Hitaasti smoukattua BBQ –lihaa ja villiyrttejä

Kevään maukkain merkki on syvistä metsistä kaikuva Hank Williamsin musiikki ja kuusen latvustoissa leijaileva vankka savu. Silloin raavaat kaupunkilaismiehet pakkaavat autonsa laatulihalla ja hyvällä juomalla suunnaten kohti Tortinmäkeä. On alkamassa BBQ jatkokurssi Miss Klosen Kallen ja Mikan toimesta.

Osa kurssin savustuslaitteista

Tällä kertaa kurssin erityisteemoina ovat kilpa-BBQ:n salat ja metsiemme villiyrttiaarteet. Kurssi kuitenkin aloitetaan kevyemmin saunomisella ja pienellä iltapalalla. Iltapalaan kuuluu itse tehtyjä tacoja, salsoja, salaatteja sekä wingsejä, savustettua flanksteak’a ja limekanaa, jotka herättelevät makuaisteja ja viestivät sisäelimille, että tulevina kahtena päivänä on odotettavissa maustettua lihaa – ja paljon.

Lauantaina, kurssin varsinaisena avauspäivänä, paikalle saapuvat Suomen ainoan kilpa-BBQ –tiimin jäsen Riku Naskali ja Perinnepadasta villiyrttiasiantuntija Päivi Lehtonen. Ensin tietysti nautitaan ravitseva ja terveellinen aamiainen, sillä erityisesti villiyrttien bongailu metsässä vaatii energiaa.

Aamiaisen jälkeen ryhmäni suuntaa metsään, tai oikeastaan hakkuuaukealle Päivi Lehtosen johdolla. Koska kevät on niin myöhässä, emme oikeastaan löydä vielä muuta syömäkelpoista kuin horsmaa. Horsma on monikäyttöinen kasvi; sitä riitti coleslaw –salaattiin sekä peston ja vinegrette –kastikkeen raaka-aineeksi, sekä tietysti savussa grillattavaksi. Horsmalla voi muuten korvata tuontiparsat aivan kevyesti! Kuivatusta mesiangervosta valmistimme jälkiruoaksi maukasta pannacottaa.

Horsman grillausta.

Iltapäivän ryhmässä päästin kuulemaan BBQ:sta kilpailunäkökulmaa – enää pelkkä maku ei ratkaise vaan pitää huomioida myös ulkonäkö ja mureus. Toisin kuin kotioloissa, jossa riittää muutama eri mausterub -sekoitus, niin alan kilpailuissa brisketit injektoidaan fosfaattipohjaisella nesteellä (vapise Herra Snellman!) kahdeksan tuntia ennen savustusta. Ylimääräistä rasvaa trimmataan pois ja savustuksessa käytetään korkeampia lämpötiloja (135 - 150°C) kuin kotioloissa, kauniin värin saamiseksi ja savustusajan lyhentämiseksi.  Kanasta käytetään luullisia reisipaloja, joiden nahasta kaavitaan rasva ”bite through”:in varmistamiseksi. Rubatut kananpalat saivat ensin olla foliovuoassa kuumassa 30 min voikylvyssä, jonka jälkeen ne siirrettiin savustukseen. Lihan lisäksi savustimiin laitettiin kokeilumielessä myös kokonaisia perunoita ja herkkutattien jalkoja.

Savustetuille wingseille annetaan vielä väriä.                  

Perinteisesti Suomessa suositaan smoukkauksessa naudanlihan osalta tuontilihaa. Osittain siksi, että Suomessa brisketit (naudan rinta) ja flanksteakit (naudan kuve) menevät lihanleikkaamoissa suoraan jauhelihamyllyyn ja toisaalta siksi, että vähittäiskaupoista ei saa riittävän rasvaista ja marmoroitunutta lihaa, sillä pääosa kauppojen naudanlihasta on itseasiassa lypsennän lopettaneen lehmän lihaa. Mutta Suomessa kuitenkin kasvatetaan myös rotukarjaa, joten päätin itse ottaa savuun mukaan kotimaista briskettiä. Sen hankkiminen ei ole monimutkainen juttu. Soitto Vuorenmaan tilateurastamolle ja Juha varasi minulle satakuntalaista rotuhiehon briskettiä leikkauspäivänä vakuumiin pakattuna. Brisketit saivat ylleen Miss Klosen Beef rubia ja uutta salaista rubia, johon oli lisätty ainakin kahvia ja kaakaota. Yhdeksän tunnin savustus ja tunnin vetäytyminen foliossa lämpölaatikossa – oli hyvää, todella hyvää! Omasta mielestäni jopa parempaa kuin australialainen Black Angus.

Rubatut brisketit neljän tunnin savustuksen jälkeen.

Alan mestareiden edessä vannoutunutkin lihan ystävä nöyristyy. Ei riitä, että saa lihan onnistumaan. Myös lisukkeet, kastikkeet ja salsat pitää olla oikeanlaiset, niihin meitä opasti kokkimme Jani. Meillä Satakunnassa on löydettävissä kaikki raaka-aineet onnistuneeseen BBQ –ateriaan. Löytyy possua, lammasta, rotukarjaa ja siipikarjaa eri muodoissa – suosittelen kaikkia tutustumaan REKO –lähiruokarinkien tuottajiin, heiltä voi suoraan tiedustella erilaisia ruhonosia. Myös kalaa kannattaa joskus savustella muullakin kuin leppäpuulla.

En tiedä saisiko tätä paljastaa, mutta maustamalla ja savustamalla saisi kasvisruokavaliolla olevakin paljon enemmän kasviksista makua irti. Savustimia voi hankkia halvimmillaan reilulla satasella eli ovat hippasen kalliimpia kuin kunnolliset hiiligrillit. Olennaista on kuitenkin muistaa se, että kuumennus tapahtuu epäsuoralla lämmöllä ja savua ei tuoteta leppäpuulla, joka on varattu muikulle ja palvikinkulle.

Niin ja unohtui vielä muistuttaa siitä, että kun ”low and slow BBQ is on”, niin kaiuttimista saa kuulua vain country –musiikin klassikoita. Näin vältetään stressilihan syntyminen.

Sillai kai? Marko

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Ruoka - mitä maukkain puheenaihe

Maa- ja metsätalousministeriön johdolla valmisteltiin helmikuussa 2017 eduskunnalle annettu valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta. Sen valmisteluun sitoutettiin satoja eri ihmisiä seminaarein, työpajoin ja palautepostilaatikon kautta. Halusimme kuulla ja todella kuunnella eri sidosryhmiä virallisen lausuntokierroksen lisäksi.

Selonteon valmistelussa ruoan ja ruoantekijöiden arvostus nousi erityisesti esiin. Tutkimusten mukaan kotimaista ruokaa kyllä arvostetaan, mutta kauppataseen alijäämä kertoo muuta. Vilkaisu eri netin keskustelupalstoille palauttaa myös meidät ruoka-alan ammattilaiset nopeasti maanpinnalle: halutaan sitä halvinta tuotetta, laadusta viis. Tuntuu, että erilaisten hinnan alennuskampanjoiden myötä kuluttajien ymmärrys ruoan oikeasta hinnasta on hämärtynyt. Tarvitsemme siis edelleenkin vahvaa viestinviemistä eri kuluttajaryhmille suomalaisesta elintarviketuotannosta ja maamme rikkaasta, alueellisesti erilaistuneesta ruokakulttuurista. Vain täten ymmärrys maamme pohjoisesta erityislaadusta ja turvallisesta, laadukkaasta ruoasta - ja sen tuottamisen todellisista kustannuksista - lisääntyy.

Valmisteluprosessissa nousi esiin myös kysymys oikean, tutkimuksiin perustuvan ruokaan liittyvän tiedon löydettävyydestä ja sisäistämisestä. Keskustelu ruoan ympärillä on kiihtynyt lähivuosina. Ja hyvä niin: se mikä keskusteluttaa, se myös kiinnostaa. Sosiaalinen media antaa yhä useammalle mahdollisuuden - ja rohkeuden - välittää omat mielipiteensä. Tämä tuo ruokaketjun toimijoille oman haasteen, kun jokaisesta on tullut oman elämänsä paras ”asiantuntija”. Erilaisista ihmedieeteistä välitetään tietoja ajatusta nopeammin samaan aikaan kun esimerkiksi tutkimuksiin perustuvia, laajan asiantuntijaryhmän laatimia ravitsemussuosituksia suomitaan kilpaa. Kuluttajalta vaaditaankin kylmiä hermoja löytää se oikea tieto, ja tässä tiedonvälittämisessä meillä asiantuntijoilla on oma vastuumme kannettavana.

Ruokamaailmassa keskustelu on käynyt välillä kuumanakin esimerkiksi lihansyönnin oikeutuksesta. Selonteossa on valittu kultainen keskitie: kannustetaan syömään ravitsemussuositusten mukaisesti ml. kohtuullinen määrä punaista lihaa, mutta yhä enenevästi vaaleaa lihaa, kalaa ja erityisesti kasviksia. Selonteossa perätään myös kotimaisten vaihtoehtoisten proteiinilähteiden lisäämistä. Tämä luo osaltaan uusia innovaatioita ja liiketoimintaa samaan aikaan kun kehitetään nurmirehupohjaista eettistä kotieläintuotantoamme.

Ruokakeskustelussa päästään toivottavasti pois myös jaottelusta ”isot-pienet”. Tarvitsemme erikokoisia tiloja ja jalostavia yrityksiä täydentämään toinen toisiaan ja palvelemaan yhä paremmin pirstaloituneemmaksi käyvää kulutuskysyntää. Tämän monimuotoisuuden tunnisti myös selonteko.

Tärkeintä ruokakeskustelua on kuitenkin se yhteisen ruokapöydän ääressä perheen ja ystävien kanssa käyty keskustelu. Juhliessamme Suomi100 -vuotta kantavana teemana on myös Syödään yhdessä. Haastankin meidät kaikki syömään useammin yhteisen pöydän ympärillä ja nauttimaan hyvistä ruoista ja ruokakeskusteluista!

Sllai kai? Kirsi, rouva Lähiruoka maa- ja metsätalousministeriöstä, Sikses parasta -ohjausryhmän jäsen.

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Maitotytön ajatelmia

Kaikilla on muistoja maidosta lapsuusajoilta. Muistan elävästi, kuinka 90-luvulla koulussa ruokalan seiniä peittivät maitoaiheiset julisteet. Maitopoika Teemu Selänne kannusti koululaisia juomaan maitoa. Kuvaputkessa maitoa mainostettiin mitä sykähdyttävin eri tarinoin. Voi mitä nostalgiaa!

Maidon suurkuluttajana perehdyin äskettäin Valion ja maidon historiaan. 90-luvun alkupuolella EU luokitteli kolme maitolaatua: täysmaito (yli 3,5 %), kevytmaito (1,5–1,8 %) ja rasvaton maito (alle 0,3 %). Suomen liittyessä EU:hun kiisteltiin siitä, että ykkösmaitoa (1 %) sai kyllä myydä, mutta sitä ei saanut kutsua maidoksi! Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tänäkin päivänä kaupan hyllyillä on ykkösmaitoa. Mielestäni sanonta ”käydä maitokaupassa” ei ole tänä päivänä niin yksinkertainen, sillä pelkästään Valiolla on maitotuoteryhmässä jopa 58 tuotetta.

Palaan jälleen muistoissani lapsuudenkodin ruokapöytään. 90-luvulla lehmät pääsivät pakkauksiin. Kaikki kuvan iloiset lehmät ovat tuttuja. Niitä tuijottaessa on mennyt keittiön pöydän ääressä tovi jos toinenkin! Nämä Valion lehmät ovat olleet mukana koululaisen arjessa, ilossa ja surussa.

Tähän päivään tultaessa ovat lehmät maitopurkeissa muuttuneet. Esimerkiksi Valion yllä olevat lehmät ovat jääneet historiaan ja nykyisin maitopurkkien kyljestä ilmennetään maidontuottajien kuvien keinoin yrityksen tarinaa. Toki lehmä löytyy vielä joidenkin maitopurkkien kyljestä. Nyttemmin oikean lehmän kuvalla ilmennetään suomalaisuutta ja puhtautta. Mitähän mielikuvia ja tunteita maitopurkkien lehmät herättävät lapsissa nykyään? Tämän 90-luvun nostalgiapläjäyksen myötä voin todeta, että ainakin minulle on tärkeää, miltä maitopurkki näyttää (maun lisäksi totta kai). 

Kuten joka päivä, aion myös tänään nauttia lounaalla lähimaitoa maakunnan omasta meijeristä. Maitokaupassa valitsen maitopurkin, jonka kyljestä hymyn huulille tuo Helli!

Lähimaito on parempaa ihmiselle, luonnolle ja taloudelle!
 

Sillai kai? Maitotyttö Tuuli

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa.

Kuntavaalit lähestyvät – Onko kotikunnassasi elintarvikehankintoja ohjaava strategia?

Julkiset keittiöt tarjoavat yli miljoonaa ateriaa päivittäin. Näitä aterioita syövät eritysesti lapset ja vanhukset. On väliä monestakin syystä, mistä raaka-aineet tulevat näihin aterioihin. On mm. paikallistalous, työllisyys, ruokaturvallisuus ja ruokakulttuuri. Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset -raportin (Viitaharju ym. 2014) mukaan ”julkinen sektori käyttää vuosittain noin 440 miljoonaa euroa elintarvikehankintoihin: ei ole yhdentekevää, miten nämä rahat käytetään.” Luku on saattanut muuttua parissa vuodessa, mutta taso lienee sama.

Edellistä raporttia mukaillen kunnissa pitäisi olla ennen kaikkea tahtotila, millä paikallisten tai edes kotimaisten hankintojen osuutta saisi nostettua. Valitettavan usein alhaisempi hinta on ainoa kriteeri, jonka perusteella hankintoja tehdään. Meiltä puuttuu näkemys ja aika usein myös tietämys, millaisia aluetaloudellisia tai kansallisia vaikutuksia hankinnoillamme on ja millaisia kriteerejä julkisissa tarjouspyynnöissä pitäisi esittää, jotta paikallisuutta tai kotimaisuutta edistettäisiin. Edellä mainitun raportin mukaan Satakunnassa maatalouden kerroinvaikutus aluetalouteen on 1,2 ja elintarviketeollisuuden 2,1. Tämä tarkoittaa, että yksi maataloustyöntekijä työllistää 0,2 ja elintarviketyöntekijä 1,1 muuta työpaikkaa. Näitä lukuja voimme vielä nostaa suosimalla paikallisia tuotteita. Pohjois-Karjalassa on laskettu, mikä aluetaloudellinen vaikutus kunnallisveroon on lihapullan raaka-aineen alkuperällä ja jalostuspaikalla. On merkitystä, tuotetaanko ja jalostetaanko raaka-aine omassa maakunnassa, vai tuleeko raaka-aine pahimmassa tapauksessa ulkomailta. 

Me kuluttajat olemme onneksi pikkuhiljaa heränneet vaatimaan vastuullisuutta ruokaketjuun, niin eettistä, sosiaalista kuin oikeudenmukaistakin. Meillä Suomessa asiat ovat paremmin kuin maailmalla; possujen saparoita ei leikata, eläimiä lääkitään antibiooteilla vain tarpeeseen ja kuluttajat ostavat ruokaa Reko-ryhmistä tukeakseen tuottajia paremmin. Miksi tuoda perunoita, porkkanoita, tomaattia, salaatteja, broilerin lihaa jne. ulkomailta, kun näiden tuotanto onnistuu meilläkin?

Kättä pidempää on tarjolla lähiruoan suosimiseen julkisissa keittiöissä. Esimerkkioppaita lähiruoan käytön lisäämiseen ja kilpailutukseen on runsaasti. Lähiruokaa suosivista kunnista saa vinkkejä ruokalistojen ja reseptien tarkempaan suunnitteluun niin, että käytetään enemmän paikallisia, kotimaisia ja kasvisraaka-aineita. Myös vinkkejä hävikin pienentämiseen on tarjolla. Lähellä tuotettu raaka-aine on niin tuore ja maukas ettei hävikkiä synny, kun kaikki syödään. Näillä konsteilla lähiruoan ei tarvitse olla juuri kalliimpaakaan. Myös uuden hankintalain pitäisi mahdollistaa paikallisten ja alueellisten yritysten mukaan pääsyn paremmin julkisiin hankintoihin. Valitettavan usein kunnat piiloutuvat isojen hankintayksiköiden taakse. Kilpailutuksia ei jaeta osiin, jolloin pienyrittäjät eivät pysty vastaamaan tarjouspyyntöihin.

Melkein puolelta Suomen kunnista puuttuu elintarvikehankintoja ohjaava strategia, uutisoitiin kesäkuussa 2016. Vaikka sellainen olisi, ei sekään riitä, jos kunta ei pysty tai halua ohjata euroja lähiruokaan. Positiivisiakin esimerkkejä löytyy. Sodankylän kunta palkittiin huhtikuussa 2016 Vuoden lähiruokateko -palkinnolla. Sodankylä kilpailuttaa elintarvikehankinnat itse ja kunnan keskuskeittiötä on uusittu tavoin, jotka mahdollistavat lähiruoan vastaanottamisen suoraan tuottajilta. Kunnan tavoitteena on kasvattaa alueellista hyötyä ja säilyttää työpaikkoja omassa kunnassa.  

Kuntavaalit ovat tulossa. Meillä kaikilla on mahdollisuus nykäistä kuntavaaliehdokkaita hihasta turuilla ja toreilla sekä kysäistä ehdokkaiden tietämystä oman kotikunnan elintarvikestrategiasta. Tälläkin tavalla voimme lähteä vaikuttamaan kotikuntamme lähiruokalinjauksiin.  

Sillai kai? Jaana 

Kuva: Esimerkiksi Lähis-oppaan avulla voi perehtyä julkisiin elintarvikehankintoihin.

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Hunajata, hunajata, hunajata mulle!

Gallen Kallelan Lemminkäisen äiti –maalaus kuvaa Wikipedian mukaan kohtausta Kalevalasta, missä Lemminkäinen on tapettu ja ruumiin palat heitetty tummaan Tuonelan virtaan. Lemminkäisen äiti on haravoinut poikansa ruumiinosat joesta ja ommellut hänet taas kokonaiseksi. Maalauksessa äiti odottaa katse ylös suunnattuna mehiläistä, joka toisi hunajaa Ukko ylijumalan halleista. Hunaja herättäisi Lemminkäisen taas henkiin. Viime aikoina Lemminkäisen äiti –maalaus on saanut somessa uuden nimen: Miesflunssa. Nimi ei liene täysin tuulesta temmattu, sillä hunajalla uskotaan olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia, vaikkei niitä todistetusti olekaan pystytty osoittamaan.

Hunajaa pidetään luonnon omana makeutusaineena, jota voi käyttää ruoanvalmistuksessa tavallisen sokerin sijaan. Se on 100% aito luonnontuote, mikä sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Muita ainesosia hunajassa on vain 3 %, mutta niillä on suuri merkitys. Nämä aineet ovat suojaravintoaineita. Koska mehiläiset valmistavat hunajia erilaisista kasveista, eivät kaikki hunajatkaan ole täysin identtisiä.

Itse kuulun kotimaisen hunajan suurkuluttajiin ja pyrin ensisijaisesti käyttämään lähellä tuotettuja hunajia. Ikävä kyllä viime vuoden pieneksi jäänyt sato alkaa näkyä jo kauppan hyllyillä tyhjyytenä ja kotimaisen hunajan arvellaankin loppuvan kevään aikana. Onneksi olen ennakoinut tilanteen ja varannut kaappiin muutamia hunajapurnukoita – ihan vaikka vain pahan päivän varalle. Käytän hunajaa päivittäin teessä ja ruoanvalmistuksessa – joskus myös leivonnassa. Se on mielestäni terveellistä ja hyvän makuista ja luotan sen terveyttä edistävään voimaan. Ainakin syksyllä pysyin flunssattomana! Hunajasta saa myös hyvää ja luonnollista energiaa. Liikuntasuoritukset sujuvat, kun viherpirtelöön lisää lusikallisen suussa sulavaa luonnon sokeria.

Satakunnassa on monia hunajan tai hunajavalmisteiden tuottajia. Mehiläiset näyttelevät tietysti pääroolia lentäessään kukasta kukkaan siitepölypallot kintuissaan. Vaikka en erityisesti pidä mehiläisistä – vaan enemminkin pelkään niitä -  arvostan ja kunnioita heidän tärkeää työtään. Ilman heitä en voisi käydä marjastamassakaan. Jo varhaiset kulttuurit ovat ymmärtäneet näiden karvaisten kavereiden merkityksen pitämällä hunajaa arvokkaana ja tärkeänä ravinnonlähteenä. Hunajalla onkin ollut merkittävä rooli varhaisten kulttuurien lääketieteessä ja jopa uskonnollisissa menoissa. 

Erkki Liikanenkin sen tiesi – maali, maali, maali se on hunajata! 

Sillai kai? Ansa

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Pakastin täynnä, eikä!

Pakastin löytyy lähes joka kodista. Tyypillinen tilanne on, että näin talvella syksyiset marjat pakastimessa odottavat käyttäjäänsä. Pakastimesta ei kannata tehdä museota, vaan ottaa varastot käyttöön, kun luonto on vielä talvilevossa.

Pakastimet yleistyivät kotitalouksissa 70-luvulla ja pakastaminen helpotti arjessa monin tavoin. Maa- ja kotitalousnaiset järjestivät suosittuja pakastusemäntä-kursseja. Silloin opittiin sarjatyöhön mm. leipomalla kerralla monenmoista leivonnaisista - jopa pitsaa. Niistä päivistä into ihan kaiken pakastamisesta on laantunut ja kotipakkaset täyttyvät lähinnä marjoista ja riistasta sekä leivonnaisista.

Pakastaminen on edelleen helppo tapa säilöä kesän maut talven varalle.  Lisäksi tuoremehut, kuten omena- ja puolukkamehut, säilyvät pakastimessa hyvin. Samoin syksyn ylijäämäkasviksia; kukkakaalia, herneitä ja kesäkurpitsaa, voi säilöä valmiina ryöpättyinä tai raasteina kätevästi annospusseihin. Tärkeää on kuitenkin tietää, mitä pakastimessa on ja vielä huolehtia, että se todella tulee käytetyksi.

Kotivara on osa varautumista, kun kauppaan ei pääse

Sairastuessa tai sään yllättäessä on hyvä muistaa kotivara. Tämä tarkoittaa, että varataan muitakin elintarvikkeita, kuin pelkkiä pakasteita. Ajatuksena on selvitä poikkeusolon aikana kotona löytyvillä tarvikkeilla. Yleensä nämä kotivaran elintarvikkeet ovat juuri niitä, mitä muutenkin kotoa löytyy. Sähkökatkon yllättäessä pakastimen turhaa avaamista on syytä välttää, mutta toki sen sisällöstä on hyötyä kriisistä selviämiseen. 

Toki lisäksi tarvitaan muitakin välttämättömyystarpeita, kuten paristoja, taskulamppu, lääketarpeita, radio jne. Lisätietoa aiheesta voi hankkia osoitteesta:http://www.spek.fi/Suomeksi/Turvatietoa/-Onnettomuudet-ja-hairiotilanteet/Kotivara

Satakuntalaisille pakaste on enemmän kuin kotipakastimen sisältö tai sinne leivotut tuotteet.

___

Rakasta pakastaa!

Kasvisten pakastaminen on tehokkain, mutta samalla myös hellävaraisin tapa säilöä kasviksia. Satakuntalaiset vastuuviljellyt kasvikset ovat sekä ekologinen että terveellinen vaihtoehto. Valttina on ääretön nopeus. Kaikki kasviksethan alkavat luonnollisesti pilaantumaan heti sadonkorjuun jälkeen. Mitä nopeammin tuotteet saadaan pakkaseen, sitä parempaa on kasviksen laatu ja ravitsemukselliset ominaisuudet. Esimerkiksi satakuntalainen herne on pakastettuna varastossa 2 tunnin sisällä sadonkorjuusta – uskomatonta mutta totta! Pakastusprosessi rakentuu esim. juureksilla pesuista, kuorinnasta, paloitteluista, värilajittelusta, ryöppäyksestä ja leijupakastuksesta. Erityisesti tärkeitä vaiheita ovat ryöppäys, jossa tuhotaan kaikki haitalliset mikrobit ja pysäytetään luonnollinen entsymaattinen toiminta, ja leijupakastus, jossa tuotteet irtopakastuvat ja kasviksiin syntyvät jääkiteet ovat mahdollisimman pieniä. Liian hitaassa pakastuksessa jääkiteet jäävät liian isoiksi, jolloin sulatus vaiheessa tuote ”luhistuu” muhjuiseksi. Tuoreena nopeasti pakastetut kasvikset ovat ominaisuuksiltaan tuoreita myös vuoden päästä, ilman lisäaineita.

Teolliset pakasteet ovat oiva tapa täydentää omia pakastevarastoja aina tarpeen niin vaatiessa. Niin pientä pakastinta ei olekaan, mihin ei omien marja-, sieni-, kala- ja lihapussien väliin ei muutamaa pakastevihannespussia mahdu! J

__

Teollinen säilöminen

Satakunta on Suomen vihannesaitta, jossa on optimaaliset olosuhteet (hietamaat, laajat peltoalueet, laadukas kasteluverkosto) erilaisille kasviksille. Satakuntaan kasvoi myös nopeasti sokeritehtaan perustamisen (v.1950) jälkeen suuri joukko Suomen ammattitaitoisimpia erikoiskasvien viljelijöitä, mikä mahdollisti jo vuonna 1960 kasvissäilykkeiden ja –pakasteiden teollisen tuotannon aloituksen Säkylässä Lännen Tehtailla. Lisäksi Huittisiin perustettiin Saarioisten säilyketehdas v. 1972 pääpainon ollessa aluksi punajuurissa, mutta nopeasti mukaan tulivat myös kurpitsat. Vuosien kuluessa on tapahtunut useita yritysjärjestelyjä ja kasvissäilykkeitä valmistetaan nykyään teollisessa mittakaavassa Satakunnassa enää Euran Paneliassa.

Vuonna 1994 perustettu Kurkkumestarit säilöö vuosittain reilut 200 tonnia paikallisia avomaan kurkkuja, punajuuria ja kurpitsaa. Kurkkumestarit on ainoa alan pk-yritys Suomessa, joka käyttää raaka-aineenaan kotimaista kurpitsaa. Paikallisuus ja kotimaisuus ovat yrityksen toiminnan keskiössä, siksi myös tillit, valkosipulit ja mustaherukan lehdet tulevat lähitiloilta. Käytetty sokeri on Satakunnassa jalostettua ja lisäksi kotimainen käymisteitse valmistettu etikka varmistaa sen, ettei kuluttajan tarvitse pohtia minkä petrokemianlaitoksen jätevirroista etikkahappo on valmistettu ennen purkkiin laittamista.

Säilöminen on hyvä, edullinen ja tehokas tapa vangita kesän maut ja vitamiinit!

Sillai kai? Anna ja Marko

Tämän blogisarjan kirjoittajat toimivat Satakunnasta - Sikses parasta -hankkeessa. 

Suositaan lähiruokaa kouluruokailussa

Suomi on ainoa maa maailmassa Ruotsin ohella, jossa tarjotaan maksuton kouluruoka. Saamme olla siitä suunnattoman ylpeitä. Omat muistoni kouluruokailusta ovat myönteisiä. Alakoulussa koulun keittäjä Ellu oli ruokalan sielu ja sydän; ruoka tarjoiltiin rakkaudella ja hymyn kera. Ja miten hyvää ruokaa! Pienestä koulusta yläkoulun satojen oppilaiden ruokalaan siirtyessä muuttui myös ruokailun sisältö ja ruokakin. Silti muistot ovat hyviä.

Muualla maailmassa on ateriasta maksettava tai tuotava omat eväät mukaan kouluun.

Suomessa kouluruokailun historia juontaa juurensa vuoteen 1943, jolloin Suomi sääti lain, joka velvoitti kansakoulut tarjoamaan lämpimän aterian. Siinä vaiheessa ensimmäisistä kouluaterioista oli kulunut jo sata vuotta. Ruokalistat olivat pitkään lyhyitä sisältäen mm. lihakeittoa, hernekeittoa tai jotain puuroa. Silloin kun ruoka sisälsi perunoita, joutuivat oppilaat osallistumaan perunoiden kuorintaan ennen koulun alkamista.

Suomi 100 -juhlavuoden teemana on yhdessä. Kouluruokailusta juuri annettu suositus korostaakin yhdessä syömistä. Kouluruokailu on silloin onnistunutta, kun se houkuttelee kaikki syömään. Olemme ainoa maa, joka tarjoaa kouluruoan osana opetussuunnitelmaa. Ateria on oppimistilanne ja osa opettajien työtä.

Kouluateria on tärkeä kasvatuksellinen tehtävä. Se luo hyvinvointia ja uuden oppimista sekä on sosiaalinen tapahtuma, jossa opitaan vuorovaikutustaitoja. Ruokailulle tulisi antaa myös aikaa ja siihen pitäisi keskittyä kunnolla. Laadukas ruoka vaikuttaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin kasvuiässä ja perehdyttää heitä siihen, miten ravinto vaikuttaa ihmiseen ja ruoantuotanto ympäristöön.

Uudessa suosituksessa opastetaan käyttämään enemmän vaaleaa lihaa, kalaa ja kasviksia. Se kuulostaa oikein hyvältä. On erittäin tervetullut ajatus, että suosituksessa kehotetaan vähentämään punaisen lihan, sokerin ja suolan käyttöä. Kuten tiedämme, juuri näiden ruoka-aineiden runsas käyttö aiheuttaa monia kansantauteja kuten esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksia ja 2-tyypin diabetesta. Kun lapset ja nuoret oppivat jo kouluiässä terveelliset ruokatottumukset, on sillä suuri merkitys tulevalla elämän polulla.

Kouluissa tulisi entisestään lisätä puhtaan ja terveellisen lähiruoan käyttöä. Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaisi syödä nimenomaan kotimaista ruokaa. Julkisissa ruokapalveluissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaista ruokaa ihmiset haluavat syödä. Se on myös arvovalinta, millaista ruokaa julkisin varoin hankitaan. On hankala perustella, miksi keskellä viljapeltoja sijaitseva koulu maatalouspainotteisessa kunnassa ei hankkisi ruuan aineksia lähituottajilta. 

Eduskunta käsitteli hankintalain uudistusta viime syksynä ja uusi laki astui voimaan tämän vuoden alusta. Uudistettu hankintalaki ei millään tapaa ole esteenä lähiruoan hankkimiseen julkisissa hankinnoissa. Keväällä valittavat uudet kuntapäättäjät muun muassa ratkaisevat tulevaisuuden painotukset julkisissa ruokailuissa.

Sillai kai? Annika Saarikko, keskustan kansanedustaja
  
Huittisten Sallilan koulun, Pellonpuiston koulun ja Lauttakylän lukion entinen oppilas