousivat hyödyt paikallistalouteen, työllisyyteen ja maaseudun elinvoimaan. Tärkeitä asioita - mutta tylsää luettavaa. Entäs sitten pinnalla olevat ekologisuus, hiilijalanjälki ja ilmastonmuutos? Tai terveellisyys ja hyvinvointi? Kaikki nämäkin asiat liittyvät lähiruoan käyttöön, mutta niistä on kirjoitettu jo aika paljon.  

Koska haluan tietää mitä suuhuni laitan, ja luotan siihen, että satakuntalaiset tuottajat ja jalostajat osaavat hommansa ja tekevät työnsä kunnolla. Kyse on siis luottamuksesta satakuntalaiseen tuottajaan ja jalostajaan. Ja jos asiat haluaa varmistaa, voi ottaa yhteyttä ja käydä paikan päällä toteamassa asian. Päiväsaikaan ja yrittäjän luvalla tietenkin.  Olen käynytkin katsomassa, miten Niina hellii lehmiään ja kuinka Tommi pui viljaansa. Olen nähnyt, kuinka Marita valvoo kurkkusäilykkeidensä laatua tiukalla silmällä. Voi olla, että Alejandrokin on yhtä tarkka tomaattiensa suhteen, mutta kyllä minä mieluummin ostan Mikon kasvattamia - kun kerta olen nähnyt, miten homma toimii.

Uskon, että monet ovat samaa mieltä kanssani - niin hyvin REKO-toiminta on nostanut suosiotaan. Kuluttajat kaipaavat kasvoja ja tarinoita; on mukavampaa ostaa Juhan kasvattamaa ja teurastamaa lihaa, kuin suojakaasuun pakattua marketin hyllystä. Eikä tarvitse lukea pientä printtiä varmistaakseen, onko tuote nyt varmasti kotimaista.

Lähiruualla on kasvot. Sen on kasvattanut joku lähellä sinua. Joku, joka kehtaa asua lähelläsi vielä senkin jälkeen, kun on tuotteensa sinulle myynyt. Takuu ei niin sanotusti häviä, kun perävalot sammuvat.

Toki Satakunnassa tuotetaan paljon myös laadukkaita raaka-aineita teollisuuden tarpeisiin, eihän kaikilla voi olla näitä herkkuja näin lähellä. Mutta niidenkin tuottajilla on kasvot ja tuotteet ovat jäljitettävissä.

Sillai kai? Sari

Kuvassa yksi Niinan lehmistä. 

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta – Sikses parasta -hankkeessa.